Sponsor Capital Oy

Suomen Kulutusosa ja Öljycenter Finland yhdistyvät

Jaa

Öljycenter Finland liittyy Suomen Kulutusosan ja Airfil Oy:n muodostamaan konserniin. Kolmesta Pirkanmaalla toimivasta tukijalasta koostuva teknisen kaupan konserni myy esimerkiksi vara- ja kulutusosia, suodattimia sekä voiteluaineita. Arviolta maaliskuun lopussa tarjoama kasvaa entisestään, kun konserni yhdistää voimansa Vantaan Kiinnike & Rak -konsernin kanssa.

Suomen Kulutusosa ja Öljycenter Finland ovat yhdistyneet. Molemmat yhtiöt sekä jo aiemmin konserniin liittynyt Airfil Oy tarjoavat yritysasiakkailleen käytössä kuluvia tuotteita. Suomen Kulutusosa keskittyy erityisesti murskaus-, infrarakennus- ja tienhoitotoimijoiden tarvitsemiin kulutus- ja varaosiin, Airfil suodattimien valmistukseen ja myyntiin ja Öljycenter Finland voiteluaineisiin.

Konsernin toimitusjohtaja Antti Holopainen korostaa yhdistymisen hyötyjä konsernin asiakkaille:

– Iso osa asiakkaistamme käyttää usean konserniyhtiön tuotteita, ja tavoitteenamme on tarjota heille entistä kattavampi valikoima helposti yhdestä paikasta. Haluamme olla yksi teknisen kaupan johtavia toimijoita Suomessa. Tämän mahdollistaa työntekijöidemme korkea tekninen asiantuntevuus ja joustava asiakaspalveluhenkisyys.

Öljycenter Finlandin perustajat ja johto jatkavat nykyisissä rooleissaan ja tulevat järjestelyn yhteydessä konsernin omistajiksi. Öljycenter Finlandin hallituksen puheenjohtaja Janne Ansakorpi kommentoi järjestelyä:

– Olemme kasvaneet merkittäväksi voiteluaineyhtiöksi Suomessa. Tästä lämmin kiitos kuuluu sitoutuneille työntekijöillemme, joilla on rautainen ammattitaito. Odotamme innolla yhteistyötä Suomen Kulutusosan tiimien kanssa. Ensikeskusteluista lähtien olemme huomanneet, että pirkanmaalaisuuden lisäksi meitä yhdistää laadukas tekeminen ja vahva ratkaisuhakuisuus. Tästä on hieno jatkaa eteenpäin!

Suomen Kulutusosa -konserni on aiemmin ilmoittanut arviolta maaliskuun lopussa tapahtuvasta yhdistymisestä Vantaan Kiinnike & Rak -konsernin kanssa. Yhdistyminen vahvistaa konsernien asemaa teknisen kaupan palvelutarjoajana, jonka valikoima kattaa tuoteratkaisut koko rakennetun ympäristön tarpeisiin. Yhdistyvän konsernin liikevaihto vuonna 2024 oli yli 60 miljoonaa euroa.

Molemmat toimijat ovat suomalaisen pääomasijoittaja Sponsor Capitalin portfolioyhtiöitä. Sponsorin osakas ja konsernien hallituksen puheenjohtaja Matti Virolainen pitää yhdistymistä kasvun mahdollisuutena:

Jatkossa valtakunnalliseen mittaluokkaan kasvavalla konsernilla on mahdollisuus tarjota yhä kattavammin laadukkaita tuotteita asiakkaille ja toisaalta myös mielenkiintoisia uramahdollisuuksia työntekijöille. Yhdistynyt konserni voi investoida yhä parempaan asiakaspalveluun ja tukea perinteisiä palvelukanavia digitaalisten ratkaisujen avulla.

Konsernin kaikkien toimipisteiden henkilökunta jatkaa nykyisissä toimipisteissään vanhoina työntekijöinä. Asiakkaiden ja muiden yhteistyökumppaneiden suuntaan palvelut jatkuvat entiseen tapaan.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Antti Holopainen, Toimitusjohtaja
Suomen Kulutusosa
040 803 5476

Janne Ansakorpi, Perustaja
Öljycenter Finland
040 563 1323

Matti Virolainen, Partner
Sponsor Capital Oy
044 339 3984

Tietoa julkaisijasta

Suomen Kulutusosa on vara- ja kulutusosiin sekä suodattimiin erikoistunut, yritysasiakkaita palveleva teknisten tuotteiden konserni. Vara- ja kulutusosien tarjoajana Suomen Kulutusosan tavoitteena on varmistaa, etteivät asiakasyritysten työmaat pysähdy yllättävissäkään tilanteissa. Konserniin kuuluu myös suomalainen suodatinvalmistaja Airfil Oy. Yhtiön toimipisteet sijaitsevat Lempäälässä ja Akaalla.

Öljycenter Finland on suomalainen edistyneiden voiteluratkaisujen tarjoaja, joka on palvellut asiakkaitaan vuodesta 2012 lähtien. Yhtiö myy korkealaatuisia voiteluaineita ja tarjoaa kattavan valikoiman tuotteita ja palveluita, jotka parantavat asiakkaiden toiminnan tehokkuutta, pidentävät laitteiden käyttöikää ja vähentävät hiilijalanjälkeä. Öljycenter toimii ainoana ExxonMobil-voiteluaineiden valtuutettuna jakelijana Suomessa. Yhtiön liiketoimintamalli yhdistää proaktiivisen asiakaspalvelun ja lisäarvoa tuottavat ratkaisut, kuten öljyanalyysit ja optimoidut voitelusuunnitelmat. Yhtiön modernit toimitilat sijaitsevat Tampereella. Lisäksi alueellinen myyntihenkilöstö varmistaa läsnäolon ja asiakastuen koko Suomessa.

Sponsor Capital on vuonna 1997 perustettu suomalainen pääomasijoittaja. Yritys tekee pääosin enemmistösijoituksia keskisuuriin suomalaisiin yrityksiin, joilla on erinomainen johto, vahva markkina-asema sekä ennustettava kassavirta. Sponsor Capital toimii vastuullisesti, pitkäjänteisesti, tulosorientoituneesti ja aina uskoen yrittäjähengen tärkeyteen. Suuret suomalaiset instituutiot sijoittavat pääomiaan Sponsor Capitalin kautta.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Sponsor Capital Oy

Työelämän ohjelmistokonserni Saarni Cloud kasvaa jälleen - Csi Helsinki ja Kiva Work osaksi yhteisöä19.12.2022 13:08:58 EET | Tiedote

Ohjelmistoratkaisut työnteon ja työntekijän tukemiseen ovat siivittäneet Saarni Cloud -konsernin vahvaan kasvuun. Nyt konserni vahvistaa palveluvalikoimaansa uusilla yritysjärjestelyillä. Joulukuussa toteutetun yhdistymisen myötä asianajotoimistojen ohjelmistoratkaisuihin erikoistunut CSI Helsinki Oy liittyi osaksi konsernia. Lisäksi Saarni Cloud tiivistää yhteistyötään ja jatkaa vähemmistöomistajana henkilöstökyselyitä tarjoavassa Kiva Workissa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye