Ilmarisen suhdanneindeksi: työntekijämäärän lasku jatkuu edelleen
Työntekijämäärä laski marraskuussa Ilmarisen suhdanneindeksiin kuuluvissa yrityksissä -2,4 prosenttia vuoden takaiseen verrattuna. Seuratuista toimialoista eniten laskivat henkilöstövuokraus, majoitus- ja ravitsemusala sekä rakentaminen.
Ilmarisen suhdanneindeksi kertoo ajantasaista tietoa Suomen talouden kehityksestä. Se kuvaa muutosta yhteensä yli 60 000 yrityksen ja noin 500 000 työntekijän joukossa. Suhdanneindeksiin mukaan laskettavat 10 toimialaa kattavat valtaosan yksityisestä sektorista.
Ilmarisen suhdanneindeksin yli puolitoista vuotta kestänyt negatiivinen kehitys jatkui edelleen. Työntekijämäärä laski marraskuussa -2,4 prosenttia (lokakuu -2,5 %) verrattuna vuoden takaiseen ajankohtaan. Kaikki indeksissä seuraamamme toimialat laskivat.
– Työntekijämäärän lasku jatkui samalla, vuoden ensimmäistä puoliskoa matalammalla tasolla, kuin lokakuussakin. Merkkejä paremmasta suhdanteesta on siis ollut nähtävissä, ja paljon odotuksia on asetettu korkotason laskuun. Euroopan keskuspankki päätti jatkaa koronleikkauksia viime kokouksessaan, mikä osaltaan piristää Suomen taloutta ja helpottaa asuntovelallisten asemaa. Markkinoilla odotetaan, että korkojen lasku myös jatkuu ensi vuoden puolella. Toisaalta EKP ennustaa myös euroalueen talouden elpyvän ennakoitua hitaammin, sanoo Ilmarisen tutkija Jouni Vatanen.
Ilmarisen suhdanneindeksin toimialoista olivat eniten laskussa henkilöstövuokraus (-8,5 %), majoitus- ja ravitsemusala (-6,1 %) ja rakentaminen (-5,1 %).
– Majoitus- ja ravitsemisalan luvut ovat hienoinen pettymys pikkujoulukauden keskellä. Sen sijaan Elinkeinoelämän keskusliiton mukaan yritysten luottamus nousi marraskuussa. Suhdannearviot ovat meillä yhä varovaisempia kuin muissa EU-maissa keskimäärin. Luottamuksen nousu kuitenkin ennakoi yritysten aikeita investoida ja rekrytoida. Myönteinen kehitys ei ole vielä näkynyt kuluttajille. Tilastokeskuksen julkistama kuluttajien luottamus on pysynyt kesäkuusta alkaen yhtä negatiivisena, ja työttömyyden uhka on noussut. Vaikka EKP:n korkopäätös tuo myönteisiä uutisia, niin kulutuksen näkökulmasta olisi tärkeää saada mielikuvat työttömyyden uhasta väistymään.
Työntekijämäärät alueellisesti kaikkialla laskussa
Maantieteellisesti tarkasteltuna työntekijämäärän kehitys oli jälleen laskussa kaikilla alueilla, vaikka lasku hidastuikin edellisestä kuusta. Eniten laskua tuli Itä-Suomessa (-3,5 %) ja vähiten taas Länsi-Suomessa (-1,5 %).
- Etelä-Suomi (-2,2 %): Seuratuista toimialoista kaikki olivat laskussa. Suurimmassa laskussa olivat henkilöstövuokraus (-10,8 %), majoitus- ja ravitsemusala (-7,4 %) ja hallinto- ja tukipalvelut (-5,3 %). Vähäisintä lasku oli viestintä- ja tietotekniikassa (-0,1 %), sosiaali- ja terveysalalla (-1,2 %) sekä kuljetuksessa (-1,4 %).
- Länsi-Suomi (-1,5 %): Kasvua oli henkilöstövuokrauksessa (+3,0 %) ja teollisuudessa (+0,2 %). Suurimmassa laskussa olivat rakentaminen (-5,7 %), majoitus- ja ravitsemusala (-4,2 %) sekä viestintä- ja tietotekniikka (-4,2 %).
- Itä-Suomi (-3,5 %): Seuratuista toimialoista vain viestintä- ja tietotekniikka (+2,8 %) oli nousussa. Lasku oli suurinta henkilöstövuokrauksessa (-18,0 %), hallinto- ja tukipalveluissa (-14,4 %) ja rakentamisessa (-10,4 %). Pienintä lasku oli sosiaali- ja terveysalalla (-2,0 %) sekä kaupassa (-2,3 %).
- Pohjois-Suomi (-1,9 %): Seuratuista toimialoista kasvussa olivat hallinto- ja tukipalvelut (+6,0 %) ja kuljetus (+0,5 %). Suurimmassa laskussa olivat rakentaminen (-5,2 %), henkilöstövuokraus (-4,3 %) ja majoitus- ja ravitsemusala (-3,9 %). Pienintä lasku oli asiantuntijapalveluissa (-0,7 %) ja kaupassa (-2,4 %).
Suhdanneindeksiä on julkaistu vuodesta 2013 lähtien. Suhdanneindeksin seurantaryhmä koostuu yli 60 000:sta eri toimialoilla toimivasta Ilmarisen asiakasyrityksestä, jotka ilmoittavat palkkatietonsa tulorekisteriin. Suhdanneindeksi kuvaa yritysten työntekijämäärän muutosta edellisvuoteen verrattuna. Indeksissä on huomioitu koko tarkastelujakson ajan Ilmarisen asiakkaina olleet yritykset, joten tulevat tai lähtevät asiakasyritykset eivät vaikuta indeksin kehitykseen.
Tutustu tarkemmin
Lisätietoja
- Jouni Vatanen, tutkija, p. 050 5712 309, jouni.vatanen@ilmarinen.fi
- Sami Kelhä, viestintäpäällikkö, p. 050 587 8464, sami.kelha@ilmarinen.fi
Avainsanat
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Ilmarinen
Ilmarisen suhdanneindeksi: Työntekijämäärän lasku hidastui15.11.2024 09:49:27 EET | Tiedote
Työntekijämäärä laski lokakuussa Ilmarisen suhdanneindeksiin kuuluvissa yrityksissä -2,5 prosenttia vuoden takaiseen verrattuna. Seuratuista toimialoista eniten laskivat henkilöstövuokraus, rakentaminen sekä majoitus- ja ravitsemusala.
Ilmarinen's return on investment rose to 7.4 per cent, solvency strengthened and cost efficiency improved25.10.2024 13:02:33 EEST | Tiedote
Ilmarinen's return on investment in the period January–September was 7.4 per cent, or EUR 4.4 billion. Investment assets rose to EUR 62.9 billion and solvency capital to EUR 14 billion. Cost effectiveness continued to improve and is reflected in lower premiums for customers.
Ilmarinens placeringsavkastningen steg till 7,4 procent, solvensen stärktes och kostnadseffektiviteten förbättrades25.10.2024 13:02:08 EEST | Tiedote
Ilmarinens placeringsavkastning i januari–september var 7,4 procent, dvs. 4,4 miljarder euro. Investeringstillgångarna steg till 62,9 miljarder euro och solvenskapitalet till 14 miljarder euro. Kostnadseffektiviteten förbättrades ytterligare och syns för kunderna i form av förmånligare försäkringsavgifter.
Ilmarisen sijoitustuotto nousi 7,4 prosenttiin, vakavaraisuus vahvistui ja kustannustehokkuus parani25.10.2024 13:01:09 EEST | Tiedote
Ilmarisen sijoitustuotto oli tammi–syyskuussa 7,4 prosenttia eli 4,4 miljardia euroa. Sijoitusvarat nousivat 62,9 miljardiin euroon ja vakavaraisuuspääoma 14 miljardiin euroon. Kustannustehokkuus parani edelleen ja näkyy asiakkaille edullisempina vakuutusmaksuina.
Ilmarisen Martimo: Iästä on todellakin tehtävä isompi numero22.10.2024 10:07:23 EEST | Tiedote
Julkisuudessa on puhuttu paljon 55 vuotta täyttäneiden asemasta työelämässä ja sopivuudesta työmarkkinoille. Vähemmän on keskusteltu työelämän haasteista, joita voi ilmetä, kun ikää on kertynyt jo 60 vuotta ja ylikin. Miten saisimme konkarit pidettyä mukana työelämässä, pohtii Ilmarisen Kari-Pekka Martimo.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme