Haaga-Helia julkaisi ensimmäisen vastuullisuusraporttinsa
Haaga-Helia ammattikorkeakoulun vastuullisuusraportissa tarkastellaan korkeakoulun omaa opetus- ja tutkimustoimintaa sekä sosiaalista ja ympäristövastuuta kestävän kehityksen ja vastuullisuuden näkökulmasta.
Haaga-Helia on sitoutunut vastuullisuuteen muun muassa Kauppakamarin ilmastositoumuksen, Helsingin kaupungin ilmastokumppanuuden sekä ARENEn kestävän kehityksen ja vastuullisuuden ohjelman kautta.
- Vastuullisuus on kaikessa Haaga-Helian toiminnassa keskeinen arvo. Tehtävämme on edistää yhdessä työ- ja elinkeinoelämän kanssa globaalia kestävyyttä ja pyrkiä luomaan vahva perusta hyvinvoinnille ja kyvylle sopeutua nopeasti muuttuvaan maailmaan. Vaikuttavuutemme syntyy niistä taidoista ja tiedosta, joita tuotamme koulutuksen ja TKI-toiminnan kautta, toteaa Haaga-Helian toimitusjohtaja ja rehtori Teemu Kokko.
Raportin taustaksi Haaga-Helian sidosryhmiltä kysyttiin, millaisia näkemyksiä ja odotuksia heillä on korkeakoulun vastuullisuuden vaikutuksista niin korkeakoulun omaan toimintaan kuin laajemmin yhteiskuntaan. Vastuullisuusraportti perustuu sekä GRI-ohjeistukseen (Global Reporting Initiative) kuin myös ARENEn kestävän kehityksen raportointilinjauksiin.
Vastuullisuusraportissa on konkreettisia esimerkkejä ja tuloksia Haaga-Helian vastuullisista toimintatavoista sekä siitä, miten korkeakoulu pitää huolta opiskelijoistaan ja henkilöstöstään. Haaga-Helian lämmön, sähkön ja liikematkustuksen osalta hiilijalanjälki pieneni 36 prosenttia vuonna 2023 edellisvuoteen verrattuna.
- Nykyaikainen kannattava yritystoiminta pohjautuu varsin yksinkertaiseen lähtökohtaan: kaiken toiminnan tulee olla vastuullista ja kattaa vastuullisuuden kaikki ulottuvuudet. Vain näin voidaan taata kestävä toiminta, jonka kautta maailmaa parannetaan askel kerrallaan. Korkeakouluna tunnemme erityisen vastuumme edetä vastuullisuusasioissa aivan etulinjassa, Kokko toteaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ari NevalainenViestintäpäällikkö
Puh:040 4887 008ari.nevalainen@haaga-helia.fiLinkit
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Haaga-Helia ammattikorkeakoulu
Haaga-Helian restonomikoulutuksen uudet tilat rakentuvat Triplaan12.12.2024 11:30:00 EET | Tiedote
Uudet toiminnalliset tilat avautuvat Mall of Triplaan asiakasvirtojen äärelle vuonna 2026.
Haaga-Helia's new facilities for hospitality education will be built in Tripla12.12.2024 11:30:00 EET | Press release
The new functional premises will open in 2026 in Mall of Tripla next to customer flows.
MediaGuru-verkkokoulutus alkaa: tavoitteena vahvistaa ja sertifioida mediasuunnittelun osaamista Suomessa22.11.2024 09:20:50 EET | Tiedote
MediaGuru on markkinointialan ammattilaisille ja alasta kiinnostuneille suunnattu maksuton mediasuunnittelun verkkokoulutus. Se koostuu seitsemästä moduulista, joiden suorituksista saa sertifikaatteja. MediaGuru-sertifikaatit ovat Suomessa ainutlaatuinen tapa todentaa mediasuunnittelun osaaminen.
EU:lta apua kestävyysraportointiin – ilmaista koulutusta tulossa14.11.2024 10:40:10 EET | Tiedote
Uusi kestävyysdirektiivi (CSRD) muuttaa yli tuhannen suomalaisen yrityksen arkea, kun kestävyysraportointia on vastaisuudessa pakko tehdä. Tarvittavaa koulutusta on tähän asti ollut vain vähän – etenkin pk-yritysten kukkarolle sopivaan hintaan. Haaga-Helian EU-rahoitteinen KESTÄ-hanke tarjoaa maksutonta kestävyysraportointikoulutusta.
Haagan kampuksella juhlittiin 20-vuotista ruokatuotannon johtamisen koulutusta6.11.2024 14:08:43 EET | Tiedote
Tänä vuonna on tullut kuluneeksi 20 vuotta siitä, kun ruokatuotannon johtamisen korkeakoulututkintoon tähtäävä koulutus käynnistyi Haaga-Heliassa, silloisessa Haaga Instituutin ammattikorkeakoulussa. Samalla juhlistettiin 55 vuotta täyttävää Haagan restonomikampusta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme