Korkein hallinto-oikeus

KHO:n ennakkopäätös, joka koskee ennakkoratkaisupyyntöä unionin tuomioistuimelle (unionin kansalaisen karkottaminen)

Jaa

Perheen isä A, joka on Romanian kansalainen, oli päätetty karkottaa kotimaahansa, koska hänen oli rikostensa vuoksi katsottu vaarantavan yleistä järjestystä ja yleistä turvallisuutta. Perheen äiti B, joka on Moldovan kansalainen, sekä puolisoiden yhteiset alaikäiset lapset oli päätetty karkottaa tai käännyttää siitä syystä, että he eivät A:n karkotuksen vuoksi säilyttäneet oleskeluoikeuksiaan Suomessa unionin kansalaisina tai unionin kansalaisen perheenjäseninä.

Asioissa on ratkaistavana kysymys siitä, onko perheen lapsilla, jotka käyvät Suomessa peruskoulua, sekä perheen äidillä, joka on lastensa tosiasiallinen huoltaja, itsenäinen unionin oikeuteen perustuva oleskeluoikeus Suomessa siitä huolimatta, että perheen isä, joka on unionin kansalainen ja joka on ainakin ollut työntekijän asemassa, on päätetty karkottaa Suomesta. Jos lapsilla ja äidillä on tällainen oleskeluoikeus, kysymys on lisäksi siitä, onko karkottamisen kohteena olevan unionin kansalaisen isän maasta poistamisen edellytykset vielä otettava uudelleen tarkasteltavaksi.

Korkein hallinto-oikeus päätti lykätä asian käsittelyä ja pyytää unionin tuomioistuimelta ennakkoratkaisua Euroopan unionin kansalaisten ja heidän perheenjäsentensä oikeudesta liikkua ja oleskella vapaasti jäsenvaltioiden alueella annetun direktiivin (vapaan liikkuvuuden direktiivi) 12 artiklan 3 kohdan, työntekijöiden vapaasta liikkuvuudesta unionin alueella annetun asetuksen 10 artiklan ja vapaan liikkuvuuden direktiivin 28 artiklan 1 kohdan tulkinnasta.

Korkeimman hallinto-oikeuden päätös on kokonaisuudessaan luettavissa korkeimman hallinto-oikeuden internetsivustolla.

KHO 2024:132

Kort referat på svenska

HFD 2024:132

Yhteyshenkilöt

Korkein hallinto-oikeus (KHO) käyttää ylintä tuomiovaltaa hallintolainkäyttöasioissa. Suurin osa korkeimmassa hallinto-oikeudessa ratkaistavista asioista tulee valituksina muista hallintotuomioistuimista. KHO:n päätöksistä ei voi valittaa. www.kho.fi - http://www.kho.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Korkein hallinto-oikeus

Republikens president har utnämnt ledamöter och sakkunnigledamöter till högsta förvaltningsdomstolen19.12.2024 15:11:48 EET | Pressmeddelande

Republikens president har idag utnämnt kanslichef (tjl) Päivi Pietarinen till ledamot vid högsta förvaltningsdomstolen från och med 1.2.2025 och professorn i miljörätt Antti Belinskij till ledamot vid högsta förvaltningsdomstolen för tiden 1.1.2025–31.12.2033, samt professor Jukka Horppila, forskningschef Samuli Korpinen och specialforskare Jouni Lehtoranta till miljösakkunnigråd som bisyssla vid högsta förvaltningsdomstolen för tiden 1.1.2025–31.12.2030.

Tasavallan presidentti on nimittänyt jäseniä ja asiantuntijajäseniä korkeimpaan hallinto-oikeuteen19.12.2024 15:11:48 EET | Tiedote

Tasavallan presidentti on tänään nimittänyt korkeimman hallinto-oikeuden oikeusneuvoksen virkaan 1.2.2025 lukien kansliapäällikkö (vv.) Päivi Pietarisen ja oikeusneuvoksen määräaikaiseen virkasuhteeseen 1.1.2025–31.12.2033 ympäristöoikeuden professori Antti Belinskijin sekä ympäristöasiantuntijaneuvoksen sivutoimiseen tehtävään 1.1.2025–31.12.2030 professori Jukka Horppilan, tutkimuspäällikkö Samuli Korpisen ja erikoistutkija Jouni Lehtorannan.

KHO:n ennakkopäätös, joka koskee kuntayhtymän taloutta18.12.2024 09:14:28 EET | Päätös

Sairaanhoitopiirin kuntayhtymän yhtymävaltuusto oli tehnyt päätöksen siitä, miten vastuu kuntayhtymän taseeseen kertyneestä alijäämästä jaetaan kuntayhtymän jäsenkuntien välillä kuntayhtymän siirtyessä hyvinvointialueelle. Korkein hallinto-oikeus katsoi, ettei yhtymävaltuustolla ollut lakiin eikä kuntien väliseen perussopimukseen perustuvaa toimivaltaa päättää asiasta yksipuolisesti jäsenkuntia sitovasti. Yhtymävaltuuston päätöstä oli pidettävä luonteeltaan vain jäsenkuntia oikeudellisesti sitomattomana kannanottona, joka rinnastui kuntalain 136 §:ssä tarkoitettuun vain valmistelua koskevaan päätökseen, josta ei saa tehdä kunnallisvalitusta. Korkeimman hallinto-oikeuden päätös on kokonaisuudessaan luettavissa korkeimman hallinto-oikeuden internetsivustolla. KHO 2024:131 Kort referat på svenska HFD 2024:131

KHO:n ennakkopäätös, joka koskee kansalaisuusasiaa16.12.2024 10:05:54 EET | Päätös

Maahanmuuttovirasto ei myöntänyt A:lle Suomen kansalaisuutta, koska tämä ei täyttänyt kansalaisuuslain mukaista nuhteettomuusedellytystä, eikä siitä poikkeamiselle ollut perusteltua syytä. A oli tuomittu vuonna 2012 tehdyistä useista puolisonsa lapseen kohdistuneista pahoinpitelyistä 45 päivän ehdolliseen vankeusrangaistukseen ja myöhemmin vuonna 2021 tehdystä ulkomaalaisrikkomuksesta kuuteen päiväsakkoon.

KHO:n muu päätös, joka koskee rakennusvalvontaa (Helsinki)13.12.2024 13:32:25 EET | Päätös

Korkein hallinto-oikeus myönsi A Oy:lle, B Oy:lle ja C:lle valitusluvan ja tutki valituksen, joka koski sitä kuinka Helsingin rakennusvalvontapalveluiden tarkastusinsinööri on 16.11.2022 tehdyllä, osittaisesta loppukatselmuksesta laaditulla loppukatselmuspöytäkirjalla hyväksynyt käyttöön asuinkerrostalon asuinhuoneistot sekä yleiset tilat pois lukien ensimmäisen kerroksen liiketilat. Valitus hylätään. Hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta ei muuteta. Korkeimman hallinto-oikeuden päätös on kokonaisuudessaan luettavissa korkeimman hallinto-oikeuden internetsivustolla. KHO 13.12.2024 T 3538

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye