Osviitta sai Elämän tähden -tunnustuspalkinnon
Pirkanmaan hyvinvointialueen Elämän tähden -tunnustuspalkinto on tänään luovutettu Pirkanmaan Mielenterveys ry:n Osviitalle. Kriisikeskus Osviitta on tarjonnut järjestölähtöistä kriisityötä Tampereella jo yli kolmenkymmenen vuoden ajan.
Aluksi Osviitan tavoitteena oli edistää alueella vapaaehtoista kansanterveystyötä ja psyykkistä hyvinvointia. Nykyään Osviitta tukee yksilöitä, pareja, perheitä ja yhteisöjä akuuteissa vaikeissa elämäntilanteissa ja kriiseissä. Työskentely on asiakaslähtöistä ja kokonaisvaltaista, ja sen painopiste on mielenterveyden häiriöiden ehkäisemisessä sekä psykososiaalisen tuen antamisessa. Kriisikeskus Osviitan toiminnan ydintä on asiakasvastaanotto kasvokkain tai etäyhteyksillä, valtakunnalliseen kriisipuhelimeen vastaaminen ja erilaiset ryhmät sekä vapaaehtoisten koulutus ja työn tukeminen.
Osviittaan hakeutuvien asiakkaiden määrä on pysynyt vuodesta toiseen suurena. Kriisikeskus Osviittaan ohjautuu asiakkaita mm. hyvinvointialueen sosiaali- ja terveyspalveluista. Valtaosa asiakkaista hakeutuu kuitenkin palveluun itse tai tuttavan suosituksesta. Asiakkaat pääsevät vastaanotolle noin 1–2 viikossa. Asiakkaiden tulosyynä on entistä useammin arjessa selviytymisen haasteet, vaikka kärkisijaa pitää edelleen ihmissuhdeongelmat. Paha olo, ahdistus ja masennus, ovat keskeisimpiä syitä hakeutua keskusteluapua saamaan.
Kriisikeskukset perustettiin alun perin toimimaan avohuollon palveluiden kokeilu- ja kehittämisfoorumina ja ne sijoittuivat laitoshoidon ja perusterveydenhuollon välimaastoon. Suomessa tällä hetkellä 22 kriisikeskusta ja niiden toiminta on keskenään hyvin erilaista.
Matalan kynnyksen kriisiavun kohderyhmänä ovat kansalaiset, jotka tarvitsevat välitöntä apua ja tukea, mutta eivät saa sitä nopeasti muualta. Erityisesti nopeaa apua tarvitsevat itsemurhariskissä olevat, yksinäiset ja syrjäytymisvaarassa olevat, maahanmuuttajat ja turvapaikanhakijat sekä ahdinkoon joutuneet nuoret ja nuoret aikuiset, todetaan hyvinvointialueen aluehallituksen perusteluissa.
Palkinnon ottivat vastaan toiminnanjohtaja Kati Rikala ja puheenjohtaja Esa Nordling.
Osviitan verkkosivuille
Elämän tähden -palkinnon on perustanut aikanaan Pirkanmaan sairaanhoitopiiri. Palkinto on Kimmo Pyykön suunnittelema reliefi. Joka toinen vuosi myönnettävä tunnustus on annettu kahdeksan kertaa.
Yhteyshenkilöt
Salkoaho TuukkaIntegraatiojohtaja, integraatiotoiminta
Puh:040 806 3086tuukka.salkoaho@pirha.fiPirkanmaan hyvinvointialue
Olemme Suomen suurin hyvinvointialue ja Pirkanmaan suurin työnantaja. Toteutamme alueellamme lakisääteistä ja valtion ohjaamaa sosiaali-, terveys- ja pelastuspalvelujen uudistusta. Pirkanmaalla muutokseen sisältyy laaja palveluverkon uudistus, jossa otetaan käyttöön myös uusia digitaalisia ja liikkuvia palveluja. Lisätietoja meistä pirha.fi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan hyvinvointialue
Aluehallitus käsittelee vammaispalvelujen myöntämisperusteita ja hallintosääntömuutoksia 13.1.8.1.2025 15:34:22 EET | Tiedote
Aluehallituksen vuoden ensimmäinen kokous pidetään 13.1. Asialistalla on muun muassa vammaispalvelujen myöntämisperusteet sekä viime kokouksessa pöydälle jääneet hallintosääntömuutokset.
Muutoksia talousneuvolassa asiointiin30.12.2024 14:37:50 EET | Tiedote
Talousneuvolan puhelinpalvelu on päättynyt. Jatkossa talousneuvolassa voi asioida seitsemässä vaihtuvassa toimipisteessä Lempäälässä, Kangasalla, Tampereella, Valkeakoskella ja Ylöjärvellä. Pirkanmaan talousneuvola on moniammatillinen palvelu, joka toteutetaan yhteistyössä Pirkanmaan hyvinvointialueen, Pirkanmaan oikeusaputoimiston, ulosottolaitoksen ja paikallisten toimijoiden kanssa.
Liikkumisen tuen uudet myöntämisperusteet otetaan käyttöön 1.1.202530.12.2024 10:34:02 EET | Tiedote
Pirkanmaan hyvinvointialueen aluehallituksen 2.12.2024 hyväksymät liikkumisen tuen myöntämisperusteet tulevat käyttöön vuodenvaihteessa. Liikkumisen tukea voidaan myöntää joko vammaispalvelulain tai sosiaalihuoltolain perusteella.
Mouhijärven lähiasiointipistettä kehitetään asukastyöpajassa 8.1.202519.12.2024 09:33:45 EET | Tiedote
Pirkanmaan hyvinvointialue järjestää keskiviikkona 8.1.2025 kello 17–19.30 asukastyöpajan, jossa kehitetään Mouhijärven sosiaali- ja terveyspalvelujen lähiasiointipistettä.
Pirkanmaalaisten seniorien turvallista ikääntymistä tukeva hanke sai Etiikan edistämisrahaston palkinnon18.12.2024 13:56:32 EET | Tiedote
Pirkanmaan hyvinvointialueen aluehallitus on myöntänyt Etiikan edistämisrahaston palkinnon Tampereen Ensi- ja turvakoti ry:n ja Suvanto ry:n Turvallista ikääntymistä pirkanmaalaisille senioreille -hankkeelle. Palkinto jaettiin 18.12.2024 Tampereella, ja sen arvo on 6000 euroa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme