Esiselvitys valmistunut Saarijärven ja Huutomäen eritasoliittymän välille valtatien 13 parantamiseksi
Keskeisintä selvitystyössä on ollut liikenneturvallisuuden, liikenteen sujuvuuden, matka-ajan sekä ennakoitavuuden parantaminen. Kohde on 19 km pitkä Saarijärven Linnan kylän kohdalta valtatielle 4 Huutomäen eritasoliittymään saakka. Jatkosuunnitelman aikataulu ei ole tiedossa, eikä hankkeelle ole myönnetty toistaiseksi toteutusrahoitusta.
Esiselvityksessä ratkaisut ovat yleispiirteisiä. Ne tarkentuvat myöhemmissä suunnitteluvaiheissa ja kaavoituksen myötä.
– Esitetyillä toimenpiteillä on haluttu vastata suunnitteluperusteiden tavoitteisiin. Suunnitteluratkaisun tarkoituksena on parantaa saavutettavuutta sekä lisätä liikenneturvallisuutta, projektipäällikkö Kai Paavola kertoo.
Esiselvityksen perusteella kohteen parantamiseen sisältyisi muun muassa liittymien porrastamista eli liittymässä nelihaaraliittymän sijaan olisi kaksi lähekkäin olevaa kolmihaaraista liittymää, yksityistieliittymien vähentämistä, rinnakkaistiejärjestelyjä sekä turvallisia jalankulku- ja pyöräilyväyläyhteyksiä. Lisäksi selvityksestä löytyy kaksi vaihtoehtoa keskikaiteellisen ohituskaistaosuuden rakentamiseksi.
– Tavoitenopeudeksi parannettavalle osuudelle on asetettu 80 km/h, mutta ohituskaistaosuudella se olisi 100 km/h. Selvitystyön aikana on kuultu yleisöä, ja mikäli hanke joskus etenee varsinaisiin yleis- ja tiesuunnitteluvaiheisiin, kuulemistilaisuuksia järjestetään lisää, Paavola jatkaa.
Maantien suunnittelu on pitkä prosessi
Maanteiden suunnittelu on vaiheittain tarkentuva prosessi. Nyt kyseessä oleva työ on esiselvitys, jonka tarkoituksena on määrittää valtatien tekninen tavoitetila ja jatkosuunnittelun tarpeet. Toimenpideselvityksen suunnittelutarkkuus on yleispiirteinen, ja ennen parantamistoimenpiteiden toteuttamista tulee laatia tarkemmat suunnitelmat eli yleissuunnitelma sekä tie- ja rakentamissuunnitelmat. Lopulta hankkeen toteutuminen on kiinni siitä, saako se rahoituksen.
Toteutetussa esiselvityksessä määritellyille toimenpiteille on esitetty alustavat kustannusarviot sekä arvioitu niiden vaikutukset. Toimenpiteiden määrityksessä on huomioitu hankkeelle laaditun suunnitteluperusteen lisäksi valtakunnallinen liikennejärjestelmäsuunnitelma sekä valtakunnalliset ja maakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet.
Lisätietoja tästä esiselvityksestä on saatavilla Väyläviraston hankesivuilta (vayla.fi)
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Projektipäällikkö
Kai Paavola
p. 0295 024 705
etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi
Keski-Suomen ELY-keskus
Tietoja julkaisijasta
Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Keski-Suomen ELY-keskus
YVA-menettely ei ole tarpeen Corsair Finland Oy:n muovijätteen kemialliseen kierrätykseen perustuvassa hankkeessa18.12.2024 13:35:51 EET | Tiedote
Corsair Finland Oy suunnittelee muovijätteen kemialliseen kierrätykseen perustuvaa hanketta. Suunniteltu hanke sijaitsee Jämsän Kaipolassa UPM Kaipolan paperitehtaan entisissä tiloissa. Keski-Suomen ELY-keskuksen päätöksen mukaisesti hankkeelta ei edellytetä ympäristövaikutusten arviointimenettelyä (YVA-menettely).
Keski-Suomen pellot tuottavat nurmea ja kauraa3.12.2024 08:30:00 EET | Tiedote
Peltotukia haki Keski-Suomessa tänä vuonna 2 510 maatilaa. Viljelyalaa niillä oli yhteensä lähes 94 000 hehtaaria. Yli puolella maakunnan pelloista tuotetaan nurmea.
Keski-Suomen ELY-keskus antoi myönteisen suojelupäätöksen Muuratsalon koetalosta2.12.2024 14:23:18 EET | Tiedote
Rakennusperintölain nojalla määrätty suojelu vahvistaa Elissa ja Alvar Aallon suunnitteleman koetalon asemaa ainutlaatuisena arkkitehtuurisena kohteena Suomessa. Aiemmin kohde on ollut suojeltuna asemakaavalla.
Vaajakosken siltojen massaliikuntasaumojen korjaustyötä jatketaan ti-ke 3.-4.12.2024 välisenä yönä2.12.2024 12:06:54 EET | Tiedote
Silloilla ehdittiin jo aiemmin marraskuussa suorittaa jyrsintä- ja päällystystyöt, mutta sääolosuhteiden vuoksi massaliikuntasaumojen korjaus jäi odottamaan parempia olosuhteita. Liikennettä tullaan ohjaamaan liikennevaloilla, työ aiheuttaa haittaa tiellä liikkujille.
Rantaväylän aluevaraussuunnitelmaa esitellään keskiviikkona 4.12.2024 yleisötilaisuudessa28.11.2024 15:09:26 EET | Tiedote
Keski-Suomen ELY-keskus on aloittanut aluevaraussuunnitelman laatimisen valtatien 9 (Rantaväylän) parantamiseksi välillä Pumperi-Aholaita Jyväskylässä. Suunnitelma tehdään yhteistyössä Jyväskylän kaupungin kanssa, ja sen tavoitteena on parantaa liikenteen sujuvuutta ja turvallisuutta kyseisellä tieosuudella. Yleisötilaisuus järjestetään Jyväskylän pääkirjastolla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme