HUS

Tutkimus: Kahdesta samantyyppisestä hiv-lääkkeestä vain toinen laskee kolesterolia ja painoa – mahdollinen syy löytyi ohutsuolesta

Jaa

Sisätauteihin erikoistuva lääkäri Kai Kauppinen selvitti kansainvälistäkin huomiota saaneessa tutkimuksessaan sitä, miksi kaksi samantyyppistä hiv-lääkettä vaikuttaa kolesteroliin ja painoon eri tavoin. Tutkimustulokset viittaavat syyn löytyvän ohutsuolen suolinukan muutoksista.

Tutkija Kai Kauppinen
Sisätauteihin erikoistuva lääkäri Kai Kauppinen selvitti kansainvälistäkin huomiota saaneessa tutkimuksessaan sitä, miksi kaksi samantyyppistä hiv-lääkettä vaikuttaa kolesteroliin ja painoon eri tavoin. Hanna Raijas-Turva HUS

Hivin hoito on mullistunut viime vuosina, sillä hiv-potilaat voivat nykyhoidoin elää jopa yhtä pitkään kuin valtaväestö. On kuitenkin havaittu, että potilailla on suurempi riski sairastua liitännäissairauksiin, kuten sepelvaltimotautiin.

Kai Kauppinen tutki tenofoviiri-lääkkeen kahta eri aihiolääkemuotoa. Vanhempaan lääkkeeseen, tenofoviiri disoproksiiliin (TDF), on liitetty munuais- ja luustohaittoja. Sen on kuitenkin havaittu laskevan kolesterolia ja painoa.

Kun TDF:stä vaihdetaan uudempaan ja kalliimpaan tenofoviiri alafenamidiin (TAF), kolesterolitaso ja paino sen sijaan nousevat, mutta toisaalta lääkkeeseen liittyy vähemmän munuais- ja luustohaittoja. Kauppisen tutkimusryhmän tavoitteena oli selvittää, mistä nämä metaboliset erot kahden tenofoviirin aihiolääkemuodon välillä johtuvat. Kaksi vuotta kestäneen tutkimuksen tulokset on julkaistu myös Clinical Infectious Diseases -lehdessä.

Tutkimukseen rekrytoitiin 12 TDF:ää ja 12 TAF:ia käyttävää potilasta ja se tehtiin HUSin Tulehduskeskuksessa monen eri erikoisalan yhteistyönä.  Potilaiden ohutsuolesta otetuista näytteistä selvisi, että verrattuna TAF-ryhmään, TDF-ryhmässä suolinukka oli madaltunutta, mikä viittaa lääkeaineen aiheuttamaan mahdolliseen limakalvovaurioon. Se puolestaan voi johtaa ravintoaineiden heikentyneeseen imeytymiseen ja edelleen kolesterolin ja painon laskuun.

Hiv-lääke vaikutti mahdollisesti ohutsuolen limakalvoihin

Tutkimuksessa selvitettiin myös näiden kahden eri tenofoviirin lääkemuodon vaikutusta veren vitamiini- ja hivenainepitoisuuksiin sekä ohutsuolen solujen mitokondrioihin. Aiemmista tutkimuksista tiedetään, että TDF voi aiheuttaa mitokondriovaurion munuaissoluissa, joten arveltiin ohutsuolivaurionkin olevan mitokondriovaurion aiheuttama.

Valtaosa mitatuista vitamiinipitoisuuksista oli matalampia TDF-ryhmässä verrattuna TAF-ryhmään, vaikkakaan tilastollisesti merkittävää eroa ei näkynyt. Mitokondriovaurioin merkkejä näkyi yllättäen molemmissa ryhmissä, lähes kaikilla potilailla. On epäselvää, aiheutuivatko nämä vauriot tenofoviiri-lääkkeestä vai itse hiv-infektiosta.

Aiemmin ei ole tiedetty hiv-lääkkeiden voivan vaikuttaa ohutsuolen limakalvoon. Nyt todettu ohutsuolen limakalvon suolinukan madaltuminen voi selittää kolesteroliarvojen ja painon laskua TDF-potilailla.

”Nykypäivän hiv-lääkkeet ovat turvallisia ja hyvin siedettyjä, ja niissä on vain vähän haittavaikutuksia. Potilaiden lisääntynyt valtimotaudin riski huomioiden, on tärkeää pyrkiä selvittämään, mitkä hiv-lääkkeet ovat potilaille suotuisimpia”, Kauppinen sanoo.

”TDF on edullisempi ja sen käyttöön liittyvä kolesterolin ja painon lasku on potilaan kannalta hyvä asia, kun otetaan huomioon lisääntynyt riski sairastua esimerkiksi sepelvaltimotautiin. On kuitenkin vielä syytä varmistaa, ettei TDF-lääke aiheuta potilaille merkittäviä vitamiini- tai hivenainepuutoksia. Tarvitaankin laajempia tutkimuksia isommilla potilasaineistoilla, jotta asia voidaan selvittää”, lisää Kauppinen.

Kauppinen KJ, Aho I, Sjöblom N, Tynninen O, Suomalainen A, Schwab U, Zhao F, Arkkila P, Sutinen J. Effect of Two Forms of Tenofovir on Duodenal Enterocytes - a Hypothesis for Different Effect of TDF and TAF on Body Weight and Plasma Lipids. Clin Infect Dis. 2024 Jul 23.

Yliopistollisessa sairaalassa tutkimus on osa hoitoa: arvioimme ja kehitämme jatkuvasti hoitoa tieteelliseen tutkimusnäyttöön ja potilaskokemukseen perustuen. Teemme HUSissa tiivistä tutkimusyhteistyötä Helsingin yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan kanssa. Julkaisemme vuosittain noin 2400 vertaisarvioitua tutkimusta, joita nostamme esiin uutisissamme.

HUSin mediapalvelu palvelee mediaa ma–to klo 10–16, pe klo 10–15 numerossa 050 427 2875 tai sähköpostitse viestinta@hus.fi.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

HUS Helsingin yliopistollinen sairaala on Suomen suurin erikoissairaanhoidon toimija. Osaamisemme on kansainvälisesti tunnettua ja tunnustettua. Yliopistollisena sairaalana tutkimme ja kehitämme jatkuvasti hoitomenetelmiämme sekä toimintaamme. 

HUSissa saa vuosittain hoitoa lähes 700 000 potilasta. Meillä työskentelee yli 27 000 ammattilaista potilaiden parhaaksi. Vastaamme erikoissairaanhoidon järjestämisestä Uudellamaalla. Lisäksi meille on keskitetty koko Suomen ja Etelä-Suomen yhteistyöalueen monien harvinaisten ja vaikeiden sairauksien hoito. 

HUS – Vaikuttavinta hoitoa 

HUSin mediapalvelu palvelee mediaa ma–to klo 10–16, pe klo 10–15 numerossa 050 427 2875 tai sähköpostitse viestinta@hus.fi

hus.fi

Muut kielet

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta HUS

HUS-sammanslutningens styrelse sammanträder den 30 december 202420.12.2024 14:43:50 EET | Pressmeddelande

HUS-sammanslutningens styrelse sammanträder måndagen den 30 december 2024 för att behandla bland annat verkställigheten av HUS sammanslutningens stämmas beslut av den 19 december 2024. Föredragningslistan för mötet finns här. Sammanslutningens styrelse leder HUS verksamhet, förvaltning och ekonomi. Sammanslutningens styrelse har 17 ledamöter och av dem är två företrädare för Helsingfors universitet. Sammanslutningens styrelse sammanträder cirka en gång per månad. Sammanslutningens stämma är HUS högsta beslutande organ. Sammanslutningens stämma godkänner HUS budget, bokslut och strategi. Medlemmar i den är fem stämmorepresentanter som har utsetts av Nylands välfärdsområden och Helsingfors stad. Sammanslutningens stämma sammanträder minst två gånger per år.

HUSin yhtymähallitus kokoontuu 30.12.202420.12.2024 14:43:50 EET | Tiedote

HUSin yhtymähallitus kokoontuu maanantaina 30.12.2024 käsittelemään muun muassa HUSin yhtymäkokouksen 19.12.2024 tekemien päätösten toimeenpanoa. Kokouksen esityslistan pääset lukemaan täältä. Yhtymähallitus johtaa HUSin toimintaa, hallintoa ja taloutta. Yhtymähallituksessa on 17 jäsentä, joista kaksi on Helsingin yliopiston edustajia. Yhtymähallitus kokoontuu noin kerran kuukaudessa. Yhtymäkokous on HUSin ylintä päätösvaltaa käyttävä elin. Yhtymäkokous hyväksyy HUSin talousarvion, tilinpäätöksen ja strategian. Sen jäseniä ovat Uudenmaan hyvinvointialueiden ja Helsingin kaupungin nimeämät viisi yhtymäkokousedustajaa. Yhtymäkokous kokoontuu vähintään kaksi kertaa vuodessa. HUSin mediapalvelu palvelee mediaa ma–to klo 10–16, pe klo 10–15 numerossa 050 427 2875 tai sähköpostitse viestinta@hus.fi.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye