Kynttilät aiheuttavat tulipaloja erityisesti joulukuussa: Pelastuslaitoksen vinkit turvalliseen tulen käsittelyyn
Kynttilöistä syttyvien tulipalojen määrä on vuoden aikana suurin joulukuussa, ja suurin osa näistä tulipaloista olisi vältettävissä valvonnalla. Pirkanmaan pelastuslaitoksen vinkeillä käsittelet kynttilöitä ja avotulta turvallisesti vuodenvaihteen juhlahumussa.
Avotulen ja kynttilöiden käyttöä valvottava
Tärkeimpänä perusperiaatteena on muistettava, että tulta ei saa koskaan jättää valvomatta.
Kynttilää tulee aina polttaa tukevalla ja palamattomalla alustalla. Erilaisissa koristeasetelmissa ja -alustoissa on usein syttymisriski, ja niiden kanssa kannattaakin vaihtoehtona harkita paloturvallisten led-tuikkujen käyttämistä. Valvomatta jätetty palava kynttilä voi myös päätyä lapsen tai lemmikkieläimen kaatamaksi, mistä voi seurata tulipalo.
Tuikkukynttilöissä piilee vaarallisen allaspalon riski
Tuikkukynttilän eli lämpökynttilän kuori voi lämmetä jopa 200–300-asteiseksi, mistä johtuen sitä on poltettava aina palamattomalla ja kuumuutta kestävällä alustalla.
Jos lämpökynttilöitä on useita ja ne ovat liian lähekkäin, saattaa niistä syttyä ns. allaspalo, jossa tuikut palavat yhdellä suurella liekillä. Tällainen allaspalo täytyy aina sammuttaa tukahduttamalla, ei koskaan vedellä. Lämpökynttilät tuleekin sijoittaa vähintään viiden senttimetrin päähän toisistaan.
Ulkotuli täytyy sijoittaa turvalliselle paikalle
Ulkokäyttöön tarkoitettuja tulia ja kynttilöitä ei tule käyttää sisätiloissa. Ulkotulet tulee aina sijoittaa palamattomalle, lämpöä kestävälle ja tukevalle alustalle, esimerkiksi lumihankeen, sillä keventynyt ulkotuli saattaa tuulen mukana kulkeutua lähelle palavaa materiaalia.
Ulkotulet kannattaa sijoittaa vähintään muutamien metrien etäisyydelle rakennusten seinistä ja muista rakenteista. Myös ulkotulet vaativat valvontaa, koska esimerkiksi sateella tulikuuma massa voi roiskua. Tutustu aina ulkotulen käyttöohjeisiin ennen sytyttämistä.
Turvallisen joulun tehtävälista
- Tarkista palovaroitinten toimivuus. Myös häkävaroitin kannattaa hankkia, jos rakennuksessa on tulisija tai kaasuhella.
- Huolehdi alkusammutusvalmiudesta sammutuspeitteillä ja käsisammuttimella.
- Jos vietät joulua vieraassa paikassa, tutustu poistumisreitteihin hätätilanteen varalta. Käy poistumisreitit läpi myös lasten kanssa.
- Erityisesti mökkijoulua viettäessäsi tarkista osoitemerkintöjen riittävyys ja kunto, jotta apu löytää tarvittaessa paikalle.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jarkko JääskeläinenJohtava palotarkastaja
Puh:0405682445Tietoa julkaisijasta
Vastaamme pelastustoimen ja ensihoitopalveluiden järjestämisestä Pirkanmaalla. Osana Suomen suurinta hyvinvointialuetta työllistämme pelastuspalveluiden palvelulinjalla yli 700 vakituista henkilöä. Lisäksi pelastustoimen hälytystehtäville osallistuu sopimuspalokuntalaisia ja sivutoimista henkilöstöämme, joita on yhteensä noin 950 henkilöä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan pelastuslaitos
Pelastuslaitos muistuttaa kiinteistöjä avainsäilöjärjestelmän uudistuksesta Pirkanmaalla5.12.2024 12:05:06 EET | Tiedote
Kiinteistöjen avainsäilöjärjestelmät ovat tärkeä osa turvallisuutta. Nyt järjestelmää uusitaan Pirkanmaalla ja pelastuslaitos toivoo kiinteistöjen reagoivan viipymättä asiaan, jotta pelastustehtävien hoitaminen sujuu jatkossakin nopeasti.
Sammutus- ja raivaustyöt edenneet Ruskossa suunnitellusti9.11.2024 14:06:06 EET | Tiedote
Pelastuslaitos jatkaa raivausta Tampereen Ruskon jätteenkäsittelylaitoksella. Suurimmat palot on saatu taltutettua, mutta pienien kytevien palopesäkkeiden sammutusta vielä jatketaan.
Savunmuodostus Ruskon tulipalossa vähentynyt8.11.2024 14:05:47 EET | Tiedote
Savunmuodostus on pienentynyt, mutta tuulensuunta on muuttunut, ja hajuhaittoja leviää aiempaa laajemmalle. Kokonaisuutena tilanne on kääntynyt selvästi parempaan suuntaan.
Sammutusraivaus edistyi yön aikana Ruskossa8.11.2024 10:23:23 EET | Tiedote
Sammutusraivausta on jatkettu Ruskon jätteenkäsittelylaitoksella läpi yön. Raivauksen avulla myös savunmuodostusta on saatu hillittyä.
Tulipalo Tampereen Ruskossa jatkuu7.11.2024 15:26:59 EET | Tiedote
Tulipalo jätteenkäsittelylaitoksella Tampereen Ruskossa jatkuu edelleen. Myös Ruskon alueelle 5.11.2024 annettu vaaratiedote on yhä voimassa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme