Sinebrychoffin taidemuseossa kuullaan antiikin sankaritarinoita ja uppoudutaan myyttiseen Espanjaan vuonna 2025
Sinebrychoffin taidemuseossa on ensi vuonna esillä kaksi vaihtuvaa näyttelyä. Antiikin sankarit ovat ensimmäisenä näyttämöllä. Sankareiden matkassa pääsemme kokemaan suuria tunteita ja uskomattomia juonenkäänteitä. Syyskuussa avautuva Espanja myyttien takaa -näyttely esittelee kiehtovaa Espanjaa ja sen myyttistä kuvastoa. Näyttelyssä nähdään espanjalaisten taiteilijoiden maalauksia 1800-1900-luvuilta.
Antiikin sankarit
13.2.–10.8.2025
Sinebrychoffin taidemuseo
Antiikin sankaritarinoissa on voimaa, nokkeluutta, kauneutta, uhrautumista, epäonnea ja ennen kaikkea uskomattomia juonenkäänteitä. Nämä ainekset elävät edelleen vahvasti länsimaisessa kulttuurissa ja kutsuvat meitä sankaritarinoiden maailmaan. Näyttely tarkastelee sankaruuden viittaa ja sitä mitä sen alle kätkeytyy. Mikä tekee sankarista sankarin?
Sankaruus ei ole pelkkää ruusun terälehtien tuoksuttelua ja voitosta toiseen hyppelyä. Antiikin tarinoissa kohtalo ajaa sankarin hänelle tarkoitettuun rooliin ja olympolaiset jumalat ohjailevat häntä. Sankariainekset testataan vaarallisilla matkoilla, kilpailuissa ja kiperissä kokeissa. Mukaan mahtuu uhrautumista, pettymyksiä ja traagisia tapahtumia. Tarinat eivät läheskään aina lopu voittoon, suuretkin sankarit epäonnistuvat. Tärkeintä on tarina, eikä se saako sankari elää elämänsä onnellisena loppuun asti.
Jo yli 2000 vuotta kirjailijat, taiteilijat ja säveltäjät ovat ammentaneet antiikin sankarihahmoista ja kertomuksista. Nykyaikana antiikin sankaritarinoiden vaikutus on nähtävissä muun muassa sarjakuvissa, peleissä ja elokuvissa. Koukuttavat tarinat ja hahmot viihdyttävät meitä edelleen ja sankareiden inhimilliset puolet saavat meidät samaistumaan.
Näyttelyssä esitellään kreikkalaisen mytologian keskeiset sankarit Herakles ja Perseus sekä Troijan sodassa taistelleet Akhilleus, Odysseus, Hektor ja Paris. Esillä on kreikkalais-roomalaista keramiikkaa, veistoksia, grafiikkaa, maalauksia ja nykytaidetta eri menetelmin. Näyttelyn kuraattori on intendentti Claudia de Brün.
Espanja myyttien takaa
11.9.2025–11.1.2026
Sinebrychoffin taidemuseo
Kiehtova Espanja on houkutellut eurooppalaisia matkailijoita jo 1700-luvulta alkaen. Mielikuvat Espanjasta liittyvät usein flamencon arvoitukselliseen tunnelmaan ja vangitsevaan rytmiin. Näyttely esittelee myyttisen Espanjan kuvauksia sekä uutta aikaa kohti kurottuvia maalauksia 1800-1900-luvuilta.
Espanjalaisuuden kuvasto syntyi maahan ihastuneiden matkailijoiden ja heidän mielikuviinsa vastanneiden espanjalaisten taiteilijoiden vuorovaikutuksessa. 1800-luvun taiteessa on nähtävissä maan eksoottisuutta ja erityispiirteitä korostavia aiheita. Edelleen nykypäivänä matkailijat ympäri maailmaa etsivät näihin mielikuviin pohjautuvaa autenttista Espanjaa.
Teosten aiheet ammentavat erityisesti Andalusian alueen kulttuurista, kuten flamencosta ja härkätaistelusta. Mielikuviin liitettiin myös haaveellisia ja epätodellisia piirteitä sekä ihanteita. Maalauksissa korostuvat maan perinteet, eri alueiden ihmiset ja tyylit. José Maria Gallegos y Arnosan (1857–1917) sekä Francisco Pradillan (1848–1921) maalausten tunnelmallisten tilanteiden taustalla huomio kiinnittyy myös kädentaitoihin. Lisäksi taiteilijat innostuivat orientalismista, eli eksoottisista ja itämaisista aiheista, joita löytyi myös omilta lähiseuduilta. Matkustaminen kulttuurisesti monipuoliseen Andalusiaan tai jopa Afrikkaan asti näkyy Mariano Fortunyn (1838–1874) ja Joaquín Agrasotin (1836–1919) teoksissa. Francisco de Goyan (1746–1828) grafiikassa sen sijaan välittyy yhteiskuntakriittinen sävy espanjalaisen kulttuurin ihannoimisen sijaan.
Espanjalaiset taiteilijat oleskelivat myös eurooppalaisen taiteen keskuksissa kuten Pariisissa ja Roomassa. Myyttisen espanjalaisuuden vaikutus kulki heidän mukanaan, mutta vilkkaiden taidekeskusten uudistavassa ilmapiirissä monet taiteilijat siirtyivät kohti kansainvälisempää ilmaisua. Esimerkiksi Joaquín Sorollan (1863–1923) maalausten pääosassa on usein valo. Maisema ja modernisoituva maailma saivat tilaa uuden ajan taiteilijoiden aiheissa.
Näyttely kuljettaa 1800-luvun perinteistä sekä espanjalaisuuden ihanteista ja myyteistä ammentavien maalausten kautta kohti uutta aikaa ja kansainvälisiä suuntauksia. Näyttelyn kuraattorit ovat Helena Alonso ja J. Òscar Carrascosa. Näyttely esittelee espanjalaista 1800-1900-luvun maalaustaidetta ensimmäistä kertaa Suomessa tässä laajuudessa.
Oy Sinebrychoff Ab tukee Sinebrychoffin taidemuseon toimintaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kirsi EskelinenMuseonjohtaja
Puh:+358 (0) 294 500 490Kirsi.Eskelinen@siff.fiMerja HäikiöMarkkinoinnin ja viestinnän asiantuntija
Puh:+358 294 500 482merja.haikio@siff.fiKuvat
Linkit
Sinebrychoffin taidemuseo
Pääsymaksu: Museolippu 20 € / Alennuslippu 12 € / Vapaa pääsy Museokortilla / alle 18-vuotiaat 0 €. Museolippu verkosta ostettuna 18€.
Vapaa pääsy toisen kerroksen kotimuseoon ja kokoelmanäyttelyyn.
Avoinna: ti, to, pe 11–18, ke 10–20, la, su 10–17, ma suljettu.
Heinä- ja elokuussa museo on avoinna myös maanantaisin. 1.7.–31.8.2025 aukioloajat ovat:
ma 11–17, ti, to, pe 11–18, ke 10–20, la, su 10–17.
Opasvaraukset: Kansallisgallerian palvelumyynti, p. 0294 500 500 (ma–pe klo 10–14) myynti@kansallisgalleria.fi
Yhteystiedot: Sinebrychoffin taidemuseo, Bulevardi 40, 00120 Helsinki, p. 0294 500 460, www.siff.fi
Facebook @siffmuseo | Instagram @Sinebrychoffartmuseum | X @Sinebrychoffart
Kansallisgalleria on kuvataiteen valtakunnallinen museo. Se ylläpitää kolmea Suomen tunnetuimmista museoista, jotka ovat Ateneumin taidemuseo, Nykytaiteen museo Kiasma ja Sinebrychoffin taidemuseo. Lisäksi se hallinnoi kansallista taidekokoelmaa sekä siihen liittyvää arkistoa, rakentaa kulttuuriperintöä ja edistää taiteellista sivistystä.
Kansallisgalleria
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Sinebrychoffin Taidemuseo
Upplev forna tiders julstämning och känn historiens vingslag på Konstmuseet Sinebrychoff31.10.2024 13:48:09 EET | Pressmeddelande
I Paul och Fanny Sinebrychoffs hemmuseum får du uppleva en julstämning som vördar traditioner. Julbordet är dukat för gästabud och julgranarna är pyntade med pappersrosor, band och glasdekorationer. Under dramaguidernas ledning vaknar hemmuseet till liv.
Koe entisaikojen joulutunnelmaa draaman siivittämänä Sinebrychoffin taidemuseossa31.10.2024 13:48:09 EET | Tiedote
Paul ja Fanny Sinebrychoffin kotimuseossa pääset nauttimaan joulun tunnelmasta perinteitä kunnioittaen. Joulukattaukset ovat valmiina vastaanottamaan vieraat ja kuuset on koristeltu paperiruusuilla, nauhoilla ja lasikoristeilla. Kotimuseo herää henkiin draamaoppaiden johdolla.
Feel the old-time Christmas spirit carried on the wings of drama at the Sinebrychoff Art Museum31.10.2024 13:48:09 EET | Press release
At the Paul and Fanny Sinebrychoff House Museum you can enjoy the Christmas atmosphere in a traditional manner. The Christmas tables are set and ready to receive guests and the Christmas trees are decked with paper roses, ribbons and glass baubles. The House Museum is brought to life by our drama guides.
Inbjudan till utställningens pressvisning ti 10.9 kl. 14: Den venetianske renässansmästaren Jacopo Bassanos betydande verk från 1500-talet på Konstmuseet Sinebrychoff27.8.2024 08:50:00 EEST | Pressmeddelande
På Konstmuseet Sinebrychoff visas sällsynta verk från 1500-talet av en av epokens stora mästare, Jacopo Bassano. Denne mästare på att återge djur, färg och ljus skapade en ny genre som medförde garanterad framgång. De verk av Bassano som finns i Finlands Nationalgalleris samling granskades, och nya observationer gjordes. Välkommen till utställningens pressvisning tisdagen den 10 september 2024 kl. 14.00. Anmälan tas emot på adressen merja.haikio@siff.fi
Kutsu näyttelyn ennakkoesittelyyn ti 10.9. klo 14: Venetsian renessanssimestari Jacopo Bassanon merkittävät teokset 1500-luvulta ovat nähtävillä Sinebrychoffin taidemuseossa27.8.2024 08:50:00 EEST | Tiedote
Harvinaisia teoksia 1500-luvulta on nähtävissä aikansa suurelta mestarilta Jacopo Bassanolta Sinebrychoffin taidemuseossa. Taiturillinen eläinten sekä valon ja värin kuvaaja loi uuden maalaustaiteen lajin, jonka myötä menestys oli taattu. Kansallisgallerian kokoelmaan kuuluvien Bassanon teosten materiaalitutkimus paljasti uusia löytöjä. Tervetuloa näyttelyn ennakkoesittelyyn ti 10.9.2024 klo 14.00. Ilmoittaudu mukaan: merja.haikio@siff.fi
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme