Kokkolan kaupunki

Kokkolan kaupungin työhyvinvointikysely 2024

Jaa

Työntekijäkokemusta mittaava eNPS-luku nousi tavoitteeseen, keskustelukulttuuria halutaan edelleen kehittää.

Kokkolan kaupungin henkilöstön vuotuisen työhyvinvointikyselyn tulokset osoittavat myönteistä kehitystä. Kyselyyn vastasi tänä vuonna 57 % henkilöstöstä, mikä on hieman korkeampi kuin vuoden 2023 vastausprosentti (55 %). Korkea osallistumisaktiivisuus osoittaa, että työhyvinvointi koetaan tärkeäksi koko organisaatiossa.

Työhyvinvointikyselyn tulosten mukaan työyhteisöissä merkityksellisiksi ja työnhyvinvointiin vaikuttaviksi asioiksi koetaan edelleen työkavereiden ja esihenkilöiden tuki, hyvä työilmapiiri sekä mahdollisuus vaikuttaa omaan työhön. Myös kokemus työn arvostuksesta on säilynyt vahvasti merkityksellisenä asiana. Suurin osa vastaajista myös koki, että nämä asiat ovat kunnossa. Osa vastaajista kokee, että kehittämistä vaativia asioita ovat kohtuullinen työmäärä sekä kannustava ja ohjaava palaute. Kyselyn mukaan häirintä ja epäasiallinen kohtelu ovat vähentyneet verrattuna vuoden 2023 tuloksiin. Tämä viittaa siihen, että organisaation toimenpiteet ja toimintamallit vastuuttoman työkäyttäytymisen ja häirinnän ja epäasiallisen kohtelun ehkäisemiseksi ovat alkaneet tuottaa tulosta.

Erityisen positiivista ja ilahduttavaa on, että työntekijäkokemusta mittaava eNPS-luku on noussut kolmatta vuotta peräkkäin. Vuonna 2023 eNPS-luku oli 12, ja vuoden 2024 kyselyssä se nousi tasolle 20, mikä viittaa henkilöstön kasvavaan tyytyväisyyteen ja sitoutumiseen työnantajaa kohtaan. Lisäksi kehityskeskusteluja on aiempaa useampi käynyt esihenkilönsä kanssa vuosittain, mikä osaltaan tukee työntekijöiden mahdollisuuksia kehittyä ja tulla kuulluiksi.

Avoimista vastauksista nousee esiin kehityskohteita, joita parantamalla voidaan merkittävästi vahvistaa työhyvinvointia. Työntekijät korostavat erityisesti tarvetta avoimemmalle keskustelukulttuurille, jossa vaikeistakin asioista voidaan puhua rakentavasti ja eri näkökulmia arvostetaan ja huomioidaan. Lisäksi toivotaan työjärjestelyiden selkeyttämistä, mukaan lukien työn organisointi, ennakointi ja kohtuullistaminen. Työn tauottaminen ja riittävä palautuminen nähdään tärkeinä jaksamisen edellytyksinä. Avoimissa vastauksissa nousivat esiin myös yhteisten pelisääntöjen sopiminen ja noudattaminen, vuorovaikutustaitojen kehittäminen sekä toisten arvostamisen vahvistaminen.

Vuoden 2024 työhyvinvointikysely osoittaa, että Kokkolan kaupungilla edetään oikeaan suuntaan työhyvinvoinnin kehittämisessä. Kyselyn tulokset tarjoavat samalla arvokasta tietoa niistä osa-alueista, joihin panostamalla, niin organisaation tasolla kuin työyhteisöissä, voimme jatkossa vahvistaa henkilöstön hyvinvointia entisestään.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Kokkola. Meillä on laajempi horisontti

Kokkolan kaupunki on Keski-Pohjanmaan kaksikielinen maakuntakeskus, jossa asukkaita on noin 48.000. Kokkolan elinkeinoelämän veturi on kansainvälisestikin merkittävä kemianteollisuuden keskittymä, jota täydentävät Suomen suurin raideliikenne- ja panamaxsatama sekä monipuolinen yritystoimijoiden verkosto. Myös monipuoliset tapahtumat, matkailu ja loma-asuminen tuovat kaupunkiin kävijöitä.

Kuningas Kustaa II Aadolf perusti Kokkolan kaupungin 400 vuotta sitten Pohjanlahden rannalle. Meri on tuonut mukanaan vahvat kaupan ja logistiikan perinteet merenkulusta ja laivanrakennuksesta teollisuuteen ja sivistykseen. Sijainti meren ja lentoyhteyksien äärellä, pääradan ja E8-tien varrella varmistaa niin ihmisten, tavaroiden kuin ideoidenkin liikkuvuuden.

Muut kielet

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kokkolan kaupunki

Hållbar konsumtion kräver åtgärder – Karleby med om att starta omställningen17.12.2024 14:28:00 EET | Pressmeddelande

Finlands miljöcentral har publicerat siffror om konsumtionsbaserade växthusgasutsläpp beträffande alla kommuner i Finland år 2019. Siffrorna visar att kommunerna i Finland ännu ligger långt ifrån nivån för en hållbar konsumtion. I Karleby är de konsumtionsbaserade utsläppen per invånare 9,4 tCO2e, vilket är mycket nära medeltalet i Finland. De konsumtionsbaserade utsläppen fördelas enligt följande: Hushållens konsumtion: cirka 84 % Stadens upphandling: cirka 13 % Investeringar: cirka 3 % Växthusgasutsläppen från hushållens konsumtion uppgick till cirka 7,9 tCO2e år 2019. Som jämförelse skulle utsläppsnivån i linje med Parisavtalets 1,5-gradersmål vara cirka 2,5 tCO2e år 2030 och endast 0,7 tCO2e år 2050. Det finns alltså mycket kvar att göra, men vi går i rätt riktning: i Karleby har utsläppen från konsumtion minskat med 9,2 procent från 2015. Staden strävar aktivt efter att minska också de konsumtionsbaserade utsläppen. Karleby deltar i Kulma-projektet som utvecklar konsumtionsbaserad

Kestävä kulutus vaatii tekoja – Kokkola mukana käynnistämässä muutosta17.12.2024 14:28:00 EET | Tiedote

Suomen ympäristökeskus SYKE on julkaissut kaikkien Suomen kuntien kulutusperäiset kasvihuonekaasupäästöt vuodelta 2019. Tiedot osoittavat, että Suomen kunnissa ollaan vielä kaukana kestävän kulutuksen tasosta. Kokkolan asukaskohtaiset kulutusperäiset päästöt olivat 9,4 tCO2e, mikä on hyvin lähellä Suomen keskiarvoa. Kulutusperusteisten päästöjen jakautuminen on seuraava: Kotitalouksien kulutus: noin 84 % Kaupungin hankinnat: noin 13 % Investoinnit: noin 3 % Kotitalouksien kulutuksen kasvihuonekaasupäästöt olivat noin 7,9 tCO2e vuonna 2019. Vertailuna Pariisin ilmastosopimuksen 1,5 asteen tavoitteen mukainen päästötaso olisi noin 2,5 tCO2e vuonna 2030 ja vain 0,7 tCO2e vuonna 2050. Vaikka työtä riittää, suunta on oikea: kulutusperäiset päästöt ovat laskeneet Kokkolassa 9,2 prosenttia vuodesta 2015. Kaupunki pyrkii aktiivisesti vähentämään myös kulutusperusteisia päästöjä. Kokkola on mukana Kulma-hankkeessa kehittämässä kulutusperusteista laskentaa, jonka avulla arvioidaan kuntalaisten k

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye