Huoltovarmuuskeskus käynnistää uuden Ruoka ja vesi 2030 -ohjelman
Huoltovarmuuskeskus (HVK) on päivittänyt ohjelmakokonaisuuttaan vastaamaan paremmin HVK:n strategian 2024–2027 painopisteisiin. HVK:n hallitus on päättänyt uuden Ruoka ja vesi 2030 -ohjelman käynnistämisestä. Samalla Alue 2030 -ohjelma päättyy. Energiaan, logistiikkaan ja digitaaliseen turvallisuuteen keskittyvät ohjelmat jatkuvat HVK:n strategian mukaisiksi päivitettyinä.
Ohjelmien avulla HVK kehittää huoltovarmuuden turvaamiseksi tehtävää työtä, jotta yhteiskunnan ja talouden suuriin murroksiin ja huoltovarmuusvaikutuksiin voitaisiin vastata tehokkaasti ja vaikuttavasti. Ohjelmat ovat myös keskeisiä välineitä HVK:n strategian toimeenpanossa.
"Strategian toimeenpano onnistuu parhaiten, kun se konkretisoidaan selkeiksi ohjelmiksi, jotka vievät strategiset tavoitteet käytäntöön. Ohjelmilla voidaan kohdentaa riittävä resursointi, kattava sidosryhmien osallistuminen ja toteutuksen seuranta huoltovarmuuden kehittämiseen”, sanoo HVK:n varautumisen suunnittelu ja ohjelmajohtaminen -yksikön yksikönjohtaja Jarna Hartikainen.
HVK:n ohjelmakokonaisuuteen kuuluu tällä hetkellä neljä ohjelmaa: Alue 2030, Energia 2030, Logistiikka 2030 sekä Digitaalinen turvallisuus 2030. Vuoden 2024 huhtikuussa HVK julkaisi uuden, vuoteen 2027 ulottuvan strategian, jonka yksi painopiste on elintarvike- ja vesihuollon turvaaminen. Uuden strategian myötä ohjelmakokonaisuutta on päivitetty vastaamaan paremmin HVK:n strategian painopisteisiin.
Ohjelmakokonaisuuden päivityksen seurauksena käynnistetään uusi ohjelma: Ruoka ja vesi 2030. Samalla Alue 2030 -ohjelma päätetään vuoden 2024 lopussa. Jatkossa aluenäkökulma otetaan huomioon kaikissa HVK:n ohjelmakokonaisuuden ohjelmissa.
Ruoka ja vesi vaikuttavat läpileikkaavasti yhteiskuntaan
HVK:n strategiassa elintarvike- ja vesihuolto on yksi painopisteistä, sillä se vaikuttaa ennen kaikkea siviiliyhteiskunnan toimivuuteen kriisitilanteissa. Ruoka ja vesi 2030 -ohjelma pyrkii siihen, että Suomen väestölle turvataan riittävästi ravitsevaa ja vastuullisesti tuotettua ruokaa ja vettä kaikissa tilanteissa.
”Elintarvike- ja vesihuollolla on läpileikkaava vaikutus yksilön toimintakykyyn. Sen toimivuus heijastuu myös muihin toimialoihin, mutta samaan aikaan elintarvike- ja vesihuolto on itse erittäin riippuvainen eri resursseista sekä järjestelmistä”, kommentoi Ruoka ja vesi 2030 -ohjelman ohjelmajohtaja Miika Ilomäki aiheeseen sisältyviä näkökulmia.
Ruoka ja vesi 2030 -ohjelman tavoitteena on kehittää Suomen kykyä tuottaa ravintoa sekä taata ravinnon tuottaminen pitkäkestoisissa kriisitilanteissa. Toimiva yhteiskunta vaatii toimivaa ruoan ja elintarvikkeiden tuotantoa, kauppaa ja jakelua, ruokapalveluita sekä vesi- ja jätehuoltoa. Koska elintarvike- ja vesihuolto leikkaa läpi yhteiskunnan, on ruoan virtaus ja materian kierto eri tuotantotoimintojen läpi varmistettava kaikissa olosuhteissa. Myös kierrossa olevien resurssien hyödyntäminen sekä elintarvike- ja vesihuollon varajärjestelyjen kehittäminen huoltovarmuuden varmistamiseksi on tärkeää.
Kuten HVK:n strategiassa, pyritään Ruoka ja vesi 2030 -ohjelmassakin vastaamaan muuttuvan toimintaympäristön, kuten ilmastonmuutoksen, tuomiin haasteisiin ja huoltovarmuusvaikutuksiin. Jotta huoltovarmuus voidaan taata muuttuvassa toimintaympäristössä, ja uudenlaisiin uhkiin voidaan vastata, on uusia toimintatapoja ja malleja löydettävä.
Ruoka ja vesi 2030 -ohjelma liitetään osaksi HVK:n ohjelmakokonaisuutta 1.1.2025 alkaen.
Alue 2030 -ohjelman tulokset jäävät kehitystyön pohjaksi
Alue 2030 -ohjelma on osana HVK:n strategian toimeenpanoa päätetty lopettaa vuoden 2024 loppuun mennessä. Alueiden erityispiireet huomioivassa ohjelmassa on kehitetty poikkihallinnollista yhteistyötä alueellisen huoltovarmuuden ja varautumisen parantamiseksi.
”Ohjelman avulla on onnistuttu muun muassa lisäämään tietoisuutta alueellisen tason huoltovarmuustoiminnasta sekä sen jatkuvan kehittämisen tarpeesta, ja alueellinen taso on tunnistettu keskeiseksi huoltovarmuustyön toteuttamisen tasoksi kansallisen tason rinnalla”, sanoo Alue 2030 -ohjelman ohjelmajohtaja Ville Anttila.
Vaikka ohjelma päättyy, toimii sen aikana tehty työ hyvänä kehyksenä huoltovarmuustoiminnan jatkokehittämiselle alueilla. Alueellista kehitystyötä sekä ohjelman meneillään olevia projekteja jatketaan edelleen osana HVK:n aluetiimin työtä sekä osana muita HVK:n strategiakauden 2030-ohjelmia. Myös yhteistyötä ohjelman keskeisten sidosryhmien kanssa jatketaan.
Alue 2030 -ohjelma käynnistettiin kesäkuussa 2021 ja se päättyy 31.12.2024.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Miika IlomäkiJohtava varautumisasiantuntija ja Ruoka ja vesi 2030 -ohjelman ohjelmajohtajaHuoltovarmuuskeskus
Puh:029 505 1033miika.ilomaki@nesa.fiVille AnttilaJohtava varautumisasiantuntija ja Alue 2030 -ohjelman ohjelmajohtajaHuoltovarmuuskeskus
Puh:029 505 1009ville.anttila@nesa.fiTietoa Huoltovarmuuskeskuksesta
Huoltovarmuuskeskus (HVK) on työ- ja elinkeinoministeriön (TEM) hallinnonalan laitos, jonka tehtävänä on maan huoltovarmuuden ylläpitämiseen ja kehittämiseen liittyvä suunnittelu sekä operatiivinen toiminta. Yhteistyössä muiden viranomaisten ja elinkeinoelämän kanssa HVK varmistaa, että yhteiskunnan kriittisten toimintojen jatkuvuus voidaan turvata kriisi- ja häiriötilanteissa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Huoltovarmuuskeskus
Huoltovarmuuskeskus allekirjoitti yhteisymmärryspöytäkirjan ukrainalaisviraston kanssa2.12.2024 13:41:33 EET | Tiedote
Huoltovarmuuskeskus (HVK) ja Ukrainan Erikoisviestinnästä ja tietosuojasta vastaava valtiollisen palvelun hallinto (The Administration of the State Service of Special Communication and Information Protection, SSSCIP) ovat laatineet yhteisymmärryspöytäkirjan, jolla vahvistetaan virastojen kahdenvälistä yhteistyötä.
The National Emergency Supply Agency of Finland signed a Memorandum of Understanding with a Ukrainian agency2.12.2024 13:41:33 EET | Press release
The Memorandum of Understanding formalises the cooperative bilateral relationship between the National Emergency Supply Agency (NESA) and the Administration of the State Service of Special Communication and Information Protection (SSSCIP).
Meri-Porin voimalaitoksella normaali koekäyttö12.11.2024 12:12:53 EET | Tiedote
Meri-Porin kivihiilivoimalaitosta koekäytetään vuosihuollon päätteeksi tiistaina 12.11.2024. Kyse on normaalista teknisestä koekäytöstä, jolla varmistetaan laitoksen toimintakyky. Fortumin omistaman voimalan tuotanto on varattu Huoltovarmuuskeskukselle (HVK) vakavien kriisi- ja häiriötilanteiden varalle vuoden 2026 loppuun asti.
Pohjois-Suomessa harjoitellaan alueellisen sähkönjakelun häiriön varalta24.9.2024 08:00:00 EEST | Tiedote
Pohjois-Suomessa harjoitellaan 24. syyskuuta alueellisten sähkökatkojen varalta. Huoltovarmuuskeskuksen ja energiahuollon Pohjois-Suomen aluetoimikunnan järjestämään POIKKI24-harjoitukseen osallistuu useita kymmeniä alueen yrityksiä ja kuntia.
Tervetuloa kuulemaan TIETO24-harjoituksesta!23.9.2024 14:32:46 EEST | Kutsu
8.-10.10.2024 järjestetään TIETO24-harjoituksen intensiivivaihe, jossa harjoitetaan elinkeinoelämän ja viranomaisten yhteistoimintaa laajassa yhteiskunnan häiriötilanteessa. Mukana on noin 500 osallistujaa, jotka yhdessä ratkovat kuvitteellista laajavaikutteista yhteiskunnan häiriötilannetta. Kerromme TIETO24-harjoituksesta ja laaja-alaiseen vaikuttamiseen varautumisesta maanantaina 7.10.2024 klo 14−15. Tilaisuus järjestetään etäyhteyksin. Ilmoittaudu mukaan tiedotustilaisuuteen: https://q.surveypal.com/TIETO24-tiedotustilaisuus-ilmoittautuminen Osallistumislinkki lähetetään ilmoittautuneille perjantaina 4.10. sähköpostitse. Laaja tietoyhteiskunnan valmiusharjoitus TIETO24 käynnistyi maaliskuussa 2024. Huomion kohteena on tässä harjoituksessa erityisesti energia-ala ja siihen kytkeytyvä logistiikka. Joka toinen vuosi järjestettävien TIETO-harjoitusten järjestämisvastuu on Huoltovarmuuskeskuksella, ja käytännössä harjoitusta organisoi Huoltovarmuusorganisaatioon kuuluva Digipooli. TIETO
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme