SDP:n Anna-Kristiina Mikkonen: Savonlinnan sairaalan ympärivuorokautinen päivystys on turvattava – alasajo on kestämätön ratkaisu
SDP:n kansanedustaja Anna-Kristiina Mikkonen kritisoi Savonlinnan sairaalan ympärivuorokautisen päivystyksen lakkauttamista. - Ympärivuorokautinen päivystys on elintärkeää alueen asukkaiden terveyden ja turvallisuuden kannalta.
- Savonlinnan seudulla asuu suurin piirtein 40 000 ihmistä ja tämän lisäksi huomattava ympärivuotinen vapaa-ajan asukkaiden määrä, joka tulee huomioida palveluntarpeessa. On järkyttävä ajatus, että näin suuren väestömäärän alueella ei olisi saatavilla ympärivuorokautista lääkäripäivystystä. Päivystyspalvelut ovat välttämättömiä erityisesti kiireellisten ja vakavien tilanteiden hoidossa, joissa jokainen minuutti voi olla ratkaiseva potilaan selviytymisen kannalta, Mikkonen toteaa.
Mikkonen muistuttaa, että Savonlinnan sairaala on pitkään palvellut alueen asukkaita laadukkaasti ja tehokkaasti. Etelä-Savon hyvinvointialueen vaikuttavuusarvioiden mukaan hallituksen esitys tulisi lisäämään muun muassa ensihoidon kustannuksia kuljetusmatkojen pidentymisen takia ja mahdollisista investoinneista.
- Pitkät etäisyydet, välimatkat ja väestön palvelutarve ovat perustelleet kahden päivystävän yksikön ylläpitoa Etelä-Savon alueella, eikä nämä perusteet mihinkään ole muuttuneet. Ympärivuorokautisen päivystyksen alasajo vaarantaisi potilasturvallisuuden ja lisäisi merkittävästi matkustusaikoja vakavissa sairastapauksissa., Mikkonen sanoo.
Tiistaina 17.12. eduskunnassa äänestetään sairaalaverkon ja näin ollen myös Savonlinnan yöpäivystyksen tulevaisuudesta.
- Me SDP:ssä vaadimme, että Savonlinnan sairaalan ympärivuorokautinen erikoissairaanhoidon päivystys turvataan jatkossakin nykymuodossaan. Tiistaina näemme, ketkä ovat aidosti oman alueensa puolella ja ovat mukana pelastamassa lähipalvelut, Mikkonen päättää.
Yhteyshenkilöt
Anna-Kristiina MikkonenKansanedustaja
Puh:050 477 4681anna-kristiina.mikkonen@eduskunta.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
Eduskunnan hoitotyön verkosto julkaisi aluevaaliteesinsä16.12.2024 16:13:14 EET | Tiedote
Eduskunnan hoitotyön verkosto hyväksyi joulukuun kokouksessaan verkoston aluevaaliteesit. Verkoston vaaliteeseistä on apua aluevaaleissa ehdolla oleville sekä nykyisille ja tuleville päättäjille. Samassa kokouksessa valittiin verkostolle asiantuntijavalmistelijaksi Hoitotyön tutkimussäätiö.
SDP:n Kymäläinen hallitukselle: Rajavartiolaitoksen rahoitus on hoidettava kuntoon nyt16.12.2024 14:15:22 EET | Tiedote
Valtiovarainvaliokunnan hallinto- ja turvallisuusjaoston jäsen Suna Kymäläinen vaatii hallitusta korjaamaan Rajavartiolaitoksen resurssivajeen. Kuoppa on syvenemässä vuoteen 2027 mennessä jopa 25 miljoonaan euroon, jos hallitus ei tee rahoitukseen korjausta. SDP esittää, että vajetta ryhdytään paikkaamaan jo ensi vuonna.
SDP:n eduskuntaryhmän ryhmäpuheenvuoro vuoden 2025 budjetin palautekeskustelussa16.12.2024 12:24:18 EET | Tiedote
SDP:n eduskuntaryhmän ryhmäpuheenvuoro vuoden 2025 budjetin palautekeskustelussa - edustaja Joona Räsänen. Muutokset puhuttaessa mahdollisia.
SDP:n Suhonen: Hoito, jonka perustuslaki turvaa mutta hallitus romuttaa14.12.2024 10:00:00 EET | Tiedote
Monet hyvinvointialueet ja kaupungit, joihin sosiaali- ja terveyspalveluiden heikennykset sairaalaverkon osalta kohdistuvat, ovat tuoneet omissa lausunnoissaan esille esityksen säästöjen epärealistisuuden, kuten esimerkiksi Varkaus ja Iisalmi. Avoimia kysymyksiä on paljon tähän vakavaa huolta aiheuttavaan lakiesitykseen liittyen. Hallitus harjoittaa ”poltetun maan taktiikkaa” lakkauttaessaan Pohjois-Savossa yöpäivystykset. Miten hallitus aikoo seurata leikkausten vaikutuksia talouteen ja palveluiden saatavuuteen ja onko hallitus valmis perumaan päätöksen, kun osoittautuu, että säästöt eivät toteudu vaan uudistus aiheuttaa lisäkuluja julkiseen talouteen samalla kun palveluiden saatavuus heikkenee ja yöpäivystysten lakkautus esimerkiksi Varkaudessa ja Iisalmessa ovat aiheuttaneet pahimmillaan jopa ihmishenkien menetyksiä? Monella matka päivystykseen kasvaa noin tunnilla, se on hädässä pitkä aika keskellä yötä, vaikka heti liikkeelle pääsisikin. Varkaudessa Keski-Savossa ja Iisalmessa Ylä
SDP:n Aki Lindén: Monen sairaalan päivystyksen kohtalo ratkeaa 17.12.202414.12.2024 09:39:50 EET | Tiedote
Eduskunnassa tiistaina 17.12.2024 ratkaistaan usean maamme sairaalan ympärivuorokautisen päivystyksen kohtalo. Mistä äänestetään?
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme