SDP:n Lauri Lyly: Hallituksen sote-leikkaukset iskevät suoraan peruspalveluihin ja kuntien talouteen
Valtiovarainvaliokunnan kunta- ja hyvinvointijaoston jäsen Lauri Lyly (SDP) kritisoi hallituksen budjettiesitystä, joka romuttaa hoitotakuun, jättää hyvinvointialueet talousahdinkoon ja lisää kuntien kuormitusta. Lylyn mukaan hallituksen päätökset rapauttavat palvelut, joista kansalaiset ovat riippuvaisia.
Hallituksen esitys sosiaali- ja terveysministeriön pääluokasta vuodelle 2025 tuo mukanaan merkittäviä heikennyksiä kansalaisten palveluihin ja hyvinvointialueiden talouteen. Valtiovarainvaliokunnan kunta- ja hyvinvointijaoston jäsen, kansanedustaja Lauri Lyly pitää hallituksen päätöksiä lyhytnäköisinä ja vastuuttomina.
”Hallitus romuttaa hoitotakuun ja jättää hyvinvointialueet yksin talousongelmiensa kanssa. Perusterveydenhuollon ongelmat pahenevat, ja ihmiset joutuvat odottamaan hoitoa yhä pidempään. Tämä tulee kalliiksi sekä yksilöille että yhteiskunnalle,” Lyly toteaa.
Lyly muistuttaa, että hyvinvointialueiden on annettu aloittaa toimintansa erittäin haastavassa tilanteessa. Hallitus kuitenkin jättää alueet yksin korjaamaan budjettivajetta ilman riittävää tukea.
”Alueiden alijäämän kattamisaikataulu on täysin epärealistinen. Nyt tarvitaan pidempää aikaväliä ja työrauhaa, jotta alueet voivat tehdä kestäviä ja pitkäjänteisiä ratkaisuja. Nykyinen hallituksen linja ajaa hyvinvointialueet vain uusien leikkausten ja palveluiden karsimisen tielle,” Lyly korostaa.
Kuntien ja hyvinvointialueiden yhteistyö on avainasemassa. Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen on paljon kuntien vastuulla. Jos näissä toimissa ei onnistuta, seuraukset näkyvät hyvinvointialueiden palvelutarpeen kasvussa,” Lyly sanoo.
SDP:n vaihtoehtobudjetissa turvataan palveluiden rahoitus ja annetaan hyvinvointialueille työrauha sopeuttaa talouttaan kestävästi. Sosialidemokraatit esittävät:
– Hoitotakuun säilyttämistä ja vahvistamista,
– Riittävää tukea hyvinvointialueiden talouteen,
– Sosiaali- ja terveysjärjestöjen rahoituksen palauttamista leikkausten sijaan.
”Hallituksen päätökset vievät Suomea väärään suuntaan. SDP:n vaihtoehto puolustaa suomalaisten arjen palveluita ja perusterveydenhuoltoa, jotka ovat kansalaisten oikeus, eivät leikkauskohde,” Lyly päättää.
Valtiovarainvaliokunnan kunta- ja hyvinvointijaoston jäsen Lauri Lyly muistuttaa, että ihmisten hyvinvointi ja kuntien elinvoima kulkevat käsi kädessä. Hallituksen tulee kantaa vastuunsa palveluiden turvaamisesta ja kuntien sekä hyvinvointialueiden taloudellisesta vakaudesta.
Yhteyshenkilöt
Lauri LylyKansanedustaja
Puh:050 385 5744lauri.lyly@eduskunta.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Viitanen ja Kymäläinen: Hallitus viittaa kintaalla ikäihmisten ja opiskelijoiden asumistarpeille ja seuraa sivusta rakennusalan ahdinkoa18.12.2024 17:00:30 EET | Tiedote
Valtiovarainvaliokunnan asunto- ja ympäristöjaoston sd-ryhmän jäsenet, kansanedustajat Pia Viitanen ja Suna Kymäläinen katsovat hallituksen ensi vuoden talousarviossa valinneen olla piittaamatta erityisryhmien asumistarpeista ja rakennusalan kriisistä. – Hallitus kääntää Suomen asuntopolitiikkaa väärään suuntaan tilanteessa, jossa rakennusalalla ei riitä töitä eikä kohtuuhintaista asumista tarvitseville koteja, demariedustajat kiteyttävät.
SDP:n Riitta Mäkinen: Maataloustukien kohdentaminen kohentaisi julkista taloutta ja parantaisi tilojen kannattavuutta18.12.2024 15:35:57 EET | Tiedote
– Maataloustukien kohdentaminen aktiiviviljelyssä oleville pelloille kohentaisi julkista taloutta kymmenillä miljoonilla sekä parantaisi maatalouden kannattavuutta ja huoltovarmuutta, kun maataloustuloa tuottamattomat pellot voitaisiin myydä aktiiviviljelijöille. Samalla lisättäisiin viljelykäyttöön peltoalaa todennäköisesti uusien peltojen raivauskustannuksia edullisemmin ja ilmastoystävällisemmin, ehdottaa valtiovarainvaliokunnan maatalousjaoston jäsen, kansanedustaja Riitta Mäkinen (sd).
SDP:n Kymäläinen: Kaakkois-Suomen lääkärihelikopteritoiminta turvattava sairaalaverkkoesityksen toteutuessa18.12.2024 15:11:09 EET | Tiedote
Eduskunnan enemmistö äänesti eilen hallituksen sairaalaverkon karsimista koskevan esityksen puolesta opposition vastustuksesta huolimatta. Jatkossa esimerkiksi Kouvolan sairaalan osalta ei enää säädettäisi ympärivuorokautisesta akuuttilääketieteen päivystyksestä. Kansanedustaja Suna Kymäläinen (sd.) on huolissaan tämän vaikutuksista Kaakkois-Suomen lääkärihelikopteritoiminnalle. Hän on jättänyt hallitukselle aiheesta kirjallisen kysymyksen.
SDP:n Suhonen ja Viitala: Hallitus viisveisaa työntekijöiden palkkakehityksestä18.12.2024 12:52:54 EET | Tiedote
Työntekijöiden kurittaminen sai jatkoa kun hallituksen esitys vientivetoisesta palkkamallista eli palkkakuoppalaista meni eduskunnan äänestyksessä läpi tiistaina. Oikeuskanslerin lausunto vahvisti sen, että laki rajoittaa valtakunnan sovittelijan roolia sovittelussa.
SDP:n Seppo Eskelinen: Hallitus kerää liikennepolitiikassa irtopisteitä ja potkii vaikeat ongelmat tulevaisuuteen18.12.2024 12:24:12 EET | Tiedote
– Hallitus edistää liikennepolitiikassaan näkyviä ja nopeasti toteutettavia toimia suunnitelmallisuuden kustannuksella ja siirtää vaikeat ongelmat hamaan tulevaisuuteen seuraavien hallitusten ratkottaviksi, kuvailee valtiovarainvaliokunnan liikennejaoston jäsen ja liikenne- ja viestintävaliokunnan sd-ryhmän vastaava, kansanedustaja Seppo Eskelinen hallituksen talousarvioesitystä vuodelle 2025.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme