Suomen riistakeskus

Latvalinnustus alkaa: haastava metsästysmuoto tarjoaa elämyksiä talvisessa luonnossa

Jaa

Urosmetson ja -teeren talvimetsästys alkaa 10. tammikuuta ja se sallitaan hyvin rajoitetusti tammikuun loppuun asti. Metsästäjiä kehotetaan huomioimaan metsästysalueensa lintutilanne ja metsästämään vastuullisesti.

Urosmetson ja -teeren talvipyynti aloitettiin kuusi vuotta sitten vuosikymmenten tauon jälkeen.  Sallittu pyyntialue on vaihdellut lintutilanteen mukaan. Edellytyksenä pyynnille on, että lajien kannat ovat riittävän runsaita. Tänä vuonna tammikuun pyynti on mahdollista rajatulla alueella Pohjois- ja Itä-Suomessa. Viime vuoteen verrattuna  latvalinnustusalue supistui lintutilanteen mukaisesti.

Vahvat lintukannat mahdollistavat perinteisen pyyntimuodon

Pohjois-Suomen metso- ja teerikannan kehitys on ollut vahvaa viime vuosina erityisesti Koillismaalla sekä itäisessä ja keskisessä Lapissa. Metsokanta pysyi vahvana myös Pohjois-Karjalan eteläosissa. Näillä alueilla lajien pitkäaikainen kannankehitys on ollut pääosin nousevaa ja tiheys keskimääräistä tasoa korkeampi.

Urosteeren ja urosmetson talvinen latvalinnustus on tänä vuonna sallittua Lapin maakuntaan kuuluvissa Inarin, Kemijärven, Kittilän, Kolarin, Muonion, Pelkosenniemen, Pellon, Posion, Rovaniemen, Sallan, Savukosken, Sodankylän ja Ylitornion kunnissa, sekä Pohjois-Pohjanmaan maakuntaan kuuluvissa Kuusamon ja Taivalkosken kunnissa. Urosmetsoa saa metsästää myös Pohjois-Karjalan maakuntaan kuuluvissa Heinäveden, Ilomantsin, Joensuun, Kiteen, Kontiolahden, Liperin, Outokummun, Polvijärven, Rääkkylän ja Tohmajärven kunnissa

Talvipyynti on haastavaa

Viime vuosien runsaat lintukannat ovat mahdollistaneet perinteiseen pyyntimuotoon tutustumisen entistä useammalle metsästäjälle. Latvalinnustuksen haastavat pyyntiolosuhteet vaativat metsästäjältä taitoa ja sitkeyttä. Runsas lumipeite, kylmät säät ja keskitalven vähäinen päivänvalo asettavat metsästäjät koetukselle.  

-Latvalinnustuksessa liikutaan yleensä suksilla hiihdellen ja tähyillään puihin ruokailemaan nousseita lintuja. Puissa ruokailevia lintuja on usein haastavaa lähestyä ampumaetäisyydelle, erikoissuunnittelija Marko Svensberg Suomen riistakeskuksesta kertoo.

Latvalinnustus tarjoaa mahdollisuuden liikkua talvisessa metsässä, kokea hiljaisuus ja seurata villin luonnon elämää. Saalis on harvinaista ja se valmistetaan juhlahetkeen.

-Selvitysten mukaan vain 11–15 prosenttia metsästäjistä saa saalista ja metson saadakseen pitää hiihtää yli sata kilometriä umpihangessa, kertoo Svensberg.

Vastuullinen metsästys turvaa kestävyyden

Vaikka metsäkanalintukannat ovat keskimäärin vahvat, lintutiheydet voivat vaihdella paikallisesti paljon. Metsästäjien on syytä suhteuttaa saalismääränsä metsästysalueensa lintutilanteeseen.

Vastuullinen metsästys on suomalaisen metsästyskulttuurin perusta. Metsästäjät osallistuvat aktiivisesti riistakolmioiden laskentaan, mikä antaa kattavaa tietoa lintukantojen tilasta. Viime kesänä metsästäjät laskivat lähes tuhat riistakolmiota, ja tämä vapaaehtoinen ponnistus on keskeinen osa kestävän metsästyksen suunnittelua ja metsästysaikojen määrittämistä. Vastuullinen metsästäminen ja osallistuminen riistatiedon keruuseen varmistavat, että tämä perinteikäs metsästysmuoto säilyy osana suomalaista kulttuuriperintöä myös tuleville sukupolville.

Katso metsästysajat https://metsastajalehti.fi/metsastysajat/

Tutustu vastuulliseen metsäkanalintujen metsästämiseen https://www.riistainfo.fi/vastuullinen-metsastaja/vastuullisuus-ohjeet/metsakanalintujen-metsastys/

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Linkit

Suomen riistakeskus on itsenäinen julkisoikeudellinen laitos, joka edistää kestävää riistataloutta, tukee riistanhoitoyhdistysten toimintaa ja huolehtii riistapolitiikan toimeenpanosta sekä vastaa sille säädetyistä julkisista hallintotehtävistä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen riistakeskus

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye