Gramex äänitemusiikin tekijänoikeusjärjestö ry

Leevi and The Leavings kiilasi Whamin joululaulujen kärkipaikalta

Jaa

Leevi and The Leavingsin Jossain on kai vielä joulu nousi viime joulun soitetuimmaksi kappaleeksi kaupallisilla radiokanavilla. Edellisten listojen ylivoimainen ykkönen Wham putosi listasijalle neljä. Gramexin joulutilasto listaa marras-joulukuun ajalta kaupallisten radioiden kaksikymmentä soitetuinta joululaulua.

Leevi and The Leavingsin Jossain on kai vielä joulu kukisti 656 soittokerralla useana vuonna listan kärkipaikkaa pitäneen Wham-yhtyeen Last Christmasin. Leevi and The Leavingsin kappale kuultiin kaupallisilla radiokanavilla viime vuoden jouluaattona ja joulupäivänä yhteensä 101 kertaa. 

Jossain on kai vielä joulu julkaistiin vuonna 1990 Varasteleva Joulupukki -albumin raitana. Spotifyssa kappaleella on 858 688 soittokertaa, kun taas albumin toiseksi suosituimmalla kappaleella Jouluksi mummolaan on 397 950 soittokertaa.  

Leevi and The Leavingsin joulumusiikki resonoi suomalaisia rehellisyydellään. Joulu oli tärkeä myös bändin keulahahmolle Gösta Sundqvistille. Jossain on kai vielä joulu on sekä sävellykseltään, sanoitukseltaan että sovitukseltaan Sundqvistin käsialaa.

”Gösta, niin kuin meistä kukin, on "jouluihmisiä.” Pidämme joulun aikaa tärkeänä juhlana”, kertoo bändin rumpali Niklas Nylund.  

Kotimainen kärkikappale harvinainen 

Listan kärjessä oli 10 kotimaista ja 10 ulkomaista kappaletta. Kotimainen biisi listan ykköspaikalla on kuitenkin harvinaisuus. 

”Hienoa, että kotimainen joulumusiikki soi! Tästä onkin kulunut jo useampi vuosi, että kotimainen kappale olisi ollut soitetuimpien listan ykkösenä”, kertoo tilaston koonnut Gramexin Kari Niemelä

Toisella sijalla oli Haloo Helsingin Joulun kanssas jaan 644 soittokerralla. Chris Rean Driving Home For Christmas säilytti edellisvuoden kolmannen sijan 629 soittokerralla ja Wham-yhtyeen kappale Last Christmas putosi sijalle neljä 611 soittokerralla. 

Listan viidennellä sijalla oli Mariah Carey All I Want For Christmas is you 563 soittokerralla ja kuudennella sijalla oli Suvi Teräsniskan kappale Hei mummo 540 soittokerralla.

Tilastojen mukaan joululaulujen soittaminen kestää kaupallisilla kanavilla noin kuukauden. Joululaulujen sesonki alkaa marraskuun loppupuolelta ja jatkuu tapaninpäivään. 

Tilaston on tehnyt tekijänoikeusjärjestö Gramex radioilta saamiensa soittotietojen perusteella. Tekijänoikeusjärjestö Gramex edustaa äänitemusiikin esittäjiä ja tuottajia. 

1. 

Leevi And The Leavings 

Jossain on kai vielä joulu 

656 

2. 

Haloo Helsinki! 

Joulun kanssas jaan 

644 

3. 

Chris Rea 

Driving Home For Christmas 

629 

4. 

Wham! 

Last Christmas 

611 

5.

Mariah Carey 

All I Want For Christmas Is You 

563 

6.

Suvi Teräsniska 

Hei mummo 

540 

7./8. 

Band Aid 

Do They Know It's Christmas? 

496 

7./8. 

John Lennon & Yoko Ono 

Happy X-Mas (War Is Over) 

496 

9. 

Katri Helena 

Joulumaa 

490 

10. 

Samuli Edelmann 

Avaruus 

457 

11. 

Antti Tuisku 

Lämmin lumi peittää maan 

429 

12. 

Jenni Vartiainen 

Tule meille jouluksi 

424 

13. 

Jose Feliciano 

Feliz Navidad 

388 

14. 

Queen 

Thank God It's Christmas 

386 

15. 

Vesa-Matti Loiri 

Sydämeeni joulun teen 

365 

16. 

Michael Bublé 

It's Beginning To Look A Lot Like Christmas 

352 

17. 

Laila Kinnunen 

Petteri Punakuono 

306 

18. 

Johanna Kurkela 

Tonttu 

299 

19. 

Shakin' Stevens 

Merry Christmas Everyone 

276 

20. 

Paul Mccartney 

Wonderful Christmas Time 

256 

Tilasto: Kaupallisten radioiden soitetuimmat joululaulut 2023, Tekijänoikeusjärjestö Gramex/Kari Niemelä 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Gramex - For the music

Gramex on äänitemusiikin esittäjien ja tuottajien tekijänoikeusjärjestö. Teemme töitä, jotta äänitteillä esiintyvät muusikot ja tuottajat saisivat työstään korvauksen ja jotta yritykset ja organisaatiot voivat hyödyntää musiikkia helposti, arvoa tuottavasti ja vastuullisesti. Meillä on yli 60 000 asiakassopimusta musiikin esittäjien ja tuottajien kanssa sekä noin 34 000 musiikin käyttäjäasiakkaiden lupaa. www.gramex.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Gramex äänitemusiikin tekijänoikeusjärjestö ry

Uusi kotimainen musiikki dominoi kesän soitetuimmissa15.8.2024 08:30:00 EEST | Tiedote

Päättyvän kesän aikana radioissa soi kotimainen musiikki. Peräti kuusi kymmenestä soitetuimmista kappaleista olivat kotimaisia. Soitetuin kappale kesä-heinäkuussa oli Benjaminin ja Bessin Paremmin ku kukaan muu. Tekijänoikeusjärjestö Gramexin kesätilasto listaa kesäkuun alusta elokuun alkuun kymmenen soitetuinta kappaletta kaupallisilla radiokanavilla. Nyt ensimmäistä kertaa mukana ovat myös Ylen radioiden soitot.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye