Uudistettu Finlandia-talo aukeaa yleisölle 4.1. – "Aloittaa uuden aikakauden"
Odotus palkitaan vihdoin, kun Finlandia-talo avaa ovensa lauantaina 4. tammikuuta kolmen perusparannusvuoden jälkeen. Uusi Finlandia aloittaa ikonisen tapahtumatalon historiassa kokonaan uuden aikakauden: ovet ovat ensimmäistä kertaa auki päivittäin kaikille kaupunkilaisille ja matkailijoille, ja uudistetusta Finlandia-talosta löytyy jatkossa aiempaa runsaammin erilaisia palveluita aina ravintolasta ja viinikahvilasta, majoitukseen, näyttelyyn ja design-kauppaan.
Yksi Suomen merkittävimmistä ja monipuolisimmista tapahtumataloista, Alvar Aallon suunnittelema Finlandia-talo, avautuu pitkän odotuksen jälkeen 4. tammikuuta 2025. Talo on ollut perusparannusremontissa vuoden 2022 alusta lähtien. Uudistettu Finlandia-talo aukeaa ensimmäistä kertaa historiassaan kongressi- ja tapahtumavieraiden lisäksi myös kaikille kaupunkilaisille ja matkailijoille yhteiseksi, jokapäiväiseksi ajanviettopaikaksi ja elämyskohteeksi.
"Tarinassamme alkaa kokonaan uusi aikakausi. Historiamme on ollut kiistattoman hieno ja menestyksekäs, mutta modernit ajat edellyttävät uusia ajattelutapoja ja toimintamalleja. Perusparannusvuosien aikana olemme tehneet rohkeaa ja määrätietoista innovointi- ja konseptointityötä tarjontamme eteen, jotta voisimme palvella sekä asiakkaitamme että Helsingin keskusta-aluetta entistäkin paremmin. Lauantaina aukeava Finlandia-talo on kokonaan uudenlainen, elämyksellisyyteen nojaava tapahtumakeskus, jossa kaikki pääsevät kokemaan jotain uutta ja jonka ovet ovat auki kaikille”, kertoo Finlandia-talo Oy:n toimitusjohtaja Johanna Tolonen.
Finlandia-talon vuosittainen asiakasmäärä on ollut noin 200 000, ja tulevaisuuden tavoitteena on kaksinkertaistaa asiakasvirta.
Palvelut ja elämykset tekevät uuden Finlandian
Finlandia Meetings&Events: Korkeatasoista palvelua ja kustannustehokasta kauneutta
Monipuoliset tapahtuma- ja kongressipalvelut ovat edelleen Finlandia-talon toiminnan ydin. Päärakennuksen uudistetussa kokousmaailmassa on lähes kaksikymmentä erilaista tilaa, jotka yhdistävät modernin mukavuuden ja designin. Finlandia-sali, Piazza ja muut tutut upeat tapahtumatilat on kunnostettu huonekaluineen entiseen loistoonsa, ja ne ovat saaneet kaverikseen erityisesti lanseeraustilaisuuksia tai pop up -näyttelyitä palvelevan showroomin.
Huippuunsa päivitetty tekniikka ja laaja valikoima kunnostettuja tiloja mahdollistavat korkeatasoiset tapahtumat, konsertit, kongressit, juhlat, messut ja kokoukset. Näistä yksi hieno esimerkki on kesällä 2025 Finlandia-taloon kaavailtu Etyjin 50-vuotisjuhla Suomen toimiessa puheenjohtajamaana. Läpi vuoden salit täyttyvät myös erilaisista yleisötapahtumista moninaisissa genreissä aina baletista ja musikaaleista iskelmä-, rock- ja hevimetallikonsertteihin, unohtamatta avausviikonlopun Strauss-konsertteja.
“Yksi Finlandia-talon erottautumistekijöistä tapahtumatalona on sen käsittämätön upeus. Se on jo itsessään käyntikohde, joka ei vaadi isoa somistusbudjettia, ja kykenee näin tarjoamaan tapahtumille myös kustannustehokasta kauneutta”, kertoo Tolonen.
Uudistettu Finlandia-talo on kuitenkin paljon enemmän kuin yksittäinen tilaisuus tai tapahtuma: konsertin, yhtiökokouksen tai päiväkahvien perässä taloon tuleva vieras saa kokea halutessaan lisäksi à la carte -ravintolan, mittavan Helsingin kaupungin taidemuseon taidekokoelman, mukaansatempaavan näyttelyn tai vaikka mahdollisuuden yöpyä tässä Alvar Aallon pääteoksessa.
“Meillä on tarjolla palveluita ja kokemuksia enemmän kuin koskaan aikaisemmin, ja ne on suunniteltu nimenomaan luomaan tapahtuma- ja kokousvieraan käynnistä elämyksellisen ja kokonaisvaltaisen. Onnistuneen kokemuksen varmistaa lisäksi talomme oma, kokenut ja ammattitaidostaan tunnettu henkilökunta, jonka palvelun keskiössä on korkea asiakastyytyväisyys. Talossa on esimerkiksi kokonaan oma keittiö, jossa syntyy annokset kaikkiin talon tapahtumiin välipaloista ja leivoksista cocktail-tarjoiluihin ja illallismenuihin”, kertoo Tolonen.
Finlandia Bistro: Suomalaisia makuja ja artesaanitaidonnäytteitä
Finlandia-talon ensimmäinen à la carte -ravintola, Finlandia Bistro, on moderni kunnianosoitus artesaanityölle ja suomalaiselle raaka-aineelle, korkealaatuisille ruoka- ja juomatuotteille sekä elämyksiä lupaavalle huipputason palvelutaidolle. Ravintolaa luotsaavat keittiöpäällikkö Mikko Puuronen, keittiömestari Juho Lindström ja ravintolapäällikkö Mirva Heino. Puuronen on työskennellyt aikaisemmin mm. Michelin-palkituissa ravintola Kadeaussa Kööpenhaminassa, ravintola Kontrastissa Oslossa, ravintola Enoteca by Paco Pérezissä Barcelonassa ja ravintola Chapterissa Helsingissä. 64-paikkaisessa Finlandia Bistrossa tunnelmallisen miljöön luovat Alvar Aallon uniikki arkkitehtuuri ja design yhdistettynä Finlandia-talon alkuperäisiin huonekaluihin ja kotimaiseen taiteeseen.
“Uudistamme ja päivitämme ruokalistojamme aktiivisesti sesonkien ja raaka-aineiden kasvukausien mukaan, tarjoten asiakkaillemme aidosti vastuullisia valintoja. Suomalaiset maut, ruoat ja raaka-aineet ovat tekemisemme keskiössä, mutta inspiroidumme sekä yhteispohjoismaalaisesta että Italian, Ranskan ja Espanjan keittiöistä. Aivan kuten Alvar Aaltokin inspiroitui Italiasta! Meille kaikki suomalainen ruoka on lähiruokaa ja tahdomme olla osaltamme vahvistamassa suomalaista ruoka-, ravintola- ja palvelukulttuuria”, kertoo Puuronen.
Ravintola aukeaa perjantaina 17.1.2025. Bistro palvelee illallisaikaan torstaista lauantaihin ja on muina aikoina varattavissa yksityistilaisuuksiin. Pöytävarauksen voi tehdä Finlandia-talon verkkosivuilla.
-
Keittiöpäällikkö: Mikko Puuronen
-
Ravintolapäällikkö: Mirva Heino
-
Keittiömestari: Juho Lindström
-
Aukeaa: pe 17.1.2025
-
Aukiolo: to klo 17–23, pe klo 17–24, la klo 15–24
-
Asiakaspaikat: illallinen 64 paikkaa, lounge-ryhmät 11 paikkaa, baaritiski 5 paikkaa (yht. 80)
Finlandia Cafe&Wine: Arjen yläpuolelle uudella näköalaterassilla
Finlandia-talon uusi viinikahvila tarjoilee sesongin mukaan vaihtuvia laadukkaita kahvilatuotteita ja upeita maisemia. Ensimmäistä kertaa yleisölle avatulla terassilla voi pysähtyä ympäri vuoden ihailemaan Helsingin keskustan kauneimpia näkymiä Töölönlahdelle. Osa kahvilan istuimista on entisöityjä, yli 50-vuotiaita Alvar Aallon suunnittelemia tuoleja, jotka ovat olleet Finlandia-talossa sen avautumisesta saakka.
Keittiöpäällikkö Mikko Puurosen ja kahvilapäällikkö Riikka Kannisen johtamassa kahvilassa on tarjolla herkullisia suolaisia ja makeita leivonnaisia, lämpimiä annoksia ja salaatteja sekä huolella valittuja viinejä ja virvokkeita. Kahvilan signature-herkkuina ovat Finlandia-leivos ja Alvar-kuohuviini. Terassilla asiakkaita ilahduttaa kuvanveistäjä Kimmo Schroderuksen tekemä viisimetrinen ja 500-kiloinen veistos Entertainer’s Day Off (Viihdyttäjän vapaapäivä).
Kahvila avataan lauantaina 4.1.2025, ja se palvelee maanantaista lauantaihin.
-
Keittiöpäällikkö: Mikko Puuronen
-
Kahvilapäällikkö: Riikka Kanninen
-
Aukeaa: la 4.1.2025
-
Talven ja kevään aukioloajat: ma-pe 9–18, la 11–18, su suljettu. Konserttipäivinä palvelee vähintään konsertin alkuun saakka.
-
Asiakaspaikat: 100, lisäksi kesällä 100 paikkaa terassilla
Finlandia Shop: Käsinpoimittuja aarteita ja uniikkeja kotiinviemisiä
Kahvilan yhteyteen aukeaa suomalaiseen muotoiluun erikoistunut design-kauppa, josta löytyy kotiin viemisiksi tuotteita pieniltä suomalaisilta design-brändeiltä, uniikkeja Finlandia Collection -tuotteita, ikiklassikoita, Arabian taideosaston keramiikkataiteilijoiden tuotteita, nykymuotoilun käyttöesineitä sekä luonnollisesti Aalto-tuotteita.
Tuotevalikoiman ovat kuratoineet Finlandia Experiencen projektipäällikkö Annikka Alanko ja toimitusjohtaja Johanna Tolonen yhteistyössä Mirkku Kullbergin ja Alvar Aalto -säätiön kanssa. Finlandia Collection -tuotteiden visuaalisen ilmeen takana on graafikko Ilkka Kärkkäinen.
Vajaan 300 neliömetrin design-kauppa sijaitsee Finlandia-talon pohjoispäädyssä, kahvilan yhteydessä aivan pääaulan vieressä. Kauppa avataan lauantaina 4.1.2025, ja se palvelee maanantaista lauantaihin kahvilan aukioloaikojen mukaisesti.
-
Aukeaa: la 4.1.2025
-
Talven ja kevään aukioloajat: ma-pe 9–18, la 11–18, su suljettu. Konserttipäivinä palvelee vähintään konsertin alkuun saakka.
-
Pinta-ala: vajaa 300 neliömetriä
Finlandia Homes: Historiallisen ainutlaatuista majoitusta
Finlandia-talon uudet majoitustilat tarjoavat maailmanlaajuisestikin ainutlaatuisen mahdollisuuden kokea suomalaista muotoilua ja arkkitehtuuria läheltä, ja yöpyä konsertti- ja kokoustalossa. Nämä kaksi Alvar Aallon suunnittelemaa, Finlandia-talon työntekijöille tarkoitettua ja nyt huolellisesti entisöityä huoneistoa ilmentävät funktionaalista estetiikkaa ja aidon suomalaisen kodin tunnelmaa, ja ne on avattu nyt ensimmäistä kertaa varattaviksi majoitushuoneistoiksi. Huoneistot on sisustettu Aallon tyyliä kunnioittaen ja kalustettu mm. niin modernein klassikoin kuin talon alkuperäiskalustein, mikä tekee niistä täydellisen valinnan designin ja kulttuuriperinnön arvostajille.
Molempiin huoneistoihin on erillinen kulku Hesperianpuistoa vastapäätä. Suojellut huoneistot eivät valitettavasti ole esteettömiä. Hintaan ei sisälly aamiaista, mutta viinikahvilassa voi päivittäin herkutella erilaisilla aamupalavaihtoehdoilla. Parkkimahdollisuus sijaitsee Finlandia-talon alla Aimo Parkissa. Huoneistot ovat varattavissa Finlandia-talon verkkosivuilta.
Molempien huoneistojen varustelu:
-
Pieni jääkaappi
-
Mikroaaltouuni
-
Keittolevy
-
Lasit, lautaset ja aterimet neljälle
-
Vedenkeitin ja pressopannu, kahvia ja teetä
Aino
-
Koko 57 m²
-
4 henkilölle
-
Alk. 390 € per yö
Neljälle hengelle sopiva 57-neliöinen Aino-huoneisto tarjoaa rauhallisen ja harmonisen ilmapiirin sinisine värimaailmoineen. Töölönlahden läheisyydessä sijaitseva tilavampi huoneisto heijastelee Aino Aallon levollista ja eleganttia tyyliä. Suomalainen design, Artekin valaisimet ja alkuperäiset kalusteet luovat täydelliset puitteet rentoutumiselle. Aino-huoneistossa on erillinen makuuhuone sekä olohuoneessa vuodesohva. Huoneiston hinta alkaa 390 eurosta per yö.
Elissa
-
Koko 45 m²
-
2-4 henkilölle
-
Alk. 350 € per yö
45-neliöinen Elissa-huoneisto edustaa vahvaa ja rohkeaa designia, jossa leiskuvat tulisena hehkuvat värit, kuten olohuoneen voimakas punainen. Mannerheimintien läheisyydessä sijaitseva huoneisto huokuu energiaa ja elinvoimaa. Elissasta löytyy parivuode alkovista sekä vuodesohva. Huoneiston hinta alkaa 350 eurosta per yö.
Finlandia Experience -näyttely: Aaltojen juurille
Finlandia-taloon aukeaa kesäkuussa 2025 pysyvä näyttely, joka kertoo elämyksellisesti niin suomalaisuudesta kuin Alvar, Aino ja Elissa Aallon elämäntyöstä ja heidän luovuutensa lähteistä. Näyttely tarjoaa mahdollisuuden tutustua syvällisesti Alvar Aallon perintöön ja suunnitteluperiaatteisiin. Näyttely antaa myös mahdollisuuden omiin luoviin kokeiluihin Alvarin, Ainon ja Elissan innoittamana.
Aiemmin muun muassa sinfoniaorkestereiden harjoitustilana toimineessa, 1300 neliömetrin tilassa avautuvan näyttelyn suunnittelusta on vastannut Taina Väisänen Takt Oy:stä ja käsikirjoituksesta Kirsti Manninen.
Näyttely tulee jakautumaan viiteen erilaiseen elämykselliseen tilaan. Ensimmäisenä vierailija astuu sisään Alkusoittoon. Tilassa soi uusi sovitus Finlandia-hymnistä Sibelius-lukion kamarikuoron tuoreella äänityksellä. Alkusoitto antaa kävijälle äänellisen kokonaiskuvan näyttelyn narratiivista.
Alkusoittoa seuraa neljä muuta tilaa: Parantava valo, Metsien maa, Yhdessä ja MyAalto.
“Näyttely pohjautuu vahvasti elämyksellisyyteen. Finlandia-talo ei ole museo, vaan elävä tapahtumatalo. Siksi myös näyttely kertoo elävästi tarinaa ihmisistä, talosta ja maailmasta sen ympärillä”, kertoo Finlandia Experiencen projektipäällikkö Annikka Alanko.
Näyttelystä kerrotaan lisää myöhemmin keväällä 2025.
Avajaiskuukauden ohjelmaa ja tapahtumia
Finlandia-talolla vietetään koko tammikuun avajaiskuukautta ja luvassa on monenlaista ohjelmaa. Kaikissa talon palveluissa nautitaan myös erilaisista avajaistarjouksista.
4.1. Strauss 25-vuotisjuhlakonsertti
6.1. Strauss 25-vuotisjuhlakonsertti
11.1. Tunturin tarina -elokuvakonsertti
17.-18.1. Finlandia Bistron avajaisviikonloppu
17.-18.1. Arja Saijonmaa: 55 years with the music of Mikis Theodorakis
25.1. Avoimet ovet Finlandia-talossa
25.-26.1. Apocalyptica plays Metallica Vol. 2
Finlandia-talon avoimien ovien päivä 25.1.2025
Lauantaina 25.1.2025 Finlandia-talossa järjestetään avoimien ovien päivä, jolloin kaikki ovat tervetulleita viihtymään, kokemaan, oppimaan ja keskustelemaan Finlandia-talon perusparannetuissa ja uusituissa tiloissa sekä tutustumaan uusiin liiketoimintoihin.
Ohjelmaa lapsille klo 10.30–14.00
-
Tietopolku ja temppurata, jossa palkintona pala Finlandia-talon marmoria
-
Duo Päistikka – Lasten musiikkiorkesteri tanssittaa ja laulattaa Piazzalla
Keskustelutilaisuudet klo 12.00–15.00
-
Klo 12.00–13.00 Finlandia-talo, Helsingin ikoninen maamerkki
Professori Laura Kolbe alustaa keskustelun, johon kutsumme yleisön myös osallistumaan jakamalla omia muistojen ja kokemuksia Finlandia-talosta.
-
Klo 14.00–15.00 Rakastan sinussa ihmistä
Keskustelijat: Heikki Aalto-Alanen, Virpi Suutari ja Kirsti Manninen
“Kuinka Heikki Aalto-Alasen kirja isovanhemmistaan, Virpi Suutarin Aalto-dokumentti ja tuleva Finlandia-talon näyttely löytävät ja tukevat toisiaan?”
Opastetut kierrokset
-
Kolme lähtöä klo 11.00, 14.00 ja 16.00
-
Yhteistyössä Alvar Aalto säätiön kanssa
-
Ilmoittautumiset tuntia ennen kierrosta Finlandia-talon palvelupisteellä
-
Jokaiselle kierroksille mahtuu mukaan 30 ensimmäistä ilmoittautujaa
Lue lisää Finlandia-talon avajaisvuoden tapahtumista: finlandiatalo.fi
LISÄTIEDOT
Finlandia-talo Oy
Johanna Tolonen
Toimitusjohtaja
040 551 3168
johanna.tolonen@finlandiatalo.fi
Finlandia-talon palvelut
Riitta Kilo
Liiketoimintajohtaja
040 555 2444
riitta.kilo@finlandiatalo.fi
Ravintola ja viinikahvila
Mikko Puuronen
Keittiöpäällikkö
040 4856877
mikko.puuronen@finlanditatalo.fi
MEDIAPANKKI
tinyurl.com/finlandiatalo
Mediapankin kuvat ovat vapaasti käytettävissä, mutta julkaisemisen yhteydessä tulee mainita kuvaajan nimi.
Avainsanat
Finlandia-talo Oy
Finlandia-talo on maailman johtava kongressien, tapahtumien ja kulttuurin paikka keskellä Helsinkiä. Talossa yhdistyvät uniikilla tavalla arkkitehtuuri, design, toiminnallisuus ja tunnelma. Uusi Finlandia-talo avataan yleisölle 4. tammikuuta 2025. Tapahtumatoiminnan lisäksi talon pohjoispäätyyn avautuu ensimmäistä kertaa majoitusmahdollisuus, uusia ravintolakonsepteja, design-kauppa sekä kesäkuussa 2025 pysyvä näyttely. Vuoden 2025 loppuun asti Finlandia-talo palvelee asiakkaitaan myös uniikissa puurakenteisessa tapahtumakeskus Pikku-Finlandiassa, jonka kutsuvasta, luonnonkauniissa maisemissa sijaitsevasta kahvilasta ja terassialueesta on muodostunut kaupunkilaisten olohuone ja matkailijoiden suosikkikohde.
www.finlandiatalo.fi
Finlandia-talo
Mannerheimintie 13e
00100 Helsinki
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Finlandia-talo
Töölönlahtea siistitään yhdessä Kulttuuri puhdistaa ympäristöä -tempauksessa 23.4.202419.4.2024 11:25:37 EEST | Tiedote
Finlandia-talo haastaa Töölönlahden toimijat ja kaikki kaupunkilaiset kevättalkoisiin Töölönlahden rantojen ja vesistön siistimiseksi tiistaina 23.4.2024 klo 13.00–16.00. Tapahtuman avaa Helsingin apulaispormestari Anni Sinnemäki.
Pikku-Finlandia sai jatkoajan vuodelle 2025 – rakennuksen siirron aikataulu vahvistuu ensi vuoden alussa24.11.2023 09:20:23 EET | Tiedote
Pikku-Finlandia avasi ovensa maaliskuussa 2022 ja on heti siitä lähtien tuonut iloa kaupunkilaisille Töölönlahdella. Tapahtumakeskus on ollut alusta alkaen menestys. Esimerkiksi viinikahvila Finlandia Cafe&Winen myynti on ylittänyt tavoitteet ja myös tapahtumatilojen varauskalenteri on ollut täynnä. Tapahtumakeskus sai jatkoajan vuodelle 2025.
Töölönlahden lintuparatiisia siistitään yhdessä Kulttuuri puhdistaa ympäristöä -tempauksessa 25.4.202324.4.2023 07:30:00 EEST | Tiedote
Finlandia-talo on jälleen haastanut Töölönlahden toimijat ja kaikki kaupunkilaiset Kulttuuri puhdistaa ympäristöä -tempaukseen 25.4.2023. Tempauksessa on mukana kulttuuritoimijoiden lisäksi ympäristöjärjestöjä. Tapahtuman avaa Helsingin apulaispormestari Anni Sinnemäki. Töölönlahti on kaupungin keskeisin ulkoilupaikka, joten alueen siisteys lisää myös kaupunkilaisen viihtyvyyttä. Kaikki ovat tervetulleita siistimistalkoisiin. Talkoolaiset saavat tapahtumasta lainaan haravat, pihdit ja jätesäkit, omat hanskat on hyvä ottaa mukaan. Lähtö Pikku-Finlandian terassilta Töölönlahden rannalta.
Töölönlahden valkea linna juhlii tänään 50 vuotistaivaltaan16.12.2021 09:41:42 EET | Tiedote
Joulukuussa 2021 Alvar Aallon suurtyö Finlandia-talo täyttää 50 vuotta. Töölönlahden puiston valkeaksi linnaksi ja Töölönlahden valkeaksi laivaksikin kutsuttu talo on toiminut näyttämönä niin politiikan huipputapaamisille kuin viihdetähtien säihkeellekin. Viidenkymmenen vuoden aikana Finlandia-talossa on vieraillut jo lähes 18 miljoonaa kävijää. Tammikuussa 2022 tapahtumatalossa alkaa 2,5 vuoden perusparannus, ja Finlandia-talon viereen meren rantaan avautuu upea lasiseinäinen Pikku-Finlandia. Tämä puurakentamisen taidonnäyte toimii Finlandia-talon perusparannuksen aikana kaupunkilaisten olohuoneena kahviloineen ja terasseineen sekä areenana live-musiikille, juhlille ja kongresseille.
Töölönlahden puiston valkea linna täyttää 50 vuotta30.11.2021 11:01:48 EET | Tiedote
Joulukuussa 2021 Alvar Aallon suurtyö Finlandia-talo täyttää 50 vuotta. Töölönlahden puiston valkeaksi linnaksi ja Töölönlahden valkeaksi laivaksikin kutsuttu talo on toiminut näyttämönä niin politiikan huipputapaamisille kuin viihdetähtien säihkeellekin. Viidenkymmenen vuoden aikana Finlandia-talossa on vieraillut jo lähes 18 miljoonaa kävijää. Tammikuussa 2022 tapahtumatalossa alkaa 2,5 vuoden perusparannus, ja Finlandia-talon viereen meren rantaan avautuu upea lasiseinäinen Pikku-Finlandia. Tämä puurakentamisen taidonnäyte toimii Finlandia-talon perusparannuksen aikana kaupunkilaisten olohuoneena kahviloineen ja terasseineen sekä areenana live-musiikille, juhlille ja kongresseille.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme