SDP

SDP:n varapuheenjohtaja Niina Malm: Hallituksen toimintakyvyn pohja murenee, kun omatkaan kansanedustajat eivät enää usko sen esityksiin

Jaa

Päätös leikata sairaaloiden palveluista hyväksyttiin eduskunnassa hyvin ohuella enemmistöllä. Kaikki perussuomalaisten ja kokoomuksen kansanedustajat eivät nielleetkään purematta kansalaisten palveluiden purkutalkoita, sanoo Niina Malm.

Kuva: Jukka-Pekka Flander / SDP
Kuva: Jukka-Pekka Flander / SDP

- Viimeistään nyt sekä perussuomalaisten että kokoomuksen äänestäjät näkevät, minkälaista politiikkaa nämä puolueet todellisuudessa ajavat. Ne lakkauttavat ihmisten terveydelle tärkeitä palveluita ilman, että samalla syntyisi todellisia säästöjä. Onneksi löytyi niitäkin, jotka uskalsivat äänestää huonoja päätöksiä vastaan, Malm sanoo.

Malmin mukaan on suoranainen ihme, ettei useampi hallituspuoleen edustaja noussut puolustamaan omien alueidensa sairaalapalveluita. Äänestys teki selväksi sen, että hallituksen toimintakyky on hyvin ohuen enemmistön varassa, kun vastakkain ovat kansalaisten hätä ja Purran sakset.

- Hyvät suomalaiset, meillä on siis toivoa. On mahdollista muuttaa Suomen suunta, kansalaisten vahvalla viestillä päättäjille on merkitystä, Malm päättää.

Yhteyshenkilöt

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP

Ennakkokutsu medialle: SDP:n kampanjastartti alue- ja kuntavaaleihin 8.2.202513.12.2024 08:30:00 EET | Kutsu

Arvoisa median edustaja, ennakkotietona ilmoitamme, että SDP:n kampanjastartti alue- ja kuntavaaleihin järjestetään lauantaina 8.2.2025 Vantaalla Clarion Hotel Helsinki Airportissa (os. Taivastie 3, Vantaa). Kampanjastartissa SDP julkaisee puheenjohtaja Antti Lindtmanin johdolla vaaliohjelman ja -kampanjan kevään alue- ja kuntavaaleihin. Median edustajat ovat lämpimästi tervetulleita kampanjastarttiin klo 14 alkaen. Tarkempi ohjelma sekä ilmoittautumisohjeet toimitetaan tammikuun aikana.

SDP:n Niina Malm jyrähtää: Kun mikään ei riitä30.11.2024 14:06:48 EET | Tiedote

Työministeri Arto Satonen ilmoitti tänään haluavansa Suomeen Tanskan mukaisen työmarkkinamallin. Jos Ruotsin mallista otettiin Suomeen vain työnantajaa hyödyttävät rusinat pullasta, kuinka suomalaiset voivat luottaa siihen, että nyt muka takki kääntyy? kysyy SDP:n varapuheenjohtaja Niina Malm. Tanskan mallin haluaminen tarkoittaa sitä, että hallituksen pitäisi itse perua sosiaaliturvaheikennykset, jotta oltaisiin edes lähellä Tanskan mallia. Satonen haluaa siis kaikkien näiden leikkausten jälkeen kumota hallituksen teot?

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye