Maksuja nostettiin mahdollisimman vähän
Aluehallitus hyväksyi maanantaina 16.12. vuoden 2025 asiakasmaksujen tason. Hintoja korotetaan valtakunnallisen asetuksen mukaisesti. Vähävaraisilla asiakkailla on mahdollisuus hakea huojennusta maksuihin.
1.1.2025 alkaen lääkärikäynti perusterveydenhuollossa maksaa asiakkaalle 28,20 euroa ja erikoislääkärillä 66,70 euroa. Nämä hinnat vastaavat valtakunnallisesti tehtyä linjausta. Kun valtakunnallisesti tehdään linjaus maksun suuruudesta, hyvinvointialueen on vaikea olla noudattamatta sitä. Asiakasmaksut ovat osa hyvinvointialueen toiminnan rahoitusta. Jos asiakasmaksu jätettäisiin valtakunnallista linjaa pienemmäksi, pitäisi vastaava summa saada muualta.
Käynneistä sairaanhoitajan tai terveydenhoitajan vastaanotolla ei peritä maksua. Peruuttamatta jääneestä ajasta, jolle asiakas ei saavu paikalle, peritään 56,70 euron maksu.
Hyvinvointialue voi käyttää enemmän omaa harkintaa sosiaalipalveluiden hinnoittelussa. Esimerkiksi koti- ja asumispalveluiden ja vammaispalveluiden maksuihin tehtiin vuodelle 2025 vain 1 % korotus.
– Näissä palveluissa, joita käyttävät ihmiset ovat haavoittuvassa asemassa ja joiden taloudellinen tilanne on usein heikko, halusimme pitää maksujen korotuksen mahdollisimman pienenä, sanoo hyvinvointialueen johtaja Marina Kinnunen.
Pyydä helpotusta maksuihin ajoissa
Palvelumaksut nousevat, mikä voi lisätä maksuvaikeuksia. Asiakas voi hakea alennusta asiakasmaksuun tai asiakasmaksu voidaan jättää kokonaan perimättä, jos asiakkaan tilanteen arvioidaan sitä vaativan. Asiakas voi hakea alennusta kaikista sosiaalihuollon maksuista ja niistä terveydenhuollon maksuista, jotka määräytyvät tulojen mukaan. Kiinteähintaisten käyntien, kuten lääkärikäynnin, maksuun voi hakea perustoimeentulotukea.
– Toivomme että ne ihmiset, jotka tarvitsevat huojennusta maksuihin ottavat yhteyttä mahdollisimman aikaisessa vaiheessa ennen kuin esimerkiksi laskuja jää maksamatta, sanoo talousjohtaja Lena Nystrand.
Ikäihmisten asumispalveluissa uusi henkilöstömitoitus
Hyvinvointialueella käynnistyvät jälleen uudet yhteistoimintaneuvottelut. Nyt käynnistyvät neuvottelut liittyvät lakimuutokseen, jolla on muutettu ikäihmisten asumispalveluiden henkilöstömitoitusta 1.1.2025 alkaen. Uusi mitoitus on vähintään 0,6 työntekijää asiakasta kohti. Valtio vähentää hyvinvointialueen rahoitusta vastaamaan uutta henkilöstömitoitusta.
Yhteistoimintaneuvottelujen tavoitteena ei lähtökohtaisesti ole vähentää henkilöstöä. Sen sijaan neuvotteluissa tarkastellaan uudelleen yksikkökohtaista henkilöstömitoitusta. Henkilöstöä saatetaan siirtää yksiköiden ja tehtävien välillä.
– Joissain yksiköissä tulee huomioida erityisen vaativien asiakkaiden palvelutarve, jolloin mitoitus voi olla lakisääteistä vähimmäistasoa korkeampi. Asiakkaiden palvelutarpeeseen käytetään valtakunnallista RAI-arviointijärjestelmää, sanoo HR-johtaja Juha Suikkanen.
Neuvottelut käynnistetään tammikuussa 2025.
Yhteyshenkilöt
Marina Kinnunenhyvinvointialueen johtaja
Puh:044 323 1808marina.kinnunen@ovph.fiAnne Salovaara-Keroaluehallituksen puheenjohtaja
Puh:044 060 2660Lena NystrandTalousjohtaja
Puh:044 323 1740lena.nystrand@ovph.fiJuha SuikkanenHr-johtaja
Puh:040 183 5803juha.suikkanen@ovph.fiKommunikationsenheten - Viestintäyksikkö
Vi betjänar media mån-fre kl. 9–15. Ta kontakt så svarar vi så fort som möjligt. Palvelemme mediaa ma-pe klo 9-15. Ota yhteyttä, niin vastaamme sinulle mahdollisimman pian.
Liitteet
Välkommen till Österbottens välfärdsområde! Vi anordnar social- och hälsovårdstjänster samt räddningsväsendets tjänster i Österbotten. I Vårt område bor cirka 176 000 invånare och vi har över 8000 anställda. Vi jobbar från människa till människa.
Tervetuloa Pohjanmaan hyvinvointialueelle! Järjestämme sosiaali- ja terveydenhuollon ja pelastustoimen palvelut Pohjanmaalla. Alueellamme asuu noin 176 000 asukasta ja meillä on yli 8000 työntekijää. Työskentelemme ihmiseltä ihmiselle.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Österbottens välfärdsområde – Pohjanmaan hyvinvointialue
Avgifterna höjdes så lite som möjligt16.12.2024 12:48:30 EET | Pressmeddelande
Välfärdsområdesstyrelsen fastställde nivån på de klientavgifter som ska tas ut år 2025 vid sitt sammanträde den 16 december. Prishöjningarna baserar sig på den nationella förordningen om klientavgifter. Mindre bemedlade klienter kan ansöka om lättnad i avgifterna.
Influensasäsongen närmar sig – många i riskgruppen har ännu inte vaccinerat sig12.12.2024 13:59:58 EET | Pressmeddelande
Det finns fortfarande boosterdoser mot säsongsinfluensa och corona för dem som är i riskgrupper. Det lönar sig att vaccinera sig, för om en person som vaccinerat sig insjuknar får hen ofta lindrigare symtom.
Influenssakausi lähestyy - moni riskiryhmään kuuluva ei ole vielä ottanut rokotetta12.12.2024 13:59:50 EET | Tiedote
Riskiryhmiin kuuluville on edelleen saatavilla maksuttomia kausi-influenssa- ja koronatehosterokotuksia. Jos rokotuksen ottanut sairastuu, tauti on useimmiten lieväoireinen.
Malmska sjukhuset i Jakobstad tar i bruk anmälningsautomater10.12.2024 10:28:11 EET | Pressmeddelande
Vid årsskiftet ändras anmälningen vid Malmska sjukhuset i Jakobstad. I fortsättningen ska klienterna anmäla sig med sitt FPA-kort eller körkort eller genom att mata in personbeteckningen via de anmälningsautomater som finns vid A- och H-ingångarna. Automaterna är i bruk från och med 11.12.2024. Servicerådgivaren hjälper klienterna med anmälningen.
Pietarsaaren Malmin sairaalassa otetaan käyttöön ilmoittautumisautomaatit10.12.2024 10:28:00 EET | Tiedote
Pietarsaaren Malmin sairaalan ilmoittautuminen muuttuu vuodenvaihteessa. Asiakkaat ilmoittautuvat jatkossa ilmoittautumisautomaateilla Kela-kortilla, ajokortilla tai syöttämällä henkilötunnuksen. Ilmoittautumisautomaatit sijaitsevat A- ja H-sisäänkäynneillä. Automaatit ovat käytössä 11.12.2024 alkaen. Palveluneuvoja on auttamassa ilmoittautumisessa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme