Vihreiden Bella Forsgrén: Vastavalmistunut selvitys korostaa automaatiojäsenyyden merkitystä ylioppilaskuntien toiminnalle ja yliopistojen itsehallinnolle
Vihreiden kansanedustaja Forsgrén iloitsee vastavalmistuneen ylioppilaskuntien jäsenyyttä ja tehtäviä tarkastelevan selvityksen valmistumisesta ja johtopäätöksestä. Ylioppilaskuntien automaatiojäsenyys vahvistaa tieteen ja tutkimuksen vapautta turvaamalla yliopistojen itsehallintoa.
Selvitys ylioppilaskuntien jäsenyydestä ja tehtävistä valmistui ja luovutettiin opetus- ja kulttuuriministeriölle selvityksensä. Selvityksessä arvioitiin, miten jäsenyyttä koskevan sääntelyn uudistaminen vaikuttaisi ylioppilaskuntien jäsenmäärään ja jäsenmaksutuloihin sekä lakisääteisten tehtävien hoitamiseen.
– Automaatiojäsenyydestä luopuminen tuntuu olevan itseisarvo joillekin poliittisille puolueille. Onneksi tässä kuitenkin tehtiin selvitys sen sijaan, että suuna päänä tehtäisiin toimia arvioimatta niiden vaikutuksia. Toivottavasti Orpon hallitus huomioi oman hallitusohjelmansa selvityksen lopputuleman, kommentoi Forsgrén.
Selvityksen mukaan automaatiojäsenyydestä luopuminen tai sen heikentäminen muuten johtaisi ylioppilaskuntien jäsenmäärän vähenemiseen. Selvityksen mukaan muutos jäsenmallissa heikentäisi merkittävästi ylioppilaskuntien kykyä suoriutua lakiin perustuvista tehtävistä. Lisäksi muutos heikentäisi muutoinkin koko opiskelijayhteisön toimintaa osana yliopistoyhteisöä.
Johtopäätöksenä oli, että ylioppilaskuntien toiminta ja niiden lakisääteisten tehtävien hoitaminen turvataan parhaiten säilyttämällä ylioppilaskunnassa nykyinen automaattinen ja pakollinen jäsenyys.
– Lopputulos oli odotettavissa ja onneksi se on nyt mustaa valkoisella. Kuuluminen yliopistoyhteisöön on paitsi tärkeä osa opiskeluaikaa, myös olennaista tieteen ja tutkimuksen vapauden sekä yliopistojen itsehallinnon turvaamiseksi, Forsgrén muistuttaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Bella ForsgrénVihreiden varapuheenjohtaja, kansanedustaja
Puh:09 432 3114bella.forsgren@eduskunta.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vihreät - De Gröna
Tampereen Vihreät pettyneitä valtuutettu Helimon päätökseen ja edellyttää, että apulaispormestarin salkku säilyy Vihreillä18.12.2024 16:43:36 EET | Tiedote
Tampereen vihreän valtuustoryhmän puheenjohtaja Vilma Järvisalo on pettynyt valtuutettu Helimon päätökseen ja edellyttää, että koalitiosopimusta noudatetaan jatkossakin.
Vihreiden Bella Forsgrén – Korkeakouluopiskelijoiden on oltava yhdenvertaisia keskenään tutkinnosta riippumatta16.12.2024 13:54:36 EET | Tiedote
Ulkomaalaisten ammattikorkeakouluopiskelijoiden asettaminen eri asemaan yliopisto-opiskelijoiden kanssa välittäisi heille viestin, ettei heitä pidetä yhtä arvokkaina osaajina Suomelle kuin yliopisto-opiskelijoita. Vihreät vetoaa hallitukseen esityksen muuttamisesta ennen eduskuntaan tuomista.
Tynkkynen vihreiden ryhmäpuheenvuorossa: Suomelle voi käydä myös hyvin – jos politiikassa tehdään viisaita valintoja16.12.2024 12:30:00 EET | Tiedote
Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Oras Tynkkynen viittasi tänään eduskunnan budjettikeskustelussa toivon kaipuuseen. Kun synkkiä uutisia satelee, moni kansalainen kaipaa näkymää paremmasta.
Hallituspuolueet vaiensi eri mieltä olevat edustajansa STV:n käyttöhuonekäsittelyssä – nyt jyrähtää vihreiden Forsgrén13.12.2024 12:57:34 EET | Tiedote
Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta käsitteli kokouksessaan huumeiden käyttötilakokeiluun liittyvää kansalaisaloitetta. Aloite ei kuitenkaan etene valiokunnasta, sillä hallituspuolueet turvautuivat ratkaisevassa kokouksessa kyseenalaiseen ratkaisuun.
Vihreiden Inka Hopsu Suomen ulkopoliittisesta linjasta: “Nyt ei ole aika hajottaa tai käydä liian suurilla kierroksilla”9.12.2024 14:20:32 EET | Tiedote
Kansanedustaja Inka Hopsu totesi maanantaina 9. joulukuuta eduskunnan täysistunnossa pitämässään Vihreiden ryhmäpuheenvuorossa, että Suomen kaltaisen pienen maan on viisasta ymmärtää muidenkin huolet. Keskustelu koski ulko- ja turvallisuuspoliittista selontekoa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme