ELY-keskukset

Ympäristövaikutusten arviointiselostus valtatien 2 parantamisesta Porin keskustan kohdalla nähtävillä (Varsinais-Suomi, Satakunta)

Jaa

Valtatien 2 parantamista Porin keskustan kohdalla koskeva ympäristövaikutusten arviointiselostus (YVA-selostus) on nähtävillä 8.1. alkaen ja siitä voi jättää mielipiteitä kuulutuksen mukaisesti. YVA-selostusta esitellään yleisötilaisuudessa 14.1. kello 17–19 Porin Leijonassa.

Havainnekuva valtatien 2 parantamisen vaihtoehdosta.
Havainnekuva valtatien 2 parantamisen vaihtoehdosta.

Varsinais-Suomen ELY-keskuksen Ympäristö ja luonnonvarat -vastuualueen (yhteysviranomainen) suunnitteluhankkeessa tarkastellaan vilkkaasti liikennöidyn valtatien 2 parantamista Porin keskustan kohdalla, Korven ja Tiilimäen eritasoliittymien välillä. Valtatien parantaminen on tärkeää kaupungin kehittämiselle ja seudun pitkämatkaiselle liikenteelle. Juuri valmistuneessa YVA-selostuksessa arvioidaan kahden eri parannusvaihtoehdon ympäristövaikutuksia.

Yhteysviranomainen on asettanut arvioinnin tulokset kokoavan YVA-selostuksen nähtäville. Nähtävilläolon aikana kaikki voivat esittää selostuksesta mielipiteensä kuulutuksen mukaisesti 60 päivän ajan eli 8.3.2025 saakka. Mielipiteiden antamista ohjeistava kuulutus ja YVA-selostus löytyvät yhteysviranomaisen verkkosivuilta. Selostukseen voi tutustua myös paperiversiona Porin kaupunginkirjastossa.

YVA-selostus ja kuulutus yhteysviranomaisen verkkosivuilla 8.1. >

YVA-selostuksessa esitetään kahden parantamisvaihtoehdon ympäristövaikutukset, vaihtoehtojen vertailut ja johtopäätökset. Selostus on laaja tietopaketti, johon tutustumista helpottaa sen yhteenvedot, kartat ja taulukot. Arvioinnissa on hyödynnetty palautetta, jota on saatu alueen asukkailta ja muilta osallisilta.  

YVA-selostusta esitellään kaikille avoimessa yleisötilaisuudessa tiistaina 14.1.2025 kello 17–19 Porin Leijonassa, osoitteessa Yrjönkatu 6. Tilaisuudessa on kahvitarjoilu, eikä erillistä ilmoittautumista tarvita. Tilaisuus järjestetään hybriditilaisuutena eli siihen voi osallistua myös Teamsin kautta.

Liity tilaisuuteen tämän Teams-linkin kautta >

Vaihtoehdoilla on moninaisia ympäristövaikutuksia  

YVA-menettelyssä on arvioitu kahden eri parannusvaihtoehdon ympäristövaikutuksia. Toinen tarkasteltavista vaihtoehdoista on tiesuunnitelman mukainen nelikaistainen ratkaisu (VE 1) ja toinen pienempiä parannuksia sisältävä ratkaisu (VE 0+), jonka toteutuessa valtatie säilyisi kaksikaistaisena tienä.

YVA-selostuksen mukaan valtatien 2 kehittämisen vaikutukset vaihtelevat tarkasteltavan vaihtoehdon, näkökulman ja maantieteellisen sijainnin perusteella. Vaihtoehdoilla näyttää olevan hieman erilaisia vaikutuksia liikenteeseen, maankäyttöön ja ihmisten elinoloihin. Selostus kuvaa yksityiskohtaisesti näitä vaikutuksia. 

Vaihtoehdoista tiesuunnitelman mukainen ratkaisu VE 1 parantaa enemmän liikenteen sujuvuutta ja kaupunkiympäristön laatua. Lisäksi sen ympäristövaikutukset ovat pääosin vähäisiä, vaikka valtatie muuttuu nelikaistaiseksi. Suppeampi vaihtoehto VE 0+ tarjoaa vain vähäisiä parannuksia liikenteen sujuvuuteen.

Molemmat vaihtoehdot vähentävät valtatien lähialueiden meluisuutta, sillä niihin sisältyy kattavia meluntorjuntatoimia. Tikkulantien uusi katuyhteys sisältyy molempiin vaihtoehtoihin. Se on suurin ympäristöä muuttava ratkaisu, joka helpottaa liikkumista katuverkossa, mutta supistaa lähivirkistysaluetta.

Toinen vaihtoehto etenee jatkosuunnitteluun 

YVA-menettely tuottaa tietoa päätöksenteon tueksi ja auttaa löytämään toteuttamiskelpoisen ratkaisun, joka sovittaa yhteen erilaisia tarpeita.

YVA-selostuksen nähtävilläolon päätyttyä yhteysviranomainen, eli Varsinais-Suomen ELY-keskuksen Ympäristö ja luonnonvarat -vastuualue, kokoaa palautteen ja antaa oman lausuntonsa (perusteltu päätelmä) keväällä 2025. Päätelmän perusteella toinen vaihtoehdoista etenee jatkosuunnitteluun.

YVA-menettelyn hankkeesta vastaavana toimii Varsinais-Suomen ELY-keskuksen liikennevastuualue. YVA-menettelyä valvoo ja ohjaa yhteysviranomaisena toimiva Varsinais-Suomen ympäristövastuualue.  

Lisätietoa:

Projektipäällikkö Timo Bäcklund, liikenne ja Infrastruktuuri -vastuualue  
Varsinais-Suomen ELY-keskus   
Puh. 0295 022 782  
etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi  

Vanhempi asiantuntija Taina Klinga (YVA-menettely)  
Sitowise Oy  
Puh. 020 747 6188  
etunimi.sukunimi@sitowise.com  

Hankkeen verkkosivut >  

Hanke Facebookissa > 
 
Liity hankkeen uutiskirjeen jakelulistalle >  
 

Avainsanat

Tietoja julkaisijasta

ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta ELY-keskukset

Uudet yrityksen kehittämisavustuksen haut käynnistyvät Pohjois-Suomessa 13.1.2025 (Pohjois-Pohjanmaa, Kainuu ja Lappi)9.1.2025 14:09:26 EET | Tiedote

Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus avaa ensimmäiset vuoden 2025 yrityksen kehittämisavustusten haut Suomen rakennerahasto-ohjelmasta Uudistuva ja osaava Suomi 2021–2027. Osa hauista on jatkuvia ja osa määräaikaisia, ja määrärahat vaihtelevat maakunnittain ja erityistavoitteittain. Hakijoita pyydetään olemaan yhteydessä yritysasiantuntijaan ennen hakemuksen jättämistä, jotta hakemus voidaan ohjata oikeaan hakuun.

7 miljoner euro för projekt för återvinning av näringsämnen – ansökningstid fram till slutet av februari30.12.2024 13:58:12 EET | Pressmeddelande

Inom miljöministeriets Ahti-program är en finansieringsansökan för projekt för återvinning av näringsämnen öppen fram till slutet av februari 2025. Målet är att effektivisera användningen av återvunna näringsämnen, förbättra vattnens tillstånd och stärka den cirkulära ekonomin. I utlysningen prioriteras projekt i Skärgårdshavet, därför är det en utmärkt möjlighet för aktörer särskilt i Egentliga Finland att ta i bruk sina lösningsförslag. 7 miljoner euro delas ut i finansiering på riksnivå.

Ravinteiden kierrätyksen hankkeisiin jaossa 7 miljoonaa euroa - Hankehakemuksia odotetaan etenkin Saaristomeren alueelta30.12.2024 13:58:12 EET | Tiedote

Ympäristöministeriön Ahti-ohjelmassa on nyt avoinna rahoitushaku ravinteiden kierrätyksen hankkeille. Ohjelman tavoitteena on tehostaa kierrätysravinteiden käyttöä, parantaa vesistöjen tilaa ja vahvistaa kiertotalouden ratkaisuja – erityisesti Saaristomeren alueella. Varsinais-Suomen toimijoilla on nyt hieno mahdollisuus saada ratkaisuehdotuksensa käyttöön. Rahoitusta on jaossa 7 miljoonaa euroa, ja avustushaku jatkuu helmikuun 2025 loppuun asti.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye