Itä-Uudenmaan pelastuslaitos pelasti omaisuutta 34,5 miljoonan euron arvosta vuonna 2024

Jaa

Vuonna 2024 muurattiin Loviisan pelastusaseman perustuskivi, harjoiteltiin suuronnettomuuden aikaista viranomaisyhteisyötä Kilpilahti24-harjoituksessa ja siivottiin Jari-talvimyrskyn jälkiä. Rakennuspaloissa ja rakennuspalovaaroissa pelastui lähes 34,5 miljoonan euron arvosta omaisuutta pelastuslaitoksen toiminnan ansiosta. Loppuvuodesta laadittiin suurten säästötavoitteiden talousarvio vuodelle 2025.

– Kuluneesta vuodesta jäi mieleen erityisesti talousarvion laadinta vuodelle 2025. Pelastuslaitoksena olemme olleet mukana useissa säästötalkoissa, mutta ensi vuodelle esitetty säästövaatimus oli kuitenkin kovempi kuin edelliset. Haastavuudestaan huolimatta pääsimme hyvään lopputulokseen, Itä-Uudenmaan pelastusjohtaja Peter Johansson kertoo.

Pelastuslaitoksen henkilöstöä työllisti erityisesti marraskuussa riehunut Jari-myrsky, joka katkoi puita ja vaikeutti liikennettä. Marraskuisen Jari-talvimyrskyn aikana vahingontorjuntamäärä kasvoi noin kymmenkertaiseksi normaaliin verrattuna. Myrsky aiheutti noin 140 tehtävää, joiden hoitamiseen osallistuivat lähes kaikki alueen sopimuspalokunnat sekä päätoimiset työvuorot.


Poikkeuksellisessakin tilanteessa henkilöstö hoiti tehtävänsä erinomaisesti. Työnsä hyvin hoitavat työntekijät ovat tyytyväisiä työhönsä. Peter Johansson kertoo, että pelastuslaitos on pärjännyt hyvin työtyytyväisyyskyselyssä ja vuorovaikutteiseen kanssakäymiseen on panostettu entistä enemmän.


Yhteistyö ja toiminta osana hyvinvointialuetta ovat vakiintuneet osaksi arkea


Vuosi 2024 oli pelastuslaitokselle toinen vuosi osana Itä-Uudenmaan hyvinvointialuetta, joka näkyy arjessa tiiviinä yhteistyönä eri vastuualueiden välillä. Hyvinvointialueen Varautuminen ja turvallisuus –lautakunta jatkoi toimintaansa ja kokoontui vuoden aikana seitsemän kertaa. Tärkeimpiä käsiteltyjä asioita olivat pelastuslaitoksen maksutaksojen maksuperusteet ja korotukset vuodelle 2025. 


Itä-Uudenmaan pelastuslaitos järjesti marraskuussa 2024 Kilpilahti24-valmiusharjoituksen, jossa harjoiteltiin kriisinaikaista yhteistyötä alueen toiminnanharjoittajien, viranomaisten ja muiden toimintaan osallistuvien tahojen kanssa. Nimensä mukaisesti harjoitus oli Kilpilahden teollisuusalueella tapahtuva suuronnettomuusharjoitus. Harjoituksen yhteydessä järjestettiin myös erillinen evakuointiharjoitus, johon osallistui Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen lisäksi, Porvoon kaupunki, Sipoon kunta ja kolmannen sektorin toimijoita.


Pelastustehtävien määrä väheni edellisestä vuodesta noin 200 kappaleella


Vuonna 2024 pelastustehtäviä oli yhteensä 2256 kappaletta, mikä on hieman vähemmän kuin edellisvuonna, jolloin niitä oli 2492. Maastopaloihin liittyviä tehtäviä kirjattiin 43, mikä on merkittävä lasku edellisvuoden 115 tapaukseen verrattuna. Tilasto kertoo sääolosuhteista, sillä kesällä 2024 ei koettu samanlaisia maastopaloja kuin kesällä 2023.


Ensivastetehtävien määrä oli myös selvästi pienempi, vain 251, kun edellisvuonna niitä oli 481. Ensivastetoiminta tarkoittaa sitä, että ensihoidon tehtävälle lähetetään ambulanssin lisäksi nopeimmin paikalle ehtivä paloauto, jossa on niin ensiapuun kuin ensihoitoon koulutettua henkilökuntaa.


Askolan, Lapinjärven, Ruotsinpyhtään, Myrskylän ja Pukkilan sivutoimiset palokunnat hoitivat vuoden 2024 aikana yhteensä 337 pelastustehtävää. Itä-Uudenmaan alueen 23 sopimuspalokuntaa, eli vapaaehtoista palokuntaa, hoitivat 959 pelastustehtävää vuoden aikana.


Onnettomuuksia ehkäistiin tavoitteiden mukaisesti niin valvonnan, turvallisuusviestinnän kuin muidenkin toimintojen osalta


Vuoden 2024 aikana valvontaa suoritettiin täysimääräisesti. Yhteensä riskienhallinnan vastuualueella tehtiin noin 4500 erilaista valvonta-, neuvonta- ja käsittelytoimenpidettä. Päivystävän palotarkastajalle kertyi vuoden aikana noin 1400 kontaktia, joista pääosa erilaisia neuvonta-, ohjaus- ja valvontatoimenpiteitä.


Paloriskiasumiseen liittyviä ilmoituksia pelastuslaitokselle tehtiin lähes 90 kappaletta per 100 000 asukasta, joka oli kolmanneksi eniten Suomen pelastuslaitoksista. Kaikkiin ilmoituksiin kohdennettiin selvitys- ja valvontatoimintaa. Itä-Uudenmaan pelastuslaitos johti vuoden 2024 ajan pelastuslaitosten kumppanuusverkoston paloriskiasumisen työryhmää, joka sai valtakunnallisen sosiaali- ja terveysalan turvallisuuspalkinnon.


Valtaosa palontutkinnoista koski rakennuspaloja – omaisuutta saatiin pelastettua yli 30 miljoonan euron arvosta


Riskienhallinnan vastuualue suoritti 37 palontutkintaa vuonna 2024. Rakennuspalojen palontutkinnoilla saavutettiin Suomen korkein palontutkintaprosentti 82. Palontutkinnoissa kolmasosassa tutkintakynnyksen ylitys johtui yli 200 000 euron omaisuusvahingosta tai henkilövahingosta.


Palokuolemia oli kolme, joista kaksi tapahtui rakennuspalossa. Lisäksi rakennuspaloissa loukkaantui lievästi tai vakavasti kymmenen henkilöä, joiden hoidon aloittamisesta vastasi pelastuslaitoksen ensihoito. Kaikista alueen rakennuspaloista ja rakennuspalovaaroista 65,6 prosenttia tapahtui asuinrakennuksissa.


Rakennuspaloissa ja rakennuspalovaaroissa uhatun omaisuuden arvo oli noin 36 miljoonaa euroa, josta tuhoutui omaisuutta noin 3,6 miljoonan euron arvosta ja omaisuutta pelastui lähes 34,5 miljoonan euron arvosta. Omaisuusarvon pelastumiseen on vaikuttanut pelastuslaitoksen suorittama pelastustoiminta, turvallisuuskoulutus ja -viestintä sekä valvontatoiminta ja rakentamisen ohjaus. 


Aktiivinen osallistuminen turvallisuuskoulutuksiin tuotti tulosta


Pelastuslaitoksen järjestämiin turvallisuuskoulutuksiin osallistui noin 5300 henkilöä eli noin 5,5 prosenttia alueen asukkaista. Turvallisuusviestinnällistä aluevalvontatoimintaa laajennettiin viime kesänä Loviisan vanhan kaupungin alueelle, missä järjestettiin aluevalvontakokeilu Loviisan Wanhat Talot -tapahtuman yhteydessä. 


Koulutettujen määrä kasvoi edellisvuodesta yli tuhannella henkilöllä. Turvallisuuskoulutus- ja viestintätapahtumia järjestettiin yhteistyössä sopimuspalokuntien kanssa lähes 130 kappaletta. Valtakunnalliseen 8. luokkalaisille kohdennettuun NouHätä-turvallisuusviestintäkampanjaan osallistuivat kaikki Itä-Uudenmaan maan yläkoulut ja tästä pelastuslaitos sai Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön myöntämän valtakunnallisen palkinnon.


Ensihoidon tehtävät vähenivät vuonna 2024


Ensihoito hälytettiin vuoden aikana yhteensä 10 540 tehtävälle, mikä on 2 097 tehtävää eli 13 prosenttia vähemmän kuin edellisvuonna. Kiireellisimpiä, A- ja B-luokan tehtäviä, oli yhteensä 3 470, mikä oli noin 32 prosenttia kaikista tehtävistä. Myös näissä tehtävissä tapahtui vähentymistä (-23 %) edelliseen vuoteen verrattuna.


Yhteensä 34,7 % ensihoitotehtävistä oli niin sanottuja x-luokan ensihoitotehtäviä. Ne ovat tehtäviä, joissa ambulanssi ei kuljeta potilasta sairaalaan vaan hänet hoidetaan paikan päällä tai häntä kehotetaan hakeutumaan hoitoon itsenäisesti.


Tehtävien laskun taustalla on marraskuussa 2023 hätäkeskuksissa käyttöönotettu uusi ensihoidon tehtävänkäsittelyohje, jonka mukaan ensihoitoa kohdennetaan sairauskohtauksiin ja vakaviin vammautumisiin. Muissa tilanteissa ilmoittajaa pyydetään soittamaan esimerkiksi Päivystysapuun 116 117.


Ensihoidon kenttäjohtajat saivat käyttöönsä uuden kenttäjohtoyksikön vuonna 2024. Autolla kenttäjohtajat osallistuvat vaativampiin ensihoitotehtäviin yhdessä ambulansseilla liikkuvien ensihoitajien kanssa. Vuonna 2025 ensihoitopalvelut tuotetaan Itä-Uudenmaan hyvinvointialueella vuoden 2024 tapaan seitsemän ambulanssin ja yhden kenttäjohtoyksikön toimesta. 


EU lähti tukemaan Uudenmaan pelastuslaitosten rauniopelastushanketta


EU myönsi Itä-Uudenmaan, Keski-Uudenmaan, Länsi-Uudenmaan ja Helsingin pelastuslaitoksille mittavan 1,66 miljoonan euron rahoituksen rauniopelastuksen kehittämishankkeelle. Hankkeen tavoitteena on parantaa rauniopelastuksen suorituskykyä vastaamaan nykyistä turvallisuusympäristöä. Hyväksyntä hankerahoitukselle tuli kesän 2024 aikana ja kolmivuotinen hanke käynnistyi lokakuussa 2024.


Lue lisää hankkeesta: EU tukee Uudenmaan pelastuslaitosten rauniopelastuksen kehittämishanketta 1,66 miljoonalla eurolla

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Itä-Uudenmaan pelastuslaitos / Räddningsverket i Östra NylandTilannekeskus

Puh:0201111400

Kuvat

Itä-Uudenmaan hyvinvointialue tuottaa ja järjestää julkisen sosiaali- ja terveydenhuollon ja pelastustoimen palvelut alueellaan, johon kuuluu seitsemän kuntaa: Askola, Lapinjärvi, Loviisa, Myrskylä, Porvoo, Pukkila ja Sipoo.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Itä-Uudenmaan hyvinvointialue – Östra Nylands välfärdsområde

Räddningsverket i Östra Nyland räddade egendom till ett värde av 34,5 miljoner euro år 20243.1.2025 12:42:51 EET | Pressmeddelande

År 2024 murade man grundstenen till Lovisa räddningsstation, övade myndighetssamarbete under storolyckor i övningen Kilpilahti24 och städade upp spåren efter vinterstormen Jari. Vid byggnadsbränder och brandfaror räddades egendom till ett värde av nästan 34,5 miljoner euro tack vare räddningsverkets insatser. I slutet av året utarbetades budgeten med de stora sparmålen för 2025.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye