Huoltovarmuuskeskus

Huoltovarmuuskeskus käynnistää uuden Ruoka ja vesi 2030 -ohjelman

Jaa

Huoltovarmuuskeskus (HVK) on päivittänyt ohjelmakokonaisuuttaan vastaamaan paremmin HVK:n strategian 2024–2027 painopisteisiin. HVK:n hallitus on päättänyt uuden Ruoka ja vesi 2030 -ohjelman käynnistämisestä. Samalla Alue 2030 -ohjelma päättyy. Energiaan, logistiikkaan ja digitaaliseen turvallisuuteen keskittyvät ohjelmat jatkuvat HVK:n strategian mukaisiksi päivitettyinä.

Käsi pitää kiinni soijapapukasvin varresta. Taustalla näkyy vihreä soijapapupelto.
Colourbox

Ohjelmien avulla HVK kehittää huoltovarmuuden turvaamiseksi tehtävää työtä, jotta yhteiskunnan ja talouden suuriin murroksiin ja huoltovarmuusvaikutuksiin voitaisiin vastata tehokkaasti ja vaikuttavasti. Ohjelmat ovat myös keskeisiä välineitä HVK:n strategian toimeenpanossa.

"Strategian toimeenpano onnistuu parhaiten, kun se konkretisoidaan selkeiksi ohjelmiksi, jotka vievät strategiset tavoitteet käytäntöön. Ohjelmilla voidaan kohdentaa riittävä resursointi, kattava sidosryhmien osallistuminen ja toteutuksen seuranta huoltovarmuuden kehittämiseen”, sanoo HVK:n varautumisen suunnittelu ja ohjelmajohtaminen -yksikön yksikönjohtaja Jarna Hartikainen.

HVK:n ohjelmakokonaisuuteen kuuluu tällä hetkellä neljä ohjelmaa: Alue 2030, Energia 2030, Logistiikka 2030 sekä Digitaalinen turvallisuus 2030. Vuoden 2024 huhtikuussa HVK julkaisi uuden, vuoteen 2027 ulottuvan strategian, jonka yksi painopiste on elintarvike- ja vesihuollon turvaaminen. Uuden strategian myötä ohjelmakokonaisuutta on päivitetty vastaamaan paremmin HVK:n strategian painopisteisiin.

Ohjelmakokonaisuuden päivityksen seurauksena käynnistetään uusi ohjelma: Ruoka ja vesi 2030. Samalla Alue 2030 -ohjelma päätetään vuoden 2024 lopussa. Jatkossa aluenäkökulma otetaan huomioon kaikissa HVK:n ohjelmakokonaisuuden ohjelmissa.

Ruoka ja vesi vaikuttavat läpileikkaavasti yhteiskuntaan

HVK:n strategiassa elintarvike- ja vesihuolto on yksi painopisteistä, sillä se vaikuttaa ennen kaikkea siviiliyhteiskunnan toimivuuteen kriisitilanteissa. Ruoka ja vesi 2030 -ohjelma pyrkii siihen, että Suomen väestölle turvataan riittävästi ravitsevaa ja vastuullisesti tuotettua ruokaa ja vettä kaikissa tilanteissa.

”Elintarvike- ja vesihuollolla on läpileikkaava vaikutus yksilön toimintakykyyn. Sen toimivuus heijastuu myös muihin toimialoihin, mutta samaan aikaan elintarvike- ja vesihuolto on itse erittäin riippuvainen eri resursseista sekä järjestelmistä”, kommentoi Ruoka ja vesi 2030 -ohjelman ohjelmajohtaja Miika Ilomäki aiheeseen sisältyviä näkökulmia.

Ruoka ja vesi 2030 -ohjelman tavoitteena on kehittää Suomen kykyä tuottaa ravintoa sekä taata ravinnon tuottaminen pitkäkestoisissa kriisitilanteissa. Toimiva yhteiskunta vaatii toimivaa ruoan ja elintarvikkeiden tuotantoa, kauppaa ja jakelua, ruokapalveluita sekä vesi- ja jätehuoltoa. Koska elintarvike- ja vesihuolto leikkaa läpi yhteiskunnan, on ruoan virtaus ja materian kierto eri tuotantotoimintojen läpi varmistettava kaikissa olosuhteissa. Myös kierrossa olevien resurssien hyödyntäminen sekä elintarvike- ja vesihuollon varajärjestelyjen kehittäminen huoltovarmuuden varmistamiseksi on tärkeää.

Kuten HVK:n strategiassa, pyritään Ruoka ja vesi 2030 -ohjelmassakin vastaamaan muuttuvan toimintaympäristön, kuten ilmastonmuutoksen, tuomiin haasteisiin ja huoltovarmuusvaikutuksiin. Jotta huoltovarmuus voidaan taata muuttuvassa toimintaympäristössä, ja uudenlaisiin uhkiin voidaan vastata, on uusia toimintatapoja ja malleja löydettävä.

Ruoka ja vesi 2030 -ohjelma liitetään osaksi HVK:n ohjelmakokonaisuutta 1.1.2025 alkaen.

Alue 2030 -ohjelman tulokset jäävät kehitystyön pohjaksi

Alue 2030 -ohjelma on osana HVK:n strategian toimeenpanoa päätetty lopettaa vuoden 2024 loppuun mennessä. Alueiden erityispiireet huomioivassa ohjelmassa on kehitetty poikkihallinnollista yhteistyötä alueellisen huoltovarmuuden ja varautumisen parantamiseksi.

”Ohjelman avulla on onnistuttu muun muassa lisäämään tietoisuutta alueellisen tason huoltovarmuustoiminnasta sekä sen jatkuvan kehittämisen tarpeesta, ja alueellinen taso on tunnistettu keskeiseksi huoltovarmuustyön toteuttamisen tasoksi kansallisen tason rinnalla”, sanoo Alue 2030 -ohjelman ohjelmajohtaja Ville Anttila.

Vaikka ohjelma päättyy, toimii sen aikana tehty työ hyvänä kehyksenä huoltovarmuustoiminnan jatkokehittämiselle alueilla. Alueellista kehitystyötä sekä ohjelman meneillään olevia projekteja jatketaan edelleen osana HVK:n aluetiimin työtä sekä osana muita HVK:n strategiakauden 2030-ohjelmia. Myös yhteistyötä ohjelman keskeisten sidosryhmien kanssa jatketaan.

Alue 2030 -ohjelma käynnistettiin kesäkuussa 2021 ja se päättyy 31.12.2024.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tietoa Huoltovarmuuskeskuksesta

Huoltovarmuuskeskus (HVK) on työ- ja elinkeinoministeriön (TEM) hallinnonalan laitos, jonka tehtävänä on maan huoltovarmuuden ylläpitämiseen ja kehittämiseen liittyvä suunnittelu sekä operatiivinen toiminta. Yhteistyössä muiden viranomaisten ja elinkeinoelämän kanssa HVK varmistaa, että yhteiskunnan kriittisten toimintojen jatkuvuus voidaan turvata kriisi- ja häiriötilanteissa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Huoltovarmuuskeskus

Tervetuloa kuulemaan TIETO24-harjoituksesta!23.9.2024 14:32:46 EEST | Kutsu

8.-10.10.2024 järjestetään TIETO24-harjoituksen intensiivivaihe, jossa harjoitetaan elinkeinoelämän ja viranomaisten yhteistoimintaa laajassa yhteiskunnan häiriötilanteessa. Mukana on noin 500 osallistujaa, jotka yhdessä ratkovat kuvitteellista laajavaikutteista yhteiskunnan häiriötilannetta. Kerromme TIETO24-harjoituksesta ja laaja-alaiseen vaikuttamiseen varautumisesta maanantaina 7.10.2024 klo 14−15. Tilaisuus järjestetään etäyhteyksin. Ilmoittaudu mukaan tiedotustilaisuuteen: https://q.surveypal.com/TIETO24-tiedotustilaisuus-ilmoittautuminen Osallistumislinkki lähetetään ilmoittautuneille perjantaina 4.10. sähköpostitse. Laaja tietoyhteiskunnan valmiusharjoitus TIETO24 käynnistyi maaliskuussa 2024. Huomion kohteena on tässä harjoituksessa erityisesti energia-ala ja siihen kytkeytyvä logistiikka. Joka toinen vuosi järjestettävien TIETO-harjoitusten järjestämisvastuu on Huoltovarmuuskeskuksella, ja käytännössä harjoitusta organisoi Huoltovarmuusorganisaatioon kuuluva Digipooli. TIETO

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye