ABC Vaajakosken suurteholatausaseman laajennus on valmistunut – lisää latausinvestointeja Keski-Suomeen ensi vuonna
Osuuskauppa Keskimaa on saanut valmiiksi ABC Vaajakosken sähköautojen latausaseman laajennuksen. Laajennuksen myötä aseman latauspaikkamäärä nostettiin kahteentoista ja kokonaisteho 1200 kilowattiin. Keskimaa jatkaa investointeja sähköautojen latausasemien kehittämiseen myös ensi vuonna, jolloin Hirvaskankaalle rakennetaan Keski-Suomen suurin suurteholatausasema.
Osuuskauppa Keskimaa jatkaa sähköautoilun palveluiden kehittämistä Keski-Suomessa. Tänä vuonna on rakennettu Prisma Seppälän pysäköintihalliin uusi suurteholatausasema, laajennettu Sokos Hotel Alexandran ja Sokos Hotel Paviljongin latausasemia sekä rakennettu täysin uusi latausasema S-market Äänekosken yhteyteen.
− ABC Vaajakosken latausaseman laajennus on osa Keskimaan pidemmän aikavälin tavoitetta kehittää sekä paikallisten että valtakunnallisten asiakkaiden latauspalveluja Keski-Suomessa. Valtakunnallisesti huippupaikalla sijaitsevan ABC Vaajakosken suurteholatausasemalla on laajennuksen jälkeen yhteensä 12 latauspaikkaa ja 1200 kW tehoa. Kapasiteettia on kasvatettu, jotta voidaan palvella entistä useampaa asiakasta samanaikaisesti ja tehokkaasti. Palvelukyky on tärkeää erityisesti tieliikenteen vilkkaimpina aikoina, taustoittaa Osuuskauppa Keskimaan liikennekaupan toimialajohtaja Heikki Tervanen.
Investoinnit jatkuvat myös ensi vuonna
Osuuskauppa Keskimaa on tehnyt merkittäviä investointipäätöksiä latausasemien kehittämiseksi myös vuoden 2025 aikana. Tulevilla investoinneilla tehostetaan ja laajennetaan merkittävästi nykyisiä latausasemia Palokassa ja Joutsassa sekä rakennetaan kokonaan uusi suurteholatausasema Hirvaskankaalle.
− Ensi vuoden aikana laajennamme ABC Joutsan ja ABC Palokan latausasemia. Latauspaikkojen määrä nousee molemmilla asemilla kahteentoista ja kokonaisteho kasvaa yli megawatin, mikä parantaa näiden asemien palvelukapasiteettia merkittävästi. Laajennusten myötä asemille tulee myös korttimaksumahdollisuus, kertoo Osuuskauppa Keskimaan palvelupäällikkö Lauri Salo tulevista investoinneista.
ABC Hirvaskankaalle rakennetaan 24 latauspisteen suurteholatausasema
ABC Hirvaskankaalle rakennetaan uusi latausasema, johon tulee 24 suurteholatauspistettä, aseman kokonaisteho on jopa 2400 kW. Rakennusprojekti toteutetaan vaiheittain vuoden 2025 aikana, asema avataan kesäkauden alussa.
− ABC Hirvaskankaan yhteyteen on pitkään kaivattu sähköautoilijoiden palveluja. Ensi vuonna pääsemme avaamaan Hirvaskankaalle Keski-Suomen suurimman latausaseman, jossa on peräti 24 suurteholatauspistettä. Hirvaskankaan koko ja sijainti erityisesti pohjoiseen suuntautuvan liikenteen vilkkaana pysähdyspaikkana vaatii sähköautojen lataukselta riittävää kapasiteettia ja tehokkuutta, Tervanen perustelee.
Kaikki Keskimaan laajennukset ja uudet investoinnit toteutetaan läpiajettavilla latauspaikoilla. Näin latauspisteet ovat helposti käytettävissä, ja ne mahdollistavat myös peräkärry-yhdistelmien lataamisen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Osuuskauppa Keskimaa, palvelupäällikkö Lauri Salo,010 767 3292, lauri.salo@sok.fi,
Osuuskauppa Keskimaa, liikennekaupan toimialajohtaja Heikki Tervanen, 050 593 5764, heikki.tervanen@sok.fi
Kuvat
Osuuskauppa Keskimaa on market- ja tavaratalokauppaa, matkailu- ja ravitsemiskauppaa sekä liikennekauppaa harjoittava monialayritys, joka tarjoaa palveluja yli 100 toimipaikassa. Olemme maakunnan markkinajohtaja kaikilla edustamillamme toimialoilla. Keskimaa on Keski-Suomen maakunnan suurimpia yrityksiä noin 755 miljoonan euron liikevaihdolla. Asiakasomistajia on lähes 140 000. Keski-Suomen suurimpana yritystyönantajana työllistämme noin 2000 keskisuomalaista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa Keskimaa
Keskimaan henkilöstöä kiitetään yli 1,5 miljoonan euron ylimääräisellä tulospalkkiolla17.12.2024 10:45:00 EET | Tiedote
Osuuskauppa Keskimaa palkitsee koko henkilökuntansa yhteensä yli 1,5 miljoonan euron ylimääräisellä tulospalkkiolla kiitoksena vuoden 2024 tuloksesta. Ylimääräisen tulospalkkion piirissä ovat kaikki Keskimaan koko- ja osa-aikaiset työntekijät, yhteensä lähes 2 000 henkilöä, johtoryhmää lukuun ottamatta. Tulospalkkiota maksetaan työntekijöille suhteessa tehtyihin työtunteihin. Ylimääräisen tulopalkkion suuruus on 0,50 euroa / tehty työtunti.
Osuuskauppa Keskimaa on ostanut P-Sokoksen pysäköintitilat Jyväs-Parkilta16.12.2024 14:00:00 EET | Tiedote
Osuuskauppa Keskimaa on ostanut Jyväs-Parkki Oy:lta Jyväskylän keskustassa sijaitsevan P-Sokoksen pysäköintitilat. Pysäköinti P-Sokoksella jatkuu normaalisti, toistaiseksi nykyisellä hinnoittelulla, mutta 1.1.2025 alkaen Osuuskauppa Keskimaan liiketoimintana.
Osuuskauppa Keskimaan hallitus vuodelle 2025 on valittu13.12.2024 14:35:00 EET | Tiedote
Osuuskauppa Keskimaan hallintoneuvoston kokouksessa 12.12.2024 valittiin hallitus ja hallintoneuvoston puheenjohtajat vuodelle 2025. Lisäksi hallintoneuvosto vahvisti Keskimaan edustajiston vaalien aikataulun ja jäsenalueet syksylle 2025.
ABC Hirvaskankaan uudistus on valmis12.12.2024 11:55:00 EET | Tiedote
ABC-verkoston suurimpiin kuuluva liikennemyymälä ja valtakunnallisesti tunnettu taukopaikka ABC Hirvaskangas on uudistunut. Syksyllä toteutettu uudistushanke on valmistunut suunnitelmien mukaisesti ja ABC Hirvaskangas on valmiina palvelemaan joululiikennettä 24 h.
Äänekosken S-marketin yhteyteen avataan apteekki28.11.2024 08:35:00 EET | Tiedote
Äänekosken S-marketin myymälässä tehdyt muutostyöt valmistuvat joulusesonkiin. Myymälässä on tehty tilaa uudelle apteekille, joka avataan maaliskuussa 2025. Apteekkipalvelut ovat odotettu lisä S-market Äänekosken liikekeskuksessa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme