Downing Renewable Developments investoi uusiutuvaan energiaan Suomessa

Jaa

Downing Renewable Developments tuo Suomeen brittiläisten rahastojen mahdollistamat joustavat ratkaisut uusiutuvan energian hankkeisiin. Yhtiö kehittää, rahoittaa, rakentaa, omistaa ja operoi uusiutuvan energian tuotantolaitoksia Britteinsaarilla, pohjoismaissa ja nyt myös Suomessa. Maanomistajalähtöinen toimintamalli yhdistettynä vahvaan kansainväliseen osaamiseen tekee Downingista merkittävän uuden toimijan uusiutuvan energian kentällä. Yhtiö suunnittelee huomattavaa liiketoiminnan kasvua tulevina vuosina.

Downing Renewable Developments Suomen maajohtaja Arto Hirvonen istuu nojatuolissa. Taustalla näkyy kaksi henkilöä keskustelemassa.
Downing Renewable Developments Suomen maajohtaja Arto Hirvonen.

Downing Renewable Developments on aloittanut toimintansa tänä vuonna Suomessa, ja kehittää parhaillaan useita teollisen mittakaavan uusiutuvan energian hankkeita Suomeen. Yhtiön ensimmäinen tuotannossa oleva hanke on Konttisuon 30 MW:n tuulipuisto Soinissa. Hankekehityksessä olevista hankkeista pisimmällä on teollisen mittaluokan aurinkopuistohanke Länsi-Uudellamaalla. Vaikka hanke on vielä valmisteluvaiheessa, lupaprosessien odotetaan etenevän jo vuodenvaihteessa. Parhaillaan yhtiö on käynnistämässä keskusteluita aurinkopuiston naapuruston kanssa hankkeen yhteensovittamisesta olemassa olevaan ympäristöön.

”Investoimme projekteihimme vain omalla pääomalla, mikä mahdollistaa sitoutumisen hankkeisiin sekä niiden joustavan ja ripeän etenemisen ilman ulkopuolisten rahoittajien asettamia rajoituksia. Tämä tekee Downingista sitoutuneen, vakaan ja luotettavan kumppanin, jonka kanssa yhteistyö kestää vuosikymmeniä", sanoo Downing Renewable Developments Suomen maajohtaja Arto Hirvonen.

Paikallisuus osana toimintaperiaatteita

Downing Renewable Developments on kansainvälinen toimija, mutta paikallisymmärrys ja alueellinen läsnäolo mahdollistavat saumattoman yhteistyön sidosryhmien kanssa koko hankkeiden elinkaaren ajan. Jokainen hanke ja sen toimintaympäristö on yksilöllinen, jonka vuoksi paikalliset olosuhteet tutkitaan ja huomioidaan suunnittelussa huolellisesti. Downing pyrkii vaalimaan arvokkaita luontokohteita ja turvaamaan luonnon monimuotoisuutta hankkeissaan kattavasti.

”Olemme maanläheinen ja ratkaisukeskeinen toimija, joka pitää kädet savessa. Tavoitteenamme on olla alan maanomistajakeskeisin toimija, joka huomioi paikallisten sidosryhmien tarpeet. Tämä maanläheinen lähestymistapa varmistaa, että hankkeet tuovat lisäarvoa kaikille luonnon monimuotoisuutta unohtamatta”, sanoo Hirvonen.

Vahvat kansainväliset taustat ja osaaminen

Downing Renewable Developments Suomi hyödyntää kansainvälisen verkoston osaamista. Merkittävä määrä tuotantolaitoksia ja yli 30 asiantuntijan kansainvälinen tiimi takaavat, että yrityksellä on runsaasti osaamista ja pitkä kokemus uusiutuvan energian hankkeista. Tämä mahdollistaa omalta osaltaan hankkeiden korkean laadun ja nopean läpimenon aloitusvaiheesta tuotantoon saakka. Tästä hyötyvät maanomistajat, paikallisyhteisöt, Suomen talous ja ennen kaikkea ilmasto.

“Kotimainen investointipääoma ei tule riittämään kansallisten ilmastotavoitteiden toteuttamiseksi. Elämme parhaillaan sähköistymisen vuosikymmentä ja uusimpien ennusteiden mukaan sähkönkulutus tulee lähes tuplaantumaan vuosikymmenen loppuun mennessä. Uusiutuvan energian investoinnit lisäävät Suomen kilpailukykyä ja houkuttelevat myös muiden energiaintensiivisten investointien tulemista Suomeen. Tällaisia investointeja siis tarvitaan”, Hirvonen jatkaa.          

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Downing Renewable Developments Suomen maajohtaja Arto Hirvonen istuu nojatuolissa. Taustalla näkyy kaksi henkilöä keskustelemassa.
Downing Renewable Developments Suomen maajohtaja Arto Hirvonen.
Lataa

Downing Renewable Developments Suomi

Downing Renewable Developments Suomi on osa vuonna 1986 perustettua Iso-Britanniasta lähtöisin olevaa yksityistä sijoitusyhtiöä Downing LLP:tä, jonka hallinnoimat rahastot ovat investoineet uusiutuvan energian hankkeisiin yli miljardi euroa eri puolilla Eurooppaa.

Downing Renewable Developments Suomi kehittää, rahoittaa, omistaa ja operoi uusiutuvan energian hankkeita Downingin omalla rahastopääomalla. Suomessa yritys keskittyy erityisesti aurinko- ja tuulipuistojen sekä energiavarastojen kehittämiseen. Yhtiö myy tuotantolaitoksissaan tuotetun energian pohjoismaisille sähkömarkkinoille. www.downing-renewables.fi

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta TASKUT Communications Oy

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye