Aalto-yliopiston opiskelijoiden hiiliviisaita ratkaisuja esillä Porvoon pääkirjastossa
Hiiltä ja maata näkyvissä -näyttelyssä 13.1.–19.1.2025 tutustutaan Aalto-yliopiston maisema-arkkitehtiopiskelijoiden visioihin tulevaisuuden Porvoosta.
Mitä on hiiliviisaus ja maaperätietoisuus? Mikä rooli kasvillisuudella ja maaperällä on ilmastonmuutokseen sopeutumisessa ja sen hillinnässä, luontokadon torjumisessa ja terveyden tukemisessa? Tähän kaikkeen saadaan vastauksia näyttelyssämme, jossa esitellään maisema-arkkitehtiopiskelijoiden visioita tulevaisuuden Porvoosta.
Opiskelijoiden työt ovat syntyneet maisemanhoidon maisterivaiheen kurssilla, jonka suunnittelukohteena on ollut Porvoo. Näyttelyssä on esillä otteita 16 opiskelijan paritöistä. Ne herättävät keskustelua siitä, miten Porvoota voidaan kehittää ilmastonkestävämpään ja luontoviisaampaan suuntaan.
Työt esittelevät erilaisia maaperää ja viherrakennetta huomioonottavia ratkaisuja. Aiheina ovat esimerkiksi hulevesien hallinnan luontopohjaiset ratkaisut Hornhattulassa, maaperän puhdistaminen kasvillisuuden avulla Hattulassa ja luontokosketusta edistävä Edelfeltin uimaranta. Töissä haettiin myös ratkaisuja monimuotoisemmalle kaupunkiluonnolle esimerkiksi Gammelbackassa ja Kevätkummussa ja esittämällä vaihtoehtoinen metsitysstrategia pirstoutuville taajamapelloille Gammelbackan ja Kokonniemen välissä.
”Työt osoittavat, että maaperän huomioonottavalla suunnittelulle voidaan tehostaa hiilensidontaa, edistää terveyttä tukevaa luontokosketusta ja lisätä luonnon monimuotoisuutta. Työt korostavat monihyötyisyyttä: kun panostamme maaperän terveyteen ja hiiltä sitovaan kasvillisuuteen, investoimme paitsi omaan myös muiden lajien ja koko planeettamme hyvinvointiin”, sanoo professori Ranja Hautamäki Aalto-yliopistosta.
Kurssi toteutettiin syksyllä 2024 Aalto-yliopiston maisema-arkkitehtuurin koulutusohjelmassa. Opiskelijat saivat itse valita aiheensa ja ratkaisunsa, ja heitä kannustettiin tarttumaan rohkeasti kiperiinkin suunnittelukysymyksiin ja katsomaan kauaksi tulevaisuuteen. Kurssi liittyy Suomen Akatemian strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittamaan CoCarbon-hankkeeseen, jossa kiritetään kaupunkeja hiiliviisaudessa ja tuotetaan menetelmiä hiiliviisauden tukemiseksi.
Näyttely on esillä Porvoon pääkirjastossa (Papinkatu 20) 13.1.–18.1.2025 ma-pe klo 9–19 ja la klo 9–15.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ranja Hautamäki
Professori, Aalto-yliopisto
ranja.hautamaki@aalto.fi
p. 050 523 2207
Linkit
Tietoa julkaisijasta
Aalto-yliopistossa tiede ja taide kohtaavat tekniikan ja talouden. Rakennamme kestävää tulevaisuutta saavuttamalla läpimurtoja avainalueillamme ja niiden yhtymäkohdissa. Samalla innostamme tulevaisuuden muutoksentekijöitä ja luomme ratkaisuja maailman suuriin haasteisiin. Yliopistoyhteisöömme kuuluu noin 13 000 opiskelijaa ja yli 4 500 työntekijää, joista 400 on professoreita. Kampuksemme sijaitsee Espoon Otaniemessä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Aalto-yliopisto
Aalto-universitetet firar 15 år och inleder jubileumsåret med en insamlingskampanj – siktar på 30 miljoner euro7.1.2025 14:00:00 EET | Pressmeddelande
Med donationerna kan Aalto ännu bättre tillgodose de växande behoven inom utbildning, forskning och innovation och på så sätt stödja hela Finlands framgång och byggandet av en mer hållbar framtid.
15 vuotta täyttävä Aalto-yliopisto käynnistää varainhankintakampanjan – tavoitteena 30 miljoonaa euroa7.1.2025 14:00:00 EET | Tiedote
Lahjoituksilla Aalto pystyy vastaamaan entistä paremmin koulutuksen, tutkimuksen ja innovaatiotoiminnan kasvaviin tarpeisiin ja tukemaan näin koko Suomen menestystä ja kestävämmän tulevaisuuden rakentamista.
Aalto University launches fundraising campaign with aim of raising €30 million as university celebrates 15th anniversary7.1.2025 14:00:00 EET | Press release
With the donations, Aalto will be able to respond better to the growing needs of high-quality education, research and innovation activities that support Finland’s overall success and shape a more sustainable future.
Tutkijat kehittivät infrapunasensoreista aiempaa herkempiä2.1.2025 10:02:19 EET | Tiedote
Uuden teknologian uskotaan olevan suoraan integroitavissa esimerkiksi itseohjautuviin autoihin.
Tutkijoiden tavoitteena on korjata kvanttivirheet huoneenlämmön sijaan superkylmässä lämpötilassa19.12.2024 08:02:28 EET | Tiedote
Professori Mikko Möttönen on saanut Jane ja Aatos Erkon säätiöltä kolmevuotisen apurahan kvanttivirheiden korjaamiseksi. Hänen tutkimusryhmänsä kehittää ratkaisua, jonka avulla mikroaaltopulssit voidaan jatkossa pitää millikelvinin eli -273 asteen lämpötilassa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme