HOK-Elanto tukee mielenterveystyötä 71 000 euron joululahjoituksella
HOK-Elanto lahjoittaa 71 000 euroa Mielenterveyden keskusliitolle mielenterveystyön edistämiseen. Joululahjoituksen saajan päätti viime vuoden tapaan koko HOK-Elannon henkilöstö yhdessä.
HOK-Elanto lahjoittaa kymmenen euroa per hokelantolainen eli yhteensä 71 000 euroa Mielenterveyden keskusliitolle mielenterveystyön edistämiseen. Tämän vuotinen lahjoituskohde valittiin henkilökunnan yhteisellä äänestyksellä, jossa jokainen sai äänestää useista eri vaihtoehdoista itselleen tärkeintä kohdetta. Äänestyksessä oli mahdollisuus ehdottaa myös omaa hyväntekeväisyyskohdetta.
Joukko hokelantolaisia toimitti lahjoituksen Mielenterveyden keskusliiton toimistolle keskiviikkona 18. joulukuuta, missä se otettiin kiitollisena vastaan.
– Haluan sydämeni pohjasta kiittää koko HOK-Elannon väkeä. On äärimmäisen rohkaisevaa, että suuri organisaatio, kuten te, näette meidät ja pidätte työtämme tärkeänä. Olemme koko henkilökunnan puolesta syvästi kiitollisia tästä lahjoituksesta, sanoo Mielenterveyden keskusliiton toiminnanjohtaja Olavi Sydänmaanlakka.
Sydänmaanlakan mukaan lahjoituksen merkitys korostuu erityisesti nykyisessä haastavassa tilanteessa, jossa leikkaukset varjostavat toiminnan jatkumista.
– Tällä lahjoituksella on järisyttävän suuri merkitys meille. Lahjoituksenne antaa meille varmuutta toimintamme jatkumiselle myös ensi vuonna. Suomessa on yli miljoona ihmistä, jotka kamppailevat mielenterveyden ongelmien kanssa. Lahjoituksenne mahdollistaa työmme juuri siellä, missä apua eniten tarvitaan, ja antaa mahdollisuuden toimia äkillisissäkin tilanteissa. Lämpimät kiitoksemme siitä, että olette nähneet meidät ja työmme arvon, kiittää Sydänmaanlakka.
Mielenterveyden keskusliitto edistää mielenterveyttä ja tukee mielenterveyden haasteiden kanssa eläviä ihmisiä. Liiton toiminnan tavoitteena on vahvistaa ihmisten voimavaroja ja osallisuutta sekä vähentää mielenterveyteen liittyviä ennakkoluuloja ja stigmaa.
– On todella hienoa, että henkilökuntamme haluaa antaa joululahjoituksen juuri Mielenterveyden keskusliitolle. Työntekijämme arvostavat mielenterveystyötä ja haluavat olla mukana auttamassa niitä, jotka kamppailevat vaikeuksien kanssa. On erityisen merkityksellistä, että lahjoituskohde valittiin henkilökunnan yhteisellä äänestyksellä. Mielenterveys koskettaa meitä kaikkia jollain tavalla, ja on tärkeää, että voimme yhdessä tukea järjestöä, joka tekee arvokasta työtä ihmisten hyvinvoinnin ja yhteiskunnallisen tasa-arvon edistämiseksi, sanoo HOK-Elannon toimitusjohtaja Veli-Matti Liimatainen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
HOK-Elannon viestintäMediapuhelin
HOK-Elannon viestintä tarjoaa median edustajille ajankohtaista tietoa HOK-Elannosta. Viestintämme palvelee mediaa arkisin klo 9–16.
HOK-Elanto
S-ryhmän suurin osuuskauppa HOK-Elanto on yli 700 000 asiakasomistajan oma osuuskauppa, jonka liikevaihto vuonna 2023 oli 2,6 miljardia euroa. HOK-Elannossa työskentelee yli 6 800 henkeä, ja osuuskaupan monipuolisia palveluita käyttää vuosittain yli 150 miljoonaa asiakasta Espoossa, Helsingissä, Hyvinkäällä, Järvenpäässä, Keravalla, Mäntsälässä, Nurmijärvellä, Tuusulassa ja Vantaalla.
Kun kaikki Alepat, S-marketit, Prismat, Food Market Herkku, ravintolat, ABC-asemat ja latauspisteet, Sokokset ja Sokos Emotion -myymälät, Hautaus- ja lakipalvelupisteet sekä Omistajapalvelupisteet lasketaan yhteen, toimipaikkoja HOK-Elannolla on yli 400.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta HOK-Elanto
Yllättääkö nälkä yöllä? – HOK-Elannon kuljetusrobot tuovat ruokaostokset perille nyt ympäri vuorokauden12.12.2024 13:55:42 EET | Tiedote
Kumiseeko jääkaappi tyhjyyttään yöllä kotiin tullessa tai jäikö aikaisen aamun kahvimaito ostamatta? Alepoista tutut kuljetusrobot tuovat nyt ruokaostokset kotiin myös yöaikaan. Yöllisiä robotilauksia kokeillaan ensi alkuun Vantaan Kivistön alueella. Yöaikaan toimitettavat robokuljetukset ovat uraauurtavia paitsi Suomessa, myös koko Euroopassa.
Kaikenkokoiset ruokaostokset tunnissa kotiovelle – HOK-Elanto laajentaa pikatoimituksia pääkaupunkiseudulla3.12.2024 09:35:08 EET | Tiedote
Tiesitkö, että jo 15 % prosenttia Uudenmaan alueella asuvista on käyttänyt S-kaupat-palvelua? Ruoan verkkokaupan helppous vetää asiakkaita puoleensa enenevissä määrin, ja nyt HOK-Elanto laajentaa ruoan verkkokauppansa pikatoimitusten alue- ja kumppaniverkostoaan pääkaupunkiseudulla.
Pääkaupunkiseudun johtava ravintolatoimija HOK-Elanto yhteistyöhön Hybridiarena Hypen kanssa2.12.2024 12:00:56 EET | Tiedote
Ravintolatoimija HOK-Elanto aloittaa yhteistyön Espoon Kivenlahteen avautuvan Hybridiarena Hypen kanssa. Yhteistyön myötä HOK-Elanto tuo Hypen tiloihin kaksi täysin uutta ja laadukasta ravintolakokonaisuutta.
Helpota joulua – näin nautit juhlakaudesta ilman stressiä!28.11.2024 13:57:29 EET | Tiedote
Valmistuvien jouluherkkujen tuoksua, kynttilöiden loistetta, jouluista musiikkia ja kimaltaviin lahjakääreisiin kätketyt jouluyllätykset. Monelle yksi joulun ihanin osa on itse juhlan odotus ja siihen valmistautuminen. Mutta kunpa ei tarvitsisi jonottaa, juosta kaupasta toiseen, stressata ja lopulta unohtaa sen kaikkein tärkein – rauhoittuminen. Kokosimme alle parhaat vinkit jouluvalmistelujen helpottamiseen.
HOK-Elanto Liiketoiminta Oy:n Ravintolatoimialan muutosneuvottelut ovat päättyneet27.11.2024 13:15:00 EET | Tiedote
HOK-Elanto Liiketoiminta Oy on saanut päätökseen syyskuussa alkaneet muutosneuvottelut. Muutosneuvottelut koskivat HOK-Elannon ravintolatoimialaa. HOK-Elannon ravintolatoimialan suunnitelman tavoitteena on parantaa kannattavuutta henkilöstörakenteen muutoksella ja varmistaa näin kannattavan kasvun edellytykset.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme