Vihreiden Bella Forsgrén – Korkeakouluopiskelijoiden on oltava yhdenvertaisia keskenään tutkinnosta riippumatta
Ulkomaalaisten ammattikorkeakouluopiskelijoiden asettaminen eri asemaan yliopisto-opiskelijoiden kanssa välittäisi heille viestin, ettei heitä pidetä yhtä arvokkaina osaajina Suomelle kuin yliopisto-opiskelijoita. Vihreät vetoaa hallitukseen esityksen muuttamisesta ennen eduskuntaan tuomista.
Orpon hallitus on tiukentamassa pysyvän oleskeluluvan ehtoja. Esityksen valmisteluvaiheessa on kaavailtu, että pysyvän oleskeluluvan voisi jatkossa saada ilman opiskelun jälkeistä oleskeluaikaa, jos on suorittanut Suomessa ylemmän korkeakoulututkinnon.
Tässä muodossa esitys asettaisi ulkomaalaiset opiskelijat eriarvoiseen asemaan sen suhteen, opiskelevatko he ammattikorkeakoulussa tai yliopistossa, sillä AMK-tutkinto lukeutuu alempiin korkeakoulututkintoihin.
– Tällaisella muutoksella hallitus menee perä edellä puuhun, kun ammatillisille korkeakouluopiskelijoille osoitetaan, ettei heitä pidetä yhtä arvokkaina osaajina Suomelle kuin yliopisto-opiskelijoita, toteaa Forsgrén.
Kansallisena tavoitteena on, että kansainvälisten opiskelijoiden määrä kolminkertaistuisi ja 75 prosenttia heistä työllistyisi Suomeen. Jotta tavoitteeseen päästäisiin, on panostettava pitovoimaan koulutuksen aikana ja sen jälkeen. Tällä hetkellä ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneista kansainvälisistä opiskelijoista noin kaksi kolmasosaa jää töihin tai jatkamaan opintojaan Suomessa.
– Ammattikorkeakouluista valmistuu huippuosaajia työvoimapula-aloille, kuten kaupan, tekniikan, terveydenhuollon ja ICT-alan osaajia. Me vihreä haluamme pitää heidät Suomessa ja haluamme rakentaa yhteiskuntaa, jossa arvostus näkyy sekä sanoin, että teoin, Forsgrén jatkaa.
Forsgrén vetoaa hallitukseen, että se muuttaisi esitystään ennen eduskuntakäsittelyä.
– Vihreät on kuitenkin tarvittaessa valmiina esittämään muutoksia myös eduskunnassa. On meidän näkökulmastamme päivänselvä asia, että opiskelijoiden tulee olla tasavertaisessa asemassa keskenään, Forsgrén päättää.
----
Bella Forsgrén of the Greens– Higher education students must be treated equally regardless of their degree
Placing international university of applied sciences students in a different position compared to university students sends them a message that they are not valued as highly as university students. The Greens are calling on the government to revise its proposal before submitting it to Parliament.
Prime Minister Orpo’s government is tightening the requirements for obtaining a permanent residence permit. In the draft proposal a permanent residence permit could be granted without a post-graduation residence period, but only for those who have completed a higher university degree in Finland.
In its current form, the proposal would treat students unfairly based on whether they study at a university of applied sciences or a university. This creates the unjust situation where a university of applied sciences degree is treated as lower in status compared to a university degree.
– With this kind of change, Prime Minister Orpo’s government is signaling to vocational higher education students that they are not considered as valuable contributors to Finland as university students, Forsgrén states.
The national goal is to triple the number of international students and ensure that 75% of them find employment in Finland. To achieve this goal, efforts must focus on retention during and after their studies. Currently, about two-thirds of international students who graduate with a degree from a university of applied sciences stay in Finland to work or continue their studies.
– Universities of applied sciences produce top talent for different sectors, such as commerce, engineering, healthcare, and ICT. Some of these are also experiencing labor shortages. We in the Greens want to keep the students in Finland and build a society where appreciation is reflected in both words and actions, Forsgrén continues.
Forsgrén urges the government to revise its proposal before it is brought to Parliament.
– The Greens are, however, prepared to propose changes in Parliament if necessary. From our perspective, it is crystal clear that all students must be treated equally, Forsgrén concludes.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Bella ForsgrénVihreiden varapuheenjohtaja, kansanedustaja
Puh:09 432 3114bella.forsgren@eduskunta.fiVille-Veikko MastomäkiViestintäpäällikköVihreiden viestintä
Puh:+358407641684ville-veikko.mastomaki@vihreat.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vihreät - De Gröna
Tynkkynen vihreiden ryhmäpuheenvuorossa: Suomelle voi käydä myös hyvin – jos politiikassa tehdään viisaita valintoja16.12.2024 12:30:00 EET | Tiedote
Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Oras Tynkkynen viittasi tänään eduskunnan budjettikeskustelussa toivon kaipuuseen. Kun synkkiä uutisia satelee, moni kansalainen kaipaa näkymää paremmasta.
Hallituspuolueet vaiensi eri mieltä olevat edustajansa STV:n käyttöhuonekäsittelyssä – nyt jyrähtää vihreiden Forsgrén13.12.2024 12:57:34 EET | Tiedote
Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta käsitteli kokouksessaan huumeiden käyttötilakokeiluun liittyvää kansalaisaloitetta. Aloite ei kuitenkaan etene valiokunnasta, sillä hallituspuolueet turvautuivat ratkaisevassa kokouksessa kyseenalaiseen ratkaisuun.
Vihreiden Inka Hopsu Suomen ulkopoliittisesta linjasta: “Nyt ei ole aika hajottaa tai käydä liian suurilla kierroksilla”9.12.2024 14:20:32 EET | Tiedote
Kansanedustaja Inka Hopsu totesi maanantaina 9. joulukuuta eduskunnan täysistunnossa pitämässään Vihreiden ryhmäpuheenvuorossa, että Suomen kaltaisen pienen maan on viisasta ymmärtää muidenkin huolet. Keskustelu koski ulko- ja turvallisuuspoliittista selontekoa.
Jaakko Mustakallio nimetty Tampereen Vihreiden pormestariehdokkaaksi – “Pormestarina olisin tamperelaisten ykkösedunvalvoja”7.12.2024 15:07:34 EET | Tiedote
Tampereen Vihreät nimesivät Jaakko Mustakallion pormestariehdokkaakseen syyskokouksessa 7.12.2024. Mustakallio, 37, on kaupunginvaltuuston varapuheenjohtaja ja kauppatieteiden maisteri. Nimeäminen tapahtui kolmen ehdokkaan välillä tehdyn neuvoa-antavan jäsenäänestyksen jälkeen, missä Mustakallio keräsi yli puolet annetuista äänistä.
Vihreät hyväksyi uudet talouspoliittiset linjat7.12.2024 11:47:34 EET | Tiedote
Vihreän talouspolitiikan päämäärä on samanaikaisesti kohentaa ihmisten hyvinvointia ja ympäristön tilaa. Vihreät vaatii finanssipolitiikan uudistamista ja planetaaristen rajojen asettamista taloudelliselle toiminnalle. Puolue esittää lisäksi uudistuksia esimerkiksi arvonlisäverotukseen, liikenteen verotukseen ja osinkoverotukseen sekä kiertotalouden ja työhön johtavan maahanmuuton merkittävää vauhdittamista. Vihreiden puoluevaltuusto hyväksyi talouspoliittisen linjapaperin kokouksessaan sunnuntaina 1.12. Helsingissä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme