Osuuskunta KPY

KPY tukee lasten ja nuorten hyvinvointia 50 000 euron avustuksella

17.12.2024 08:02:00 EET | Osuuskunta KPY | Tiedote

Jaa

Osuuskunta KPY jatkaa sitoutumistaan lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukemiseen jakamalla tänä vuonna avustuksia yhteensä noin 50 000 euron arvosta. Vuodesta 2005 alkaen KPY on vuosittain myöntänyt avustuksia Kuopion seudulla toimiville liikuntaseuroille, yhdistyksille ja muille yhteisöille, joiden tavoitteena on edistää lasten ja nuorten hyvinvointia sekä ehkäistä syrjäytymistä.

”Olemme lähes 20 vuoden ajan tukeneet toimijoita, jotka tekevät arvokasta työtä lasten ja nuorten hyväksi. Avustuksilla on vuosien aikana mahdollistettu esimerkiksi harrastuksia, kerhotoimintaa ja virkistystä sairaalahoidossa oleville lapsille. Erityisesti haluamme auttaa lapsia ja nuoria, joille harrastaminen olisi taloudellisten syiden vuoksi haastavaa,” kertoo KPY:n hallituksen puheenjohtaja Juha Yrjänheikki.

”Elinvoiman tukeminen ja yhteiskuntavastuu ovat toimintamme ytimessä. Avustukset ovat luonteva osa koko konsernimme yhteiskuntavastuullisuutta ja konkreettinen keino edistää lasten ja nuorten hyvinvointia,” hän lisää.

Ennätysmäärä avustushakemuksia

Tämän vuoden avustushaku keräsi ennätyksellisen määrän hakemuksia. Hakuaika päättyi 4. joulukuuta, ja hakemusten kokonaissumma nousi lähes 120 000 euroon. KPY:n hallitus päätti kohdentaa tämän vuoden avustukset erityisesti vähävaraisten lasten ja nuorten harrastustoiminnan tukemiseen.

”Haettava summa oli yli kaksinkertainen myöntösummaan nähden ja uusia hakijoita oli useita. Kiinnitimme erityisesti huomiota siihen, että useampi toimija haki tukea stipendeihin ja tukirahastoihin, joilla katetaan suoraan vähävaraisten perheiden lasten harrastusmaksuja. Hakemuksissa mainittiin, että rahastoihin tulleiden anomusten määrä on kasvanut. On tärkeää, että voimme tällä tavoin tukea lapsia ja nuoria, jotka muuten voisivat jäädä harrastusten ulkopuolelle,” kertoo Yrjänheikki.

Avustukset jaettiin hakemusten perusteella 40 eri seuralle ja yhdistykselle, jotta tuki tavoittaa mahdollisimman laajan joukon.  Avustuksen saajina on Kuopion seudulla toimivia urheiluseuroja, harrastusyhdistyksiä ja kulttuuritoimijoita, jotka edistävät lasten ja nuorten hyvinvointia. Myönnetyt avustukset maksetaan saajille tammikuussa 2025.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

KPY-konsernin hallituksen puheenjohtaja Juha Yrjänheikki
KPY-konsernin hallituksen puheenjohtaja Juha Yrjänheikki
Akseli Muraja
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

140-vuotias KPY on arvopohjainen osuuskunta, jonka omistaa Osuuskunta KPY:n osuudenomistajien muodostama yhteisö.

Haluamme luoda elinvoimaa omaa toimintaamme laajemmin sijoittamalla arvopohjaamme sopiviin, toimintansa käynnistys- ja alkuvaiheen ohittaneisiin kannattavan kasvun yhtiöihin sekä kehittämällä modernia työpäiväkokemusta edistäviä toimitilakiinteistöjämme ja palveluitamme.

Visionamme vuoteen 2026 on olla liike-elämän ekosysteemi, joka on yksi Suomen arvostetuimmista menestyjien kasvuympäristöistä. Tätä visiota toteutamme sekä omistamalla aiempaa monipuolisemmin kiinnostavia yhtiöitä (Momentum-strategia) että luomalla ekosysteemejä ja yhteisöjä, jotka houkuttelevat osaajia ja luovat edellytyksiä yritysten kasvulle (Nova-strategia). Katsomme, että Momentum ja Nova -strategialinjamme täydentävät ja tukevat luontevasti toinen toisiaan.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Osuuskunta KPY

KPY jakaa osuuskorkoa noin 2,6 miljoonaa euroa11.3.2026 09:00:03 EET | Tiedote

Osuuskunta KPY:n edustajiston varsinainen kokous pidettiin 10.3.2026. Kokouksessa edustajisto vahvisti tilinpäätöksen vuodelta 2025. KPY-konsernin taloudellinen kehitys on vahvistunut selkeästi, mikä näkyy niin tuloksessa kuin konsernin parantuneessa taloudellisessa asemassa. Ensimmäistä kertaa tilinpäätöstiedotteessa julkaistu KPY:n omaisuuden nettovarallisuusarvo (NAV) oli vuonna 2025 yhteensä 246,3 (179,6) miljoonaa euroa, eli 9,65 (8,09) euroa osuutta kohden. Tilikauden oikaistu liikevoitto oli 9,0 (2,5) miljoonaa euroa. Konsernin omavaraisuusaste oli 54,4 (46,5) prosenttia. Suluissa esitetyt luvut viittaavat edellisen vuoden vastaaviin lukuihin. Edustajisto päätti hallituksen esityksen mukaisesti, että vuoden 2025 tuloksesta osuuskorkoa jaetaan 0,10 (0,09) euroa osuudelta. Yhteensä osuuskorkoa jaetaan noin 2,6 (2,0) miljoonaa euroa. Osuuskorko on noin 25 % omistusten KPY:lle vuonna 2025 tuomasta nettokassavirrasta. Päätös vastaa KPY:n taloudellista tavoitetta. KPY:n tavoitteena on

Osuuskunta KPY:n edustajiston puheenjohtajisto jatkaa – Antti Haapakorva valittiin toiselle puheenjohtajakaudelle23.1.2026 08:58:58 EET | Tiedote

Osuuskunta KPY:n edustajisto valitsi järjestäytymiskokouksessaan 22.1.2026 puheenjohtajiston alkavalle kaudelle. Nykyinen puheenjohtajisto jatkaa tehtävissään. Edustajiston puheenjohtajana jatkaa kauppatieteiden maisteri Antti Haapakorva, joka valittiin toiselle kolmivuotiskaudelle. Varapuheenjohtajiksi valittiin Aleksi Eskelinen (1. varapuheenjohtaja), Tuula Väätäinen (2. varapuheenjohtaja) ja Markku Söderström (3. varapuheenjohtaja).

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye