Hyväntekeväisyyttä ja astetta raskaampaa sovitusta: Joulun tähdet ja Raskasta joulua johtavat Nelosen joulukonserttitarjontaa
Nelosella nähdään jouluna kaksi erilaista joulukonserttia: HelsinkiMission yksinäisyyttä vähentävää työtä tukeva Joulun tähdet – tukikonsertti yksinäisyyttä vastaan sekä astetta raskaammilla sovituksilla toteutettu Raskasta joulua.
Joulun tähdet – konsertti yksinäisyyttä vastaan
Joulun tähdet -hyväntekeväisyyskonsertin televisiotaltioinnissa esiintyvät Janna, Diandra, Tuure Kilpeläinen, Arja Saijonmaa, Arppa ja Club For Five. Konsertissa kuullaan artistien omia kappaleita sekä tunnettuja joululauluja. Musiikillisesta sisällöstä vastaa konsertin kapellimestari Leri Leskinen, ja artisteja säestää hänen upea bändinsä. Tähtiartistien kanssa lavalla nähdään HelsinkiMission musiikkiopisto Resonaarin oppilaat Jaakko Lahtinen ja Juho Lähteenmäki. Konsertin juontaa valovoimainen Jaana Pelkonen. Konsertti on kuvattu Helsingin tunnelmallisessa Aleksanterin teatterissa.
Konsertilla kerätään varoja HelsinkiMission yksinäisyyden vastaiseen työhön. Konsertin aikana voi tehdä lahjoituksen tekstiviestillä, verkossa tai MobilePaylla. Joulun tähdet -konsertti on osa HelsinkiMission Muista ihmistä lähelläsi -joulukampanjaa. Verkkosivulla helsinkimissio.fi/joulu voi auttaa yksinäisiä tekemällä kertalahjoituksen tai liittymällä kuukausilahjoittajaksi.
– Yksinäisyys on vakava yhteiskunnallinen ongelma, joka heikentää suomalaisten terveyttä voimakkaammin kuin mikään muu yksittäinen tekijä. Oli todella tärkeää saada olla konsertissa mukana. Pidetään huolta toisistamme tänä jouluna ja aina, konsertissa esiintyvä Janna sanoo.
Vuosittain HelsinkiMission toiminnassa ja palveluissa kohdataan yli 155 000 nuorta, aikuista, lapsiperhettä ja senioria ammattilaisten ja tuhannen vapaaehtoisen voimin. HelsinkiMissio on poliittisesti sekä uskonnollisesti sitoutumaton järjestö, joka auttaa vuosittain valtakunnallisesti ikäihmisiä, nuoria, lapsiperheitä ja erityisryhmiä saamaan apua yksinäisyyteen.
Joulun tähdet -konserttitaltiointi nähdään Nelosella ja Ruudussa sunnuntaina 22. joulukuuta klo 20. Uusinnat esitetään Nelosella maanantaina 23.12. klo 17.40, Livillä tiistaina 24.12. klo 18.30 sekä Nelosella keskiviikkona 25.12. klo 17.30 ja torstaina 26.12. klo 15.30.
__________________________________________________________________________________________
Raskasta joulua
Raskasta joulua juhlisti tänä vuonna 20-vuotista matkaansa. Nelonen esittää Helsingin jäähallissa joulukuun 12. päivä taltioidun konsertin.
Konsertin solisteina nähdään Vain elämää -ohjelmassa mukana ollut Marko Hietala, uuden albumin syyskuussa julkaissut Antti Railio, rockyhtye Brother Firetriben solisti Pekka Heino, The Voice of Finlandin historian suurimmalla äänimäärällä voittanut Laura Ruusumaa, TikTakista soolouralle lähtenyt Petra Gargano, Tarot-tähti Tommi “Tuple” Salmela, Kamelot-yhtyeen solisti Tommy Karevik, Sonata Arcticastatuttu Tony Kakko, Reckless Lovesta ja Popedasta tuttu Olli Herman, Yön solistiksi kiinnitetty JP Leppäluoto, Leningrad Cowboysien ja SuburbanTriben riveistä tunnettu Ville Tuomi, voimakasääninen Psychework-solisti Antony Parviainen, Kiuas-yhtyeen multilahjakas Ilja Jalkanen ja metalliyhtye Amaranthen heleä-ääninen laulaja Elize Ryd.
Raskasta joulua -konserttitaltiointi nähdään Nelosella ja Ruudussa tiistaina 24.12. klo 21. Konsertin uusinnat nähdään Nelosella 25.12. klo 22.05 ja JIM-kanavalla 26.12. klo 21.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Antero AlhonenViestinnän asiantuntija, Nelonen Media
Puh:0503231014antero.alhonen@nelonenmedia.fiLinkit
Nelonen Media
Nelonen Media on Suomen suurin viihdetalo, jonka televisiokanaviin kuuluvat Nelonen, Jim, Liv ja Hero sekä suoratoistopalvelu Ruutu. Nelonen Mediaan kuuluvat myös radiokanavat Suomipop, Radio Rock, HitMix, Loop, Aito Iskelmä, Classic Hits, Easy Hits, Groove FM, Kantriradio sekä audiopalvelu Supla. Nelonen Median portfolioon kuuluu myös elokuvalevitys.
Lisäksi Nelonen Media Live on yksi Suomen suurimmista festivaali- ja tapahtumajärjestäjistä, joka tuottaa vuosittain yhteensä yli 20 festivaalia, konserttia ja risteilyä ympäri Suomen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Nelonen Media
Tältä näyttää Elina Knihtilän ja Pirjo Lonkan komediauutuus 100 litraa sahtia – traileri julki! "Knihtilä ja Lonka onnistuvat täydellisesti"19.12.2024 13:00:15 EET | Tiedote
Elina Knihtilän ja Pirjo Lonkan tähdittämä 100 litraa sahtia -elokuva saa ensi-iltansa maaliskuun lopussa. Elokuva on jo herättänyt kiinnostusta kansainvälisillä elokuvajuhlilla ja napannut palkinnon Tallinnan Black Nights Film Festivalin pääkilpasarjassa.
Kultainen Venla -gaala tulee suurempana kuin koskaan – juontajina ennätyksellisesti seitsemän henkilöä18.12.2024 12:59:00 EET | Tiedote
Tammikuussa juhlitaan tv-alan suurinta palkintogaalaa, kun vuoden 2024 parhaat tv-ohjelmat ja niiden tekijät palkitaan Kultainen Venla -gaalassa perjantaina 17. tammikuuta 2025.
Tässä on Farmi Suomi: Revanssin voittaja! Tiukka kisa ratkesi kiilan lyöntiin16.12.2024 21:30:11 EET | Tiedote
Farmi Suomi: Revanssin voittaja ratkesi maanantai-iltana nähdyssä finaalissa.
Mia Haataja on Selviytyjät Suomi -voittaja: ”Maailman siisteintä!”15.12.2024 21:30:33 EET | Tiedote
Selviytyjät Suomen kahdeksas tuotantokausi huipentui hetki sitten radiojuontaja Mia Haatajan murskavoittoon. Toiseksi kilpailussa sijoittui vaikuttaja Sita Salminen. Kolmannen sijan nappasi radiopersoona Mika Parikka.
Perheensä tsunamissa menettäneet Liisa ja Gerts palaavat ensimmäistä kertaa Khao Lakiin: ”Ainut, mitä tuli takaisin oli passi ja sormukset”12.12.2024 08:58:24 EET | Tiedote
Koko maailmaa koskettaneesta Kaakkois-Aasian tsunamista tulee tapaninpäivänä kuluneeksi 20 vuotta. Ruudun alkuperäissarjassa palataan kohtalokkaisiin tapahtumapaikkoihin neljän katastrofista selviytyneen suomalaisen kanssa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme