Osuuskauppa Keskimaa

Keskimaan henkilöstöä kiitetään yli 1,5 miljoonan euron ylimääräisellä tulospalkkiolla

Jaa

Osuuskauppa Keskimaa palkitsee koko henkilökuntansa yhteensä yli 1,5 miljoonan euron ylimääräisellä tulospalkkiolla kiitoksena vuoden 2024 tuloksesta. Ylimääräisen tulospalkkion piirissä ovat kaikki Keskimaan koko- ja osa-aikaiset työntekijät, yhteensä lähes 2 000 henkilöä, johtoryhmää lukuun ottamatta. Tulospalkkiota maksetaan työntekijöille suhteessa tehtyihin työtunteihin. Ylimääräisen tulopalkkion suuruus on 0,50 euroa / tehty työtunti.

"Vuodesta on tulossa Keskimaalle ennätyksellinen vuosi ja siitä kiitos kuuluu meidän upealle henkilökunnallemme", toteaa Keskimaan toimitusjohtaja Antti Määttä.
"Vuodesta on tulossa Keskimaalle ennätyksellinen vuosi ja siitä kiitos kuuluu meidän upealle henkilökunnallemme", toteaa Keskimaan toimitusjohtaja Antti Määttä. Tero Takalo-Eskola

Osuuskauppa Keskimaan vuoden 2024 tuloksesta on muodostumassa ennätyksellisen hyvä ja siitä halutaan kiittää Keskimaan työntekijöitä. Keskimaan hallitus on tehnyt kokouksessa 17.12.2024 päätöksen palkita kaikkia keskimaalaisia ylimääräisellä tulospalkkiolla. 

Ylimääräinen tulospalkkio maksetaan tehtyjen työtuntien suhteessa. Ylimääräisen tulospalkkion suuruus on 0,50 euroa / tehty työtunti. Kokoaikaiselle työntekijälle ylimääräinen tulospalkkion suuruus on yli 850 euroa. Keskimaan kaikki työntekijät ovat työryhmäkohtaisten tulospalkkioiden piirissä, jossa maksimi tulospalkkio vuoden aikana vastaa noin yhden kuukauden palkkaa. Nyt päätetty ylimääräinen tulospalkkio maksetaan tämän lisäksi.

− Haluamme kiittää henkilökuntaamme vuodesta 2024 ylimääräisellä tulospalkkiolla. Vuodesta on tulossa Keskimaalle ennätyksellinen vuosi ja siitä kiitos kuuluu meidän upealle henkilökunnallemme. Vuoden 2024 aikana olemme vaikeasta suhdanteesta huolimatta pärjänneet hyvin matkailu- ja ravitsemiskaupassa, liikennemyymäläkaupassa sekä tavaratalo- ja käyttötavarakaupassa. Lisäksi olemme edelleen onnistuneet selvästi kasvattamaan markkinaosuuttamme suurimmalla toimialallamme päivittäistavarakaupassa, taustoittaa Osuuskauppa Keskimaan toimitusjohtaja Antti Määttä.

Keskimaan koko- ja osa-aikaiselle henkilökunnalle maksetaan ylimääräisenä tulospalkkiona 0,50 euroa jokaisesta vuoden 2024 aikana tehdystä työtunnista. Palkkion suuruus on kokoaikaiselle työntekijälle hieman yli 850 euroa, ja esimerkiksi 20 tuntia viikossa työskennelleelle osa-aikaiselle työntekijälle yli 425 euroa. Keskimaan johtoryhmälle ei makseta ylimääräistä tulospalkkiota.

Yhteensä ylimääräistä tulospalkkiota maksetaan henkilökunnalle noin 2,4 miljoonasta työtunnista, mikä on yhteenlaskettuna summana sivukuluineen noin 1 500 000 euroa. Ylimääräinen tulospalkkio maksetaan Keskimaan henkilökunnalle maaliskuussa 2025.

Keskimaa maksoi ylimääräistä tulospalkkiota myös vuoden 2023 tuloksesta.  

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Osuuskauppa Keskimaa on market- ja tavaratalokauppaa, matkailu- ja ravitsemiskauppaa sekä liikennekauppaa harjoittava monialayritys, joka tarjoaa palveluja yli 100 toimipaikassa. Olemme maakunnan markkinajohtaja kaikilla edustamillamme toimialoilla. Keskimaa on Keski-Suomen maakunnan suurimpia yrityksiä noin 755 miljoonan euron liikevaihdolla. Asiakasomistajia on lähes 140 000. Keski-Suomen suurimpana yritystyönantajana työllistämme noin 2000 keskisuomalaista.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa Keskimaa

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye