Hankkija Oy

Uudenlaiset hivenaineet vähentävät sorkkaongelmia ja tehostavat maidontuotantoa

Jaa

Hankkija tuo ensimmäisenä suomalaisten nautatilojen käyttöön uudenlaiset patentoidut hivenaineet, jotka on suunniteltu parantamaan tuotantotuloksia ja tukemaan hyvinvointia. Suomalaisessa tilatestissä sorkkavaurioiden määrä väheni 48 prosenttia ja siirtymäkauden sairauksien määrä 35 prosenttia.

Hankkija

Hivenaineiden riittävä saanti on tunnistettu tärkeäksi tekijäksi eläinterveyden tukemisessa. Hivenaineiden riittävän saannin varmistaminen ei kuitenkaan ole helppoa nykyisissä korkeatuottoisissa karjoissa. Perinteisesti hivenaineet on jaoteltu epäorgaanisiin ja orgaanisiin hivenaineisiin. Epäorgaaniset hivenaineet ovat hivenaineita, jotka ovat liittyneet esimerkiksi oksidi- tai sulfaatti-ioniin. Orgaaniset hivenaineet taas hiilelliseen molekyyliin. Perinteisesti Suomessa on ollut saatavilla epäorgaanisia sekä glysiiniaminohappoon liitettyjä, orgaanisia hivenaineita. Vuosikymmenten hivenaineisiin keskittynyt tutkimus on kuitenkin osoittanut, että uudenlaiset hivenaineet kuljettavat hivenaineet entistä tehokkaammin niitä tarvitsevien solujen ja kudosten käyttöön.

Hankkijan maahantuomissa uudenlaisissa hivenaineissa on ainutlaatuinen molekyylirakenne. Niissä hivenaineet on sidottu vahvoilla sidoksilla tarkasti valikoituihin aminohappoihin, lysiiniin ja glutamiinihappoon. Patentoidun molekyylirakenteen ansiosta uudenlaiset hivenaineet kestävät lehmän mahojen olosuhteita, imeytyvät tehokkaasti, säilyvät pitkään saatavilla verenkierrossa ja ovat siten tehokkaasti niitä tarvitsevien solujen ja kudosten hyödynnettävissä.

Tutkimuksissa uudenlaiset hivenaineet ovat vähentäneet sorkkiin liittyviä haasteita ja siirtymäkauden sairauksia, parantaneet maitotuotosta ja vähentäneet maidon solulukua. Kansainvälisen näytön tueksi Hankkija testasi hivenaineita myös suomalaisissa olosuhteissa Kälviällä Krekilän tilalla. Ruokintatestissä tilan umpi- ja lypsylehmien kivennäisten sisältämät perinteiset orgaaniset hivenaineet vaihdettiin uudenlaisiin hivenaineisiin vuoden ajaksi. Krekilän tilalla sorkkavaurioiden määrä väheni 48 prosenttia ja siirtymäkauden sairauksien määrä 35 prosenttia. Maitoa tuli vuodessa Krekilän 150 lypsävällä lehmällä 22 900 kiloa enemmän.

”Kun toimme perinteiset orgaaniset hivenaineet suomalaisille karjatiloille yli kymmenen vuotta sitten, oli selvää, että ne ovat vasta alkua jollekin tulevalle. Nyt lisääntyneen hivenainetutkimuksen ja kehittyneen maidontuotannon myötä koemme, että aika on kypsä uusille entistä tehokkaammille hivenainelähteille. Maitotilamme ovat korkeatuottoisia ja jatkuvasti etsitään seuraavaa askelta, joka parantaa tilan kannattavuutta. Asiakkaamme ovat jo oppineet hyödyntämään erilaisia, epäorgaanisia ja orgaanisia, hivenaineita osana kivennäisruokintaa, joten uudet entistä tehokkaammat hivenaineet ovat luonteva jatko tilan tuotannon kehittämiselle”, kertoo Hankkijan tuotekehityspäällikkö Anna Lehtinen.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Hankkija
Lataa

Linkit

Hankkija

Hankkija

Hankkija Oy on Suomen johtava maatalous- ja konekauppa. Hankkija on myös Suomen suurin teollisten eläinrehujen valmistaja. Hankkijalla on 52 myymälää sekä alan laajin verkkokauppa.

Hankkija on lisäksi aktiivisen harrastajan kauppa, jonka myymälöissä on kattavat ja monipuoliset valikoimat puutarha-, hevos-, lemmikkieläin-, metsänhoito- ja metsästystuotteita. Hankkijan palveluksessa työskentelee yli 1000 työntekijää ja yrityksen liikevaihto vuonna 2023 oli 862 miljoonaa euroa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Hankkija Oy

Suomalaisen luonnon kuiduista ja humushapoista hyötyjä eläinten ruokintaan24.9.2024 11:34:30 EEST | Tiedote

Hankkijalla on pitkä kehityshistoria eläinten tuotantoa ja hyvinvointia tukevista rehuaineista. ProHumiTM on uusin tulokas tähän eläinten hyvinvointia tukevaan ketjuun. ProHumi on kehitetty yhteistyössä Neova Oy:n kanssa erityisesti rehukäyttöön soveltuvasta erikoisturpeesta, joka sisältää runsaasti prebioottisia eli mikrobistoa hyödyllisesti muokkaavia kuituja ja humushappoja.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye