Etelä-Suomen aluehallintovirasto huomautti Vantaan ja Keravan hyvinvointialuetta lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden riittämättömyydestä
Etelä-Suomen aluehallintovirasto on määrännyt 15.12.2023 tekemällään päätöksellä 700 000 euron sakon uhalla Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen huolehtimaan viimeistään 9.8.2024, että lasten asioista vastaavilla sosiaalityöntekijöillä on korkeintaan 30 lasta asiakkaanaan, tarvittaviin lastensuojelupalveluihin ohjautuminen on järjestetty lasten tarpeiden mukaisesti viivytyksettä ja kaikille lastensuojelupalveluja tarvitseville lapsille on nimetty heidän asioistaan vastaava sosiaalityöntekijä. Vantaan ja Keravan hyvinvointialue on antanut 11.10.2024 selityksen, jonka mukaan määräyksen velvoitteet on täytetty. Aluehallintovirasto totesi 13.12.2024 antamassaan päätöksessä, että sen antama määräys ja määräyksen tehosteeksi asettama sakon uhka näin ollen raukeavat.
Koska hyvinvointialueen lastensuojelun tilanne oli ollut lainvastainen koko sen toiminnan ajan selityksen antamisen ajankohtaan saakka, aluehallintovirasto antoi huomautuksen Vantaan ja Keravan hyvinvointialueelle siitä, että lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden määrä ei määräyksessä asetettuun määräaikaan 9.8.2024 mennessä ole ollut riittävä sen turvaamiseksi, että kaikilla lapsilla on ollut mahdollisuus saada tarvitsemansa lastensuojelun palvelut oikea-aikaisesti ja ilman aiheetonta viivytystä.
Selityksestä ilmenee, että suuri määrä lastensuojeluasiakkaita on nimetty johtavien sosiaalityöntekijöiden vastuulle, mikä sinänsä on lyhytkestoisesti ja tilapäisenä järjestelynä lainmukaista. Koska selityksessä ei ole esitetty sellaista, millä perusteella johtavien sosiaalityöntekijöiden toimiminen sosiaalityöntekijöiden tehtävissä olisi tosiasiallisesti lyhytkestoista, aluehallintovirasto aloittaa uuden valvonnan, joka koskee hyvinvointialueen lapsiperheiden sosiaalityötä ja lastensuojelua.
Aluehallintovirasto otti lapsiperheiden sosiaalityön ja lastensuojelun valvontaansa vuoden 2023 maaliskuussa
Aluehallintovirasto otti maaliskuussa 2023 Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen lapsiperheiden sosiaalityön ja lastensuojelun valvontaansa. Sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämisvastuussa on 1.1.2023 alkaen ollut Vantaan ja Keravan hyvinvointialue. Ennen valvonnan aloittamista Helsingin Sanomissa julkaistiin mielipidekirjoitus, jossa hyvinvointialueen työntekijät kertoivat lastensuojelun liittyvistä epäkohdista ja erityisesti siitä, että lapset jonottavat lastensuojelun palveluun ilman, että he ovat kenenkään nimetyn sosiaalityöntekijän vastuulla. Lisäksi aluehallintovirasto sai sosiaalityöntekijöiden riittämättömyyttä koskeneen epäkohtailmoitusten, jossa myös tuotiin esille, että lapsia jonottaa lastensuojelun palveluihin.
Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen antaman selityksen mukaan Lasten, nuorten ja perheiden palvelujen toimialalla olisi riittävästi sosiaalityöntekijän vakansseja, mutta niitä ei ole saatu täytettyä. Selityksen mukaan toimialalla on ryhdytty kaikkiin käytettävissä oleviin toimenpiteisiin tilanteen korjaamiseksi, mutta toimenpiteistä huolimatta sosiaalityöntekijöiden tehtäviin ei ole ollut riittävästi hakijoita.
Sosiaalityöntekijällä on keskeinen rooli lapsen oikeusturvan valvojana
Lastensuojelulaki asettaa lapsen asioista vastaavan sosiaalityöntekijän keskeiseen rooliin lapsen oikeusturvan ja hyvinvointia tukevan kohtelun valvojana. Lastensuojelun asiakaslapset perheineen ovat erityisen haavoittuvassa asemassa.
Lainsäädäntö edellyttää niin ikään, että aluehallintovirasto ohjaa ja valvoo hyvinvointialueita, että sosiaalihuollon ja lastensuojelun palveluja tarvitsevien lasten ja perheiden oikeudet toteutuvat asiakaslaissa, sosiaalihuoltolaissa ja lastensuojelulaissa säädetyn mukaisesti.
Linkki päätökseen
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jaana LohvansuuSosiaalihuollon ylitarkastaja
Puh:0295 016 731etunimi.sukunimi@avi.fiSari HusaYksikön päällikkö, sosiaalihuollon johtava ylitarkastaja
Puh:0295 017 361etunimi.sukunimi@avi.fiAluehallintovirastossa edistämme perusoikeuksien ja oikeusturvan toteutumista, peruspalvelujen saatavuutta, ympäristönsuojelua, ympäristön kestävää käyttöä, sisäistä turvallisuutta sekä terveellistä ja turvallista elin- ja työympäristöä alueilla. Hoidamme myös lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä alueillamme. Toimintaamme ohjaa kahdeksan ministeriötä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket
Regionförvaltningsverket i Södra Finland gav Vanda och Kervo välfärdsområde en anmärkning för otillräckligt antal socialarbetare inom barnskyddet17.12.2024 13:50:00 EET | Pressmeddelande
Den 15 december 2023 ålade Regionförvaltningsverket i Södra Finland vid vite om 700 000 euro Vanda och Kervo välfärdsområde att senast den 9 augusti 2024 se till att socialarbetarna som ansvarar för barnens angelägenheter har högst 30 barn som sina klienter, att barnen utan dröjsmål hänvisas till de barnskyddstjänster de behöver och att det för alla barn som behöver barnskyddstjänster har utsetts en socialarbetare som ansvarar för deras angelägenheter. Den 11 oktober 2024 har Vanda och Kervo välfärdsområde gett en förklaring enligt vilken välfärdsområdet har fullgjort skyldigheterna i regionförvaltningsverkets föreläggande. Regionförvaltningsverket konstaterade i sitt beslut den 13 december 2024 att föreläggandet och vitet som föreläggandet förenades med därmed förfaller.
Sköt bytet av innehavare i Livsmedelsverkets hundregister i samband med överlåtelsen16.12.2024 13:30:00 EET | Pressmeddelande
Uppfödare och nya hundinnehavare ansvarar för att uppgifterna om en hunds innehavare är korrekta i Livsmedelsverkets hundregister. När en uppfödare överlåter en hund till en ny ägare eller innehavare ska man i samband med överlåtelsen säkerställa att bytet av innehavare slutförs i hundregistret.
Hoida haltijan vaihdos Ruokaviraston koirarekisteriin luovutuksen yhteydessä16.12.2024 13:30:00 EET | Tiedote
Kasvattajalla ja uudella koiran haltijalla on vastuu siitä, että koiran haltijatiedot ovat oikein Ruokaviraston koirarekisterissä. Kasvattajan luovuttaessa koiran uudelle omistajalle tai haltijalle, tulisi luovutuksen yhteydessä varmistaa, että haltijavaihdos koirarekisteriin tulee loppuun viedyksi.
Sosiaali- ja terveydenhuollon kanteluiden määrä jatkaa kasvuaan Itä-Suomessa16.12.2024 07:51:00 EET | Tiedote
Itä-Suomen aluehallintovirastolle tehtyjen sosiaali- ja terveydenhuollon kanteluiden määrä on jatkanut kasvuaan.
Beredskapsövningar och beredskapssamordning i fokus när regionala beredskapskommittén vid Regionförvaltningsverket i Västra och Inre Finland sammanträdde13.12.2024 12:00:00 EET | Pressmeddelande
Regionförvaltningsverket i Västra och Inre Finlands regionala beredskapskommitté sammanträdde torsdagen den 12 december 2024 för årets sista möte. I myndigheternas gemensamma lägesöversikt framhävdes den regionala beredskapen, samordningen mellan olika aktörer och övningar. Den ökande ojämlikheten och marginaliseringen bland medborgarna väcker oro hos olika aktörer. Därtill har en ökning av arbetslösheten märkts trots att det samtidigt finns utmaningar i tillgången på personal till social- och hälsovården.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme