Hämeenlinnan yhteiskoulun uusi koulurakennus ja liikuntahalli valmistuivat aikataulussa
Hämeenlinnan yhteiskoulun oppilaat pääsevät aloittamaan kevätlukukauden uudessa koulurakennuksessa aikataulun mukaisesti tammikuun 7. päivä. Uuden koulurakennuksen ja liikuntahallin rakennustyöt alkoivat vuoden 2023 huhtikuussa.
Monipuoliset tilat ja moderni oppimisympäristö
Uusi 3-kerroksinen koulurakennus yhdessä vanhan Tuomela-rakennuksen kanssa muodostavat uuden yhteiskoulun, joka on suunniteltu palvelemaan noin 900 oppilasta ja 100 työntekijää. Rakennus tarjoaa monipuoliset tilat, kuten kirjaston, nuorisotilat ja aktiivisuuteen kannustavan piha-alueen. Koulun sydämenä toimii yhteisöllinen monitoimialue, jossa sijaitsevat monikäyttöinen ruokailutila, oppiportaat näyttämöineen ja musiikin opetustila. Tämä monipuolinen kokonaisuus luo puitteet yhteisöllisille tapahtumille sekä koulupäivän aikana että vapaa-ajalla.
– Kyseessä on Hämeenlinnan kaupungin ensimmäinen kohde, joka on toteutettu Rakennustiedon ympäristöluokituksen (RTS) mukaan, ja se on saanut neljä tähteä. RTS-sertifikaatti mahdollistaa myös edullisemman rahoituksen hakemisen hankkeelle, kertoo talonrakennuttamispäällikkö Janne Lappalainen.
Kohde kilpailutettiin julkisena hankintana käyttäen hyödyksi kilpailullista neuvottelumenettelyä ja sitä kautta kohteen urakkamuodoksi valittiin KVR-urakka. (KVR-urakka = kokonaisvastuurakentaminen, urakoitsija huolehtii koko rakennushankkeen toteuttamisesta mukaan luettuna kokonaiskoordinointi ja suunnittelu.)
Hankkeen kokonaisbudjetti on 18,5 M€.
Liikuntasali varattavissa ilta- ja viikonloppukäyttöön
Vanhan Hämeenlinnan yhteiskoulun tilalle rakennettu liikuntahalli toimii koulun liikunnanopetuksen tilana ja alueen asukkaiden liikuntapaikkana. Koulun pihan ulkoauditorio, metsäalue ja suuri pelikenttä mahdollistavat toiminnallisen oppimisen ja aktiiviset välitunnit sekä toimivat alueen lähiliikuntapaikkana.
Liikuntasalin voi varata Liikuntahallien Timmi-varausjärjestelmän kautta ilta- ja viikonloppukäyttöön 6.1.2025 alkaen. Varauksia voi tehdä jo nyt, mutta salin käyttö alkaa vasta tammikuussa. Tila löytyy Timmistä nimellä Hämeenlinnan yhteiskoulu.
Energiatehokas kokonaisuus
Yhteiskoulun uudisrakennus ja liikuntahalli on toteutettu energiatehokkaiksi ja aikaa kestäviksi: A-energialuokan rakennuksissa hyödynnetään älykästä LED-valaistusta, maa- ja kaukolämmön hybridiratkaisua, aurinkoenergiaa sekä poistoilman lämmöntalteenottoa. Lisäksi tilojen monikäyttöisyys ja tuleva korkea käyttöaste tuovat tehokkuutta niin energian kuin huoltotyön näkökulmasta.
– Hämeenlinnan yhteiskoulun uudesta koulurakennuksesta ja liikuntahallista tuli yhteisöllisyyttä tukeva, laadukas ja vastuullinen kokonaisuus. On ollut hienoa toteuttaa hanketta yhdessä Hämeenlinnan kaupungin tilapalveluiden kanssa, joilla on myös kunnianhimoa toteuttaa laadukas ja kestävä kokonaisuus. Rakennuksen suunnittelussa ja toteutuksessa on huomioitu alan parhaat käytännöt ja panostettu kouluympäristössä hyvin kestäviin materiaaleihin, kertoo aluejohtaja Tuomo Turkkinen Laptilta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Janne Lappalainen, talonrakennuttamispäällikkö, Hämeenlinnan kaupunki, p. 040 455 2022, janne.lappalainen@hameenlinna.fi
Ville Laukkanen, rakennuttajainsinööri, Hämeenlinnan kaupunki, p. 046 922 0783, ville.laukkanen@hameenlinna.fi
Tuomo Turkkinen, aluejohtaja, Rakennusliike Lapti Oy, 040 717 7576, tuomo.turkkinen@lapti.fi
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Lapti lyhyesti
Lapti on monipuolinen ja vakavarainen kotimainen rakennusliike. Rakennamme yhdessä asiakkaidemme ja yhteistyökumppaneidemme kanssa koteja, toimitiloja, päivä- ja hoivakoteja, kouluja sekä sairaaloita ympäri Suomea. Meillä työskentelee noin 500 alan ammattilaista. Vaikuttavasta jäljestämme kertovat niin viimeistelty kädenjälki kuin yhteistyöstämme syntyvä lämmin muistijälki. www.lapti.fi
Vaikuttavaa jälkeä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Rakennusliike Lapti Oy
Vuorentaustan koulun laajennusosan rakennustyöt ovat valmistuneet22.11.2024 12:30:00 EET | Tiedote
Vuorentaustan koulun Tornitien toimipisteen uusi laajennusosa on valmistunut. Oppilaat ja koulun henkilöstö pääsevät pian käyttämään uutta liikuntasalia sekä uusia taide- ja taitoaineiden luokkia. Laajennusosasta löytyvät tilat musiikille, kuvataiteelle, käsityön pehmeille materiaaleille sekä liikunnalle. Yksi musiikkiopetuksen tiloista voi toimia myös näyttämönä. – Hieno fiilis! Nyt ensimmäinen virstanpylväs on saavutettu, toteaa rehtori Mari Toivonen. – Vielä on edessä vanhan puolen saneeraustyöt, jotka alkavat näillä näkyminen kesän 2025 aikana. Lisäksi myöhemmin, todennäköisesti 2026 alkaen, rakennetaan uusi alakoulu vuosiluokille 1–4. Työtä siis vielä riittää mutta on hienoa, että nyt on saatu nämä laajennusosan uudet tilat valmiiksi, Toivonen jatkaa. Turvallisuus ja työrauha on huomioitu suunnittelussa – Oppilaitosturvallisuus on ollut keskeinen asia laajennusosan suunnittelussa. Tähän liittyy monia asioita, muun muassa materiaali- ja kalustevalinnat, uusin tekniikka ja siivoukse
Minna Canthin koulun kehitysvaiheen sopimus solmittu – palveluntuottajaksi Rakennusliike Lapti Oy18.11.2024 09:00:00 EET | Tiedote
Kuopion Mölymäelle nousee uusi Minna Canthin koulu noin 720 yläkoululaiselle. Minna Canthin koulu toteutetaan yhteistoiminnallisena KVR-urakkana. Hinta-laatusuhteiltaan parhaan tarjouksen hankinta-asiakirjoissa esitettyjen vertailuperusteiden mukaisesti laati Rakennusliike Lapti Oy.
Ikäihmisten 60-paikkainen hoivakoti valmistui Savitaipaleelle11.11.2024 09:00:00 EET | Tiedote
Savitaipaleelle Etelä-Karjalaan valmistui uusi ikäihmisten 60-paikkainen hoivakoti. Tiloissa palveluja tuottavat Etelä-Karjalan hyvinvointialue ja Attendo. Toiminta hoivakodissa alkaa marraskuussa ja ensimmäiset asukkaat muuttavat 2.12.2024.
Noora Sokero Laptin Itä- ja Keski-Suomen yksiköiden aluejohtajaksi8.11.2024 09:00:00 EET | Tiedote
Laptin Itä- ja Keski-Suomen yksiköiden aluejohtajaksi on nimitetty Noora Sokero. Hän aloittaa tehtävässään 1.1.2025.
Nanunkallion koulun KVR-esisopimus on allekirjoitettu – toteuttajaksi Rakennusliike Lapti16.10.2024 09:00:00 EEST | Tiedote
Rauman kaupungin ja Rakennusliike Lapti Oy:n edustajat allekirjoittivat tiistaina 15.10. Nanunkallion koulun, päiväkodin ja valmistuskeittiön rakennushanketta koskevan KVR-esisopimuksen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme