Keskuskauppakamari: Investointiverohyvitys on merkittävä panostus puhtaan siirtymän investointien kotiuttamiseksi
Keskuskauppakamari pitää erinomaisena, että investointiverohyvitystä koskeva hallituksen esitys etenee viimein eduskuntaan. Investointiverohyvitys on merkittävä panostus puhtaan siirtymän investointien kotiuttamiseksi Suomeen. Keskuskauppakamari pitää tärkeänä, että Business Finlandin hakemusmenettely käynnistyy mahdollisimman nopeasti, koska tuki on myönnettävä vuoden 2025 loppuun mennessä.
Hallituksen esitys puhtaan siirtymän investointiverohyvityksestä annettiin tänään eduskunnalle. Hallituksen esityksen mukaan Business Finland ottaa hakemuksia vastaan mahdollisimman pian sen jälkeen, kun hallituksen esitys on annettu.
“On erinomaista, että investointiverohyvityksen toteuttaminen viimein etenee eduskunnan hyväksyttäväksi. Koska EU:n valtiontukisääntöjen määräaikaisten poikkeusten mukaisesti tuki on myönnettävä vuoden 2025 loppuun mennessä, yrityksillä ja viranomaisilla ei ole aikaa hukattavaksi. Lisäksi tukikelpoisuuden edellytyksenä on, ettei investointia ole aloitettu ennen hakemuksen jättämistä Business Finlandille”, muistuttaa Keskuskauppakamarin johtava veroasiantuntija Tomi Viitala.
Hallituksen esityksessä tukikelpoisen investoinnin vähimmäismääräksi asetetaan 50 miljoonaa euroa ja sitä tarkastellaan tuotantolaitoskohtaisesti. Keskuskauppakamari on pitänyt 50 miljoonan euron vähimmäiskokoa ja sen tarkastelutapaa liian tiukkana.
“Tukikelpoisen investoinnin 50 miljoonan euron vähimmäiskokoraja ja laskentatapa ovat puhtaasti kansallisia päätöksiä. Tiukan kokorajauksen riskinä on, ettei tuen piiriin kuuluvia investointeja ehditä käynnistää riittävästi tuella tavoitellun talouskasvun kannalta. Konsernikohtaisella tarkastelulla voitaisiin lieventää ongelmaa ja toivottavaa on, että tältä osin esitystä vielä muutettaisiin”, toteaa Viitala.
Verohyvitys on tarpeellinen kannustin
Hyvityksen tavoitteena on lisätä sähköä hyödyntäviä suuria teollisia investointeja ja samalla tukea puhtaan siirtymän teollisuuden rakentumista Suomeen. Hyvitykseen oikeuttavia hankkeita voivat olla esimerkiksi vedyn ja uusiutuvien polttoaineiden tuotanto, teollisuuden päästövähennykset ja energiatehokkuustoimet, akkuhankkeet sekä kriittisten raaka-aineiden tuotanto.
“Verohyvitys on tarpeellinen kannustin, jotta puhtaita ratkaisuja tuottavia ja päästöjä vähentäviä teollisia investointeja saadaan liikkeelle aiempaa haastavammassa toimintaympäristössä,“ sanoo Keskuskauppakamarin johtava elinkeino- ja ilmastoasiantuntija Teppo Säkkinen.
Verohyvityksellä Suomi vastaa kiristyneeseen kansainväliseen kilpailuun investointien sijoittumisesta. Keskuskauppakamarin koostamien tietojen mukaan komissio on hyväksynyt vuosina 2023 ja 2024 yhteensä 85 EU-maiden puhtaan siirtymän investointien tukiohjelmaa, joiden yhteissumma on yli 155 miljardia.
Monet tuista perustuvat kriiseistä johtuviin EU:n valtiontukisääntöjen poikkeuksiin, jotka kestävät vuoden 2025 loppuun. On mahdollista, että poikkeukset jatkuvat myös vuoden 2025 jälkeen.
Hallituksen esityksessä verkkosähköllä tuotetun vedyn hyödyntäminen teollisuuden päästövähennyksissä on rajattu ulos, koska se voisi vaikeuttaa verohyvityksen hyväksyntää EU:n komission toimesta. Keskuskauppakamari pitää tärkeänä, että Suomi jatkaisi neuvottelua verkkosähkön huomioinnista. Ydinenergialla ja uusiutuvalla energialla tuotettu puhdas sähkö on Suomen keskeinen kilpailuetu vetytaloudessa.
Hallituksen esityksen mukaan verohyvitys olisi enintään 20 prosenttia investointikustannuksista ja tuen konsernikohtainen enimmäismäärä olisi enintään 150 miljoonaa euroa. Hyvitystä saisi alkaa vähentämään yhteisöverosta investoinnin valmistuttua kuitenkin aikaisintaan vuonna 2028. Hyvitystä saisi vähentää vuodessa korkeintaan kymmenen prosenttia hyvityksen kokonaismäärästä, ja käyttöaikaa olisi enimmillään 20 vuotta.
Yhteyshenkilöt
Teppo SäkkinenJohtava asiantuntija, elinkeino- ja ilmastopolitiikka
Puh:050 516 2868teppo.sakkinen@chamber.fiTomi ViitalaJohtava veroasiantuntija
Puh:045 7731 2025tomi.viitala@chamber.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Keskuskauppakamari
Antiikki- ja vintagelahjojen aitous kannattaa tarkistuttaa – tavarantarkastajan vinkit jouluostoksille19.12.2024 11:00:00 EET | Tiedote
Joululahjakauppa käy taas kiivaimmillaan ja perinteisten verkkokauppojen lisäksi löytöjä kannattaa tehdä myös huutokaupoissa, antiikki- ja vintage-liikkeissä, kirpputoreilla ja second hand -liikkeissä. Tarvittaessa kannattaa kääntyä tutun keräilijän tai tavarantarkastajan puoleen, jos on epävarma tuotteesta tai sen aitous mietityttää.
Keskuskauppakamari: Tanskan mallilla työllisyys ja tuottavuus kasvuun myös Suomessa19.12.2024 06:54:00 EET | Tiedote
Suomi tarvitsee talouden ja hyvinvoinnin kasvua. Sitä saamme vain tuottavuuden ja työllisyyden positiivisella kehityksellä. Tanskan mallilla helposta irtisanomisesta, korkeasta alkuvaiheen työttömyysturvasta sekä tehokkaista työllisyyspalveluista saisimme Suomeen molempia, toteaa Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi.
Pakkanen voi tehdä hallaa putkille – vältä putkirikot tavarantarkastajan vinkeillä18.12.2024 11:11:31 EET | Tiedote
Pakkaskeleillä on hyvä muistaa, että jo kymmenen asteen pakkaset voivat aiheuttaa ongelmia putkistoille vanhoissa taloissa ja pientaloissa. Jäätymiset alkavat kuitenkin useammin silloin, kun pakkasta on parikymmentä astetta. LVI-alaan erikoistunut, Keskuskauppakamarin hyväksymä tavarantarkastaja (HTT) Arto Krootila kertoo vinkit putkirikkojen ehkäisemiseen.
Keskuskauppakamari: Digitaalisten palvelujen irtisanominen helpommaksi lailla18.12.2024 06:56:00 EET | Tiedote
Digitaalisten palveluiden, kuten esimerkiksi Netflixin, Disney + ja Spotifyn tilausten irtisanominen pitäisi tehdä kuluttajille nykyistä helpommaksi ja irtisanominen pitäisi olla mahdollista yksinkertaisesti kaikissa käyttöliittymissä, myös kännykkäsovelluksissa eli appeissa. Keskuskauppakamarin toimitusjohtajan Juho Romakkaniemen mukaan EU:n pitäisi säätää asetus, jossa irtisanomista helpotetaan. ”Tämä olisi EU:lta kuluttajalähtöinen asetus ja saisi varmasti eurooppalaisilta kansalaisilta kannatusta,” Romakkaniemi sanoo.
Keskuskauppakamari: Hienoa, että metsäkatoasetuksesta syntyi sopu – prosessi oli silti ala-arvoinen17.12.2024 15:51:34 EET | Tiedote
EU:n metsäkatoasetuksen soveltamisen alkamista saatiin vihdoin varmuus, kun Euroopan parlamentin muutosehdotusten aiheuttama hidaste nuijittiin tänään päätökseen. Asetusta aletaan soveltaa vuoden kuluttua, koska parlamentti tänään hyväksyi aiemmin komission, neuvoston ja parlamentin sopiman vuoden lisäajan asetuksen soveltamiselle. Keskuskauppakamarin vastuullisuusasiantuntija Jussi Hakanen on tyytyväinen, että asia saatiin päätökseen, vaikka prosessi olikin ala-arvoinen yritysten kannalta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme