Osuuskauppa Arina

Sale Intiön toiminta loppuu – vuokrasopimus päättyy

Jaa

Osuuskauppa Arina sulkee Intiön Salen tammikuun 2025 lopussa vuokrasopimuksen päättymisen johdosta. Salen henkilökunta siirtyy työskentelemään lähialueen muihin Arinan myymälöihin.

S-muotoinen logo ja teksti "ARINA".

Myymälä kiinni tammikuun loppuun mennessä

– Sale-myymälä on palvellut intiöläisiä vuodesta 2011 ja nyt vuokrasopimuksemme on tullut päätökseen. Lähikaupan sulkeminen ei ole koskaan helppo päätös, mutta onneksi Raksilan Prisma palvelee alueen asukkaita reilun kilometrin päässä. Intiön osaavalle henkilökunnalle on tarjottu tehtäviä muista alueen toimipaikoista eli tutut arinalaiset palvelevat yhä omistajiemme, kertoo Osuuskauppa Arinan marketkaupan toimialajohtaja Mikko Polso.

– Myymälän tarkempi sulkeutumispäivä selviää lähempänä tammikuun loppua mutta viimeistään perjantaina 31.1.2025 Salen ovet sulkeutuvat viimeistä kertaa, Polso toteaa

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Osuuskauppa Arina on kuluttajaosuuskunta, jonka omistavat tasavertaisesti yli 190 000 pohjoissuomalaista kotitaloutta. 3000 Arinalaista tarjoavat marketkaupan, liikennekaupan, tavaratalo- ja erikoisliikekaupan sekä matkailu- ja ravitsemiskaupan palveluita noin 180 toimipaikassa eri puolilla Pohjois-Suomea. Arinan asiakasomistajat saavat palveluja käyttämällä hyötyjä keskimäärin noin 575 euroa taloutta kohden vuodessa. Arinan tuotot palautetaan aina pohjoiseen, pohjoisen ihmisten ja alueen hyväksi.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa Arina

Kauppakeskus Valkean järjestyksenvalvojien toiminta palkittiin vuoden turvallisuustekona16.11.2024 13:50:51 EET | Tiedote

Reila Palvelut Oy:n ja Osuuskauppa Arinan järjestyksenvalvojien Aatu Röntysen ja Pyry Mitrusen toiminta Kauppakeskus Valkeassa palkittiin vuoden turvallisuustekona Helsingin Ritarihuoneella 14.11.2024 järjestetyssä palkintojenjakotilaisuudessa. Turvallisuus & Riskienhallinta -lehti jakaa vuosittain Finnish Security Awards -turvallisuuspalkinnot yhdessä alan toimijoiden kanssa. Ensimmäisen kerran palkinnot jaettiin vuonna 2015.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye