Kokoomuksen Valkonen: Suurten investointien verokannustin luo mahdollisuuksia kasvuun - ”Iso työkalu”
Esitys suurten ilmastoneutraaliin talouteen tähtäävien investointien verohyvityksestä on tänään hyväksytty valtioneuvostossa. Verokannustin on merkittävä kasvutoimi, jolla vauhditetaan Suomeen suunnitteilla olevia puhtaan siirtymän investointeja ja houkutellaan niitä lisää.
Kokoomuksen kansanedustaja ja verojaoston puheenjohtaja Ville Valkonen on erittäin iloinen suurten investointien verokannustimen etenemisestä. Komission notifikaatioprosessi on valmistunut ja valtioneuvosto hyväksyi esityksen annettavaksi eduskunnalle.
”Hallituksen kevään kehysriihessä sopima suurten teollisten investointien verohyvitys on todella merkittävä talouskasvua edistävä toimi. Suomi on puhtaan energian edelläkävijä ja uskon, että verokannustimen myötä saamme monia suunnitteilla olevia investointihankkeita liikkeelle - ja houkuteltua tänne uusia. Investoinnit luovat työpaikkoja ja hyvinvointia vuosikymmeniksi eteenpäin”, Valkonen iloitsee.
Verohyvitys voidaan myöntää investointeihin, joilla vauhditetaan puhdasta siirtymää ja fossiiliriippuvuuden vähentämistä. Tuki kohdistuu suuriin, vähintään 50 miljoonan euron suuruisiin investointeihin. Tuen määrä on enintään 20 prosenttia investointikustannuksista ja tuensaaja voi vähentää tuen yhteisöverosta. Näin ollen verohyvityksen voivat saada vain tuottavat investoinnit.
”Tämä verokannustin on kansainvälisesti erittäin kilpailukykyinen. Verokannustin on tehokas tapa tukea suuria hankkeita, jotka olisivat markkinaehtoisestikin kannattavia. Pienemmille puhtaan siirtymän investoinneille kohdistetaan oma suora tukiohjelmansa. Hallitus luo Suomesta houkuttelevaa investointiympäristöä nyt monella rintamalla - ja samalla vauhditetaan puhdasta siirtymää”, Valkonen toteaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ville ValkonenKansanedustaja
Varsinais-Suomen vaalipiiri
Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kansallinen Kokoomus on vuonna 1918 perustettu poliittinen puolue ja kansanliike, joka haluaa kehittää Suomea vastuullisesti. Politiikkamme perustuu arvoihin – uskomme yksilöön, vastuuseen ja vapauteen. Haluamme rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä ja jossa heikoimmista pidetään huolta. Kokoomuksen eduskuntaryhmä on 48 kansanedustajallaan suurin eduskuntaryhmä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Joni Määttä Kokoomuksen eduskuntaryhmän viestinnän asiantuntijaksi19.12.2024 14:50:25 EET | Tiedote
Kokoomuksen eduskuntaryhmä on kokouksessaan torstaina 19.12.2024 valinnut uudeksi eduskuntaryhmän viestinnän asiantuntijaksi Joni Määtän.
Kokoomuksen Kopra: Venäjän uhka ei poistu - puolustuksen kehittämistä on jatkettava19.12.2024 13:40:32 EET | Tiedote
Valtioneuvosto on tänään antanut eduskunnalle puolustusselonteon. Puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Jukka Koprasta (kok) puolustuksen kehittäminen on välttämätöntä selonteossa kuvatulla tavalla.
Kokoomuksen Limnell: Turvallisuus on jokaisen oikeus, mutta myös velvollisuus19.12.2024 08:00:00 EET | Tiedote
Turvallisuus on viime aikoina noussut keskeiseksi puheenaiheeksi Suomessa. Kokoomuksen kansanedustaja Jarno Limnell korostaa, että turvallisuus ei ole vain perusoikeus, vaan myös jokaisen vastuu.
Kokoomuksen Sirén: Rahankeräyslaki ei saa estää suomalaisia tukemasta Ukrainaa18.12.2024 07:06:00 EET | Tiedote
Nykyinen rahankeräyslaki rajoittaa suomalaisia keräämästä varoja Ukrainan asevoimien tukemiseksi. Kokoomuksen kansanedustaja Saara-Sofia Sirén vaatii lain pikaista muuttamista, jotta kansalaisten ja järjestöjen solidaarisuus saadaan kanavoitua tehokkaasti Ukrainan oikeutettuun puolustustaisteluun. Muutos voidaan tehdä osana hallituksen normienpurkutyötä.
Kokoomuksen Jukkola: Oppositio jatkaa Marinin hallituksen velkalinjalla16.12.2024 12:13:39 EET | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja Janne Jukkola korostaa vuoden 2025 talousarvion palautekeskustelussa pitämässään kokoomuksen ryhmäpuheenvuorossa hallituksen sopeutuskokonaisuuden välttämättömyyttä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme