Kennelliiton rekisteriin ilmoitettiin 40 364 koiraa vuonna 2024
Suomen Kennelliittoon rekisteröityjen koirien määrä laski yhä vuonna 2024. Suosituimpien koirarotujen suosiossa ei ollut suuria muutoksia. Labradorinnoutaja on yhä Suomen suosituin koirarotu.
Vuonna 2024 Kennelliittoon rekisteröitiin yhteensä 40 364 koiraa, kun rekisteröintejä vuonna 2023 oli 43 813. Rekisteröintien määrä laski 7,9 prosenttia verrattuna vuoteen 2023.
- Rekisteröintien määrä on nyt laskenut vuosituhannen vaihteen lukuihin. Trendi on ollut sama myös muissa Pohjoismaissa, sanoo Kennelliiton toiminnanjohtaja Pirjo Onza.
Kennelliittoon rekisteröityjen koirien määrä on kuitenkin edelleen Suomessa kansainvälisesti katsottuna hyvin korkea.
Suomen suosituin koirarotu labradorinnoutaja on monipuolinen koira
Labradorinnoutaja on ollut vuodesta 2009 alkaen Suomen suosituin koirarotu. Labradorinnoutajia rekisteröitiin viime vuonna 2 330. Seuraavaksi eniten rekisteröitiin kultaisianoutajia (1 224) ja kolmanneksi eniten suomenlapinkoiria (1 063).
Labradorinnoutaja on aina ollut suosittu perhekoira, mutta sen kanssa harrastetaan monipuolisesti erityisesti metsästystä, ja rotua käytetään myös paljon erilaisina avustaja-, virka- ja pelastuskoirina.
Kymmenen suosituinta koirarotua vuonna 2024
Kymmenen suosituimman rodun listalla ei ole tapahtunut viime vuonna suuria muutoksia. Suositut koirarodut ovat yhä suositumpia. Viisi suosituinta rotua ylsivät viime vuonna yli tuhannen koiran rekisteröintimäärään.
1. | FCI 8 | labradorinnoutaja | 2330 |
2. | FCI 8 | kultainennoutaja | 1224 |
3. | FCI 5 | suomenlapinkoira | 1063 |
4. | FCI 1 | saksanpaimenkoira | 1054 |
5. | FCI 1 | shetlanninlammaskoira | 1041 |
6. | FCI 5 | jämtlanninpystykorva | 892 |
7. | FCI 3 | jackrussellinterrieri | 839 |
8. | FCI 6 | suomenajokoira | 796 |
9. | FCI 2 | kääpiösnautserit | 754 |
10. | FCI 8 | cockerspanieli | 734 |
Suomen Kennelliiton vastuulla on pitää hyvää huolta viidestä kotimaisesta koirarodusta. Kymmenen suosituimman koirarodun joukossa on kaksi kotimaista rotua, kolmanneksi eniten rekisteröidyn suomenlapinkoiran lisäksi kahdeksanneksi suosituimpana suomenajokoira. Suomenpystykorva on 13. suosituin rotu, karjalankarhukoira 31. suosituin rotu ja lapinporokoira 45. suosituin rotu.
Viime vuonna Kennelliittoon rekisteröitiin koiria yhteensä 317 koirarodusta tai rotumuunnoksesta. Useissa roduissa rekisteröintimäärät ovat hyvin pieniä, vain muutamia koiria. Tarkempaa tietoa eri koirarotujen rekisteröinnistä löydät Kennelliiton jalostustietojärjestelmästä.
Vuoden 2024 rekisteröintitilastot voivat elää vielä jonkin verran tämän vuoden aikana muun muassa tuontikoirien kirjausten ja rekisterisiirtojen myötä.
Suurin osa koiranostajista haluaa hankkia koiransa suomalaiselta koirankasvattajalta
Suomessa noin 800 000 koiran kannasta yli 70 prosenttia koirakannasta on ilmoitettu Kennelliiton rotukoirarekisteriin tai tunnistusmerkintätietokantaan. Tämä on kansainvälisesti hyvin korkea luku.
Suomalaiseen koirankasvatustyöhön luotetaan. Kennelliiton Taloustutkimuksella vuonna 2021 teettämän Koiran hankintapolku -tutkimuksen mukaan valtaosa, eli yhdeksän kymmenestä koiran hankintaa suunnittelevista kertoi haluavansa hankkia koiran suomalaiselta rotukoirakasvattajalta. Vastaajien arvioissa korostuivat suomalaisen koirankasvatuksen valtteina luotettavuus, vastuullisuus, turvallisuus ja kotimaisuus. Myös sitä, että koirien terveystiedot ovat saatavilla ja koirat tutkittu, pidettiin tärkeänä. Samoin arvostetaan yhteydenpidon helppoutta ja kasvattajien neuvoja sekä tukea myös yli pentuajan.
Perinnöllisten vikojen ja sairauksien vastustamisohjelmat tukevat rotukoirien kasvatustyötä
Vuoden 2025 alussa kaikkiaan 196 koirarotua tai rotumuunnosta on mukana Kennelliiton perinnöllisten vikojen ja sairauksien vastustamisohjelmassa (PEVISA). Ohjelmassa on määritelty rotukohtaisesti ne viat ja sairaudet, joita vastustetaan muun muassa jalostukseen käytettävien koirien terveystutkimusten sekä jalostukseen käytettävien yhdistelmien sukusiitosasterajoitusten kautta.
Yleisimpiä terveystutkimuksia ovat luustotutkimukset, polvi- sekä silmätutkimukset. Esimerkiksi labradorinnoutajalta on tutkittava lonkat, kyynärät ja silmät, ennen kuin koiraa voi käyttää jalostukseen. Kennelliiton terveystutkimuksiin kuuluvat myös lyhytkuonoisten rotujen ylähengitystieongelmaa mittaavaa BOAS-testi, DNA-tutkimukset, BAER-kuulotutkimus, sydäntutkimukset sekä syringomyeliatutkimus.
Joillain roduilla, kuten saksanpaimenkoiralla ja rottweilerilla, jalostukseen käytettävältä koiralta vaaditaan myös hyväksytty luonteen arviointi. Niin sanotuilla käyttökoiraroduilla, kuten esimerkiksi saksanpaimenkoira, koiran jalostuskäytön vaatimuksena voi olla myös hyväksytysti suoritettu käyttökoe.
- On hienoa, että eri koirarotujen rotujärjestöt ja -yhdistykset ovat yhä valveutuneempia koiranjalostukseen liittyvissä asioissa, ja hyvin kiinnostuneita ottamaan käyttöön kaikki ne työkalut, joilla voidaan estää perinnöllisiä vikoja ja sairauksia, kehuu Kennelliitossa koiranjalostusasioista vastaavan järjestöosaston päällikkö Kaisa Gold.
Suuri osa Kennelliittoon rekisteröityjen rotukoirien terveystutkimustuloksista on näkyvillä kaikille avoimessa jalostustietojärjestelmässä. Perusterveystutkimusten lisäksi rotukohtaisia geenitestituloksia on saatu viime vuosina yhä enemmän näkyville järjestelmään.
Materiaalipyynnöt: viestinta@kennelliitto.fi. Kymmenen suosituimman koirarodun kuvat löydät Kennelliiton mediapankista.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Pirjo OnzaSuomen Kennelliiton toiminnanjohtaja
Puh:044 218 4265pirjo.onza@kennelliitto.fiKaisa GoldJärjestöosaston päällikkö
Puh:050 081 2233kaisa.gold@kennelliitto.fiSuomen Kennelliiton viestintä
viestinta@kennelliitto.fiKuvat
Linkit
Suomen Kennelliito - Hyvää elämää koiran kanssa
Suomen Kennelliitto – Finska Kennelklubben ry on vuonna 1889 perustettu koira-alan asiantuntijajärjestö sekä koirien kasvattajien, omistajien ja harrastajien edunvalvoja. Meillä on noin 133 000 jäsentä. Edistämme rekisteröityjen rotukoirien kasvattamista ja käyttöä sekä koirien hyvinvointia ja koiranpidon edellytyksiä suomalaisessa yhteiskunnassa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Kennelliitto ry
Luna, Kerttu ja Sulo suosituimmat koiran kutsumanimet vuonna 2024 syntyneille koirille3.1.2025 13:33:05 EET | Tiedote
Niin kuin ihmistenkin nimissä, on myös koirien kutsumanimissä erilaisia trendejä. Perinteisten koiran kutsumanimien rinnalla koirille annetaan yhä useammin ihmisten niminä suosittuja nimiä.
Näin teet joulusta ja uudestavuodesta turvallisen koiralle19.12.2024 12:17:21 EET | Tiedote
Ihmisten jouluun kuuluu monenlaisia herkkuja, kukkia ja koristeita, jotka voivat olla koiralle vaarallisia. Uutenavuotena taas rakettien räiske ja välkkyvät valot saattavat kauhistuttaa nelijalkaisia ystäviä. Koirille yhdessäolo ja turvallisuuden tunne ovat joulunajan juhlapyhinä tärkeintä. Kennelliitto haluaa muistuttaa jokaista koiranomistajaa turvallisesta joulun ja uudenvuoden vietosta koiran kanssa.
Agrialta ja Kennelliitolta tukea kipukoirakoulutuksen sekä koirarotujen terveyden ja hyvinvoinnin kehittämiseen7.12.2024 14:15:00 EET | Tiedote
Suomen Leonberginkoirat ry ja Suomen Portugalinpodengot ry sekä InnoMediDogs ry palkitaan Agria Eläinvakuutuksen ja Suomen Kennelliiton stipendeillä.
Ylen Pentuliven toimittaja Pirjo Koskinen sai Kennelliiton Vuoden tassunjälki -palkinnon7.12.2024 14:15:00 EET | Tiedote
Suomen Kennelliitto palkitsi tänään Ylen Pentuliven toimittajan Pirjo Koskisen Vuoden tassunjälki -palkinnolla positiivisen tassunjäljen jättämisestä koiramaailmaan. Palkinto jaettiin Koiramessuilla Helsingissä.
Kennelliitto palkitsee Vuoden virkakoirat 2024 – tässä ovat vankilakoira Kira, poliisikoira Kuha, tullikoira Jope, rajakoira Manu ja sotakoira Savu29.11.2024 11:00:00 EET | Tiedote
Kennelliitto palkitsee vuosittain Vuoden virkakoirat. Tänä vuonna palkinnon saavat vankilakoira Kira, poliisikoira Kuha, tullikoira Jope, rajakoira Manu ja sotakoira Savu. Palkittavat koirat ovat tahoillaan valinneet Rikosseuraamuslaitos, Poliisi, Tulli, Rajavartiolaitos ja Puolustusvoimat.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme