SDP:n Anna-Kristiina Mikkonen: Hallitus romuttaa Suomen sairaalaverkon
SDP:n kansanedustaja Anna-Kristiina Mikkonen arvostelee ankarasti Orpo-Purran hallituksen päätöstä supistaa sairaalaverkkoa, mikä uhkaa vaarantaa koko Itä-Suomen terveydenhuollon saatavuuden.
– Tämä on Suomelle synkkä päivä. Hallituspuolueet ovat äänin 101–96 päättäneet heikentää maamme sairaalaverkkoa, vaikka asiantuntijat ovat toistuvasti varoittaneet vakavista vaikutuksista terveysturvallisuuteen ja hoitoon pääsyyn, Mikkonen toteaa.
Viikonlopun keskustelu hallituksen sairaalaverkkosuunnitelmista toi esiin hallituksen päätöksenteon poukkoilevuuden. Ministeri Juuso muutti kantaansa Oulaskankaan sairaalan tilanteesta tunnista toiseen, kun hallituspuolueiden sisällä kävi ilmi erimielisyyksiä.
– Tämä epävarmuus herättää kysymyksiä hallituksen kyvystä tehdä vastuullisia päätöksiä, jotka perustuvat huolellisiin vaikutusarviointeihin. Näin tärkeissä asioissa päätöksenteon pitää olla johdonmukaista ja perusteltua, eikä poliittista hätiköintiä, Mikkonen korostaa.
Hallituksen esitys poistaa Savonlinnan sairaalan monialaisen ympärivuorokautisen päivystyksen, vaikka alueen erityisolosuhteet – pitkät etäisyydet, vesistöjen rikkoma maantiede sekä matkailijoiden ja kausiasukkaiden suuri määrä – edellyttävät nykyisten palvelujen säilyttämistä.
– Hallitus väittää, että sen politiikka parantaisi hoidon laatua ja yhdenvertaisuutta, mutta todellisuus on täysin toinen. Savonlinnan asukkaille tämä tarkoittaa yli tunnin matkaa Mikkeliin silloin kun tarvitsee hoitoa. Tätä ei voi kutsua yhdenvertaiseksi terveydenhuolloksi, vaan keskittämiseksi, joka vaarantaa potilasturvallisuuden ja rapauttaa Itä-Suomen sairaanhoidon, Mikkonen sanoo.
Mikkonen muistuttaa, että Savonlinnan sairaala on elintärkeä koko alueen elinvoimalle, taloudelle ja koulutukselle. Päätös lisää ensihoidon kustannuksia kuljetusmatkojen pidentyessä ja heikentää alueen terveysturvallisuutta. Samalla Savonlinnan sairaanhoitajakoulutuksen jatkuvuus joutuu vaakalaudalle.
– Perustuslain 19 § velvoittaa turvaamaan kansalaisten oikeuden riittäviin sosiaali- ja terveyspalveluihin. Hallituksen päätös heikentää jo saavutettua palvelutasoa ja loukkaa perustuslaillisia oikeuksia. Tämä on häpeällinen päivä koko Suomelle ja raskas isku Itä-Suomelle Varkauden ja Iisalmen loppuessa, Savonlinnan ja Kouvolan palvelutason aletessa, Mikkonen painottaa.
Hallituksen perustelut kustannussäästöistä eivät kestä tarkastelua. Vaikutusarvioiden mukaan kustannukset nousevat ensihoidon kuljetusten pidentyessä, ja samalla investoinnit Mikkelin keskussairaalaan tulevat välttämättömiksi.
– Hallituksen politiikka lisää alueellista ja sosiaalista eriarvoisuutta. Itä-Suomi jätetään jälleen kerran oman onnensa nojaan. On surullista nähdä, kuinka hallituspuolueet ummistavat silmänsä päätöstensä konkreettisilta seurauksilta ja romuttavat Suomen palveluverkoston, Mikkonen päättää.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Anna-Kristiina MikkonenKansanedustaja
Puh:050 477 4681anna-kristiina.mikkonen@eduskunta.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Johannes Koskinen: Nyt ei ole aika leikata kansainvälisen vakauden edistämistyöstä17.12.2024 12:55:24 EET | Tiedote
SDP:n Johannes Koskinen kritisoi hallituksen esitystä leikata sadan miljoonan euron edestä kehitysyhteistyöstä ensi vuonna. Tällaiset leikkaukset heikentävät Suomen kehitysyhteistyön vaikuttavuutta ja ovat vastoin Suomen pitkää linjaa kansainvälisen vakauden edistämisessä. Koskinen huomauttaa, että suurvaltakilpailun kiihtyessä ja konfliktien lisääntyessä tulisi panostaa kehityspolitiikan tehostamiseen leikkausten sijaan.
SDP:n Suhonen: Perussuomalaiset, kokoomus ja KD äänestivät Varkauden ja Iisalmen yöpäivystyksen sulkemisen puolesta17.12.2024 12:26:58 EET | Tiedote
Hallituspuolueiden edustajien enemmistä haluaa sulkea Varkauden ja Iisalmen yöpäivystykset. Kansalaisten vetoaminen ei riittänyt, jotta Sari Essayah (kd), Marko Kilpi (kok), Karoliina Partanen (kok) tai Minna Reijonen (ps) olisivat ryhtynyt puolustamaan yöpäivystysten jatkoa, suree SDP:n kansanedustaja Timo Suhonen.
SDP:n Saku Nikkanen: Synkkä päivä Salon seudulle ja koko Varsinais-Suomelle17.12.2024 10:28:16 EET | Tiedote
SDP:n kansanedustaja Saku Nikkanen on pettynyt ja järkyttynyt Salon sairaalan yöpäivystyksen lakkauttamisesta, joka sai sinettinsä tänään eduskunnan äänestyksessä hallituspuolueiden äänten enemmistön turvin. – Tämä on synkkä päivä niin Salon seudulle, Varsinais-Suomelle kuin koko Suomellekin. Päivystysverkon karsiminen on äärimmäinen esimerkki huonosta politiikasta, jota eivät ohjaa järkisyyt saati faktat. Ihmisten hoitoon pääsy ja avunsaanti hädässä vaarantuu, alueet eivät saa enää tehdä itselleen parhaita ratkaisuja ja kustannussäästölaskelmat ovat täysin pielessä, harmittelee Nikkanen.
Eduskunnan hoitotyön verkosto julkaisi aluevaaliteesinsä16.12.2024 16:13:14 EET | Tiedote
Eduskunnan hoitotyön verkosto hyväksyi joulukuun kokouksessaan verkoston aluevaaliteesit. Verkoston vaaliteeseistä on apua aluevaaleissa ehdolla oleville sekä nykyisille ja tuleville päättäjille. Samassa kokouksessa valittiin verkostolle asiantuntijavalmistelijaksi Hoitotyön tutkimussäätiö.
SDP:n Kymäläinen hallitukselle: Rajavartiolaitoksen rahoitus on hoidettava kuntoon nyt16.12.2024 14:15:22 EET | Tiedote
Valtiovarainvaliokunnan hallinto- ja turvallisuusjaoston jäsen Suna Kymäläinen vaatii hallitusta korjaamaan Rajavartiolaitoksen resurssivajeen. Kuoppa on syvenemässä vuoteen 2027 mennessä jopa 25 miljoonaan euroon, jos hallitus ei tee rahoitukseen korjausta. SDP esittää, että vajetta ryhdytään paikkaamaan jo ensi vuonna.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme