Sofia Virta pitää Purran puheita tuloeroista törkeinä ja ylimielisinä: “Mitä sanottavaa ministerillä on hallituksen tuhansille köyhyyteen työntämille lapsille?”
Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virran mukaan Riikka Purran uusin blogikirjoitus, josta myös Helsingin Sanomat uutisoi, kertoo valtiovarainministerin ylimielisyydestä ja piittaamattomuudesta, mutta myös epävarmuudesta.

Purra totesi loppiaisena julkaisemassaan blogitekstissä, että hallituksen leikkausten osuminen nimenomaan pienituloisiin on ”luonnollista”. Purra myös totesi hallituksen leikkaavan nimenomaan heiltä, jotka voivat itse vaikuttaa omaan tilanteeseensa. Vihreiden puheenjohtaja Virta ihmettelee valtiovarainministerin puheita.
– Haluaisin kuulla ministeriltä, miten esimerkiksi hallituksen 17 000 köyhyyteen pudottamaa lasta voivat vaikuttaa omaan tilanteeseensa? Mitä sanottavaa ministerillä on heille? Vastaus varmaan on, että heidän vanhempansa kyllä voivat. Mutta unohtiko valtiovarainministeri, että suomalaiset sote-palvelut on ajettu niin ahtaalle, ettei apua esimerkiksi työkykyä estäviin ongelmiin saa? Unohtiko ministeri, että työttömyys on vain kasvanut hallituksen aikana? Tai unohtiko ministeri, että hallitus on nimenomaan leikannut esimerkiksi työtä tekeviltä yksinhuoltajilta ja työllisyyteen kannustavista suojaosista? Virta ihmettelee.
– Suomalaisten suurin huoli tällä hetkellä liittyy tutkitusti nimenomaan eriarvoisuuden ja tuloerojen kasvuun. Se, ettei valtiovarainministeri ota tätä huolta vakavasti, voi toki kieliä myös ministerin epävarmuudesta vaikeassa tilanteessa, jossa hallitus ei pääse tavoitteisiinsa. Velka kasvaa, työttömyys ja konkurssit ovat lisääntyneet eikä kasvua näy. Siksi huomio lienee olevan fiksumpaa kääntää kerta toisensa jälkeen kulttuurisotiin tai köyhimpien suomalaisten syyllistämiseen, Virta analysoi.
Purra totesi kirjoituksessaan hallituksen säästöjen arvostelun perustuvan tietämättömyyteen ja kansalaisten huolen vääriin käsityksiin. Mediaa Purra puolestaan nimitti Suomen suurimmaksi oppositioksi. Virta ei näitä puheita sulata.
– Valtiovarainministerin suhtautuminen kansalaisten huoleen on yksinkertaisesti ylimielistä ja median arvostelu suoraan äärioikeiston pelikirjasta. Demokraattisessa yhteiskunnassa se, että ministeri katsoo kansalaisten ja median olevan väärässä vain koska tutkimukseen perustuva tieto ei miellytä, on pelottava suunta, Virta pohtii.
– Toisaalta nostan hattua perussuomalaisille ja Purralle siitä, että sentään he ovat rehellisiä. Enää ei tarvitse arvuutella sitä, onko köyhiltä leikkaaminen ja 17 000 lapsen tiputtaminen köyhyyteen Perussuomalaisille ok, sillä sitä se selvästi on, Virta lataa.
Yhteyshenkilöt
Sofia VirtaVihreiden puheenjohtaja
Puh:09 432 3131sofia.virta@eduskunta.fiVille-Veikko MastomäkiViestintäpäällikköVihreiden viestintä
Puh:+358407641684ville-veikko.mastomaki@vihreat.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vihreät - De Gröna
Vihreiden Hanna Holopainen: Asepalvelusta tulee kehittää tasa-arvoisemmaksi ja siirtyä yleiseen kansalaispalvelukseen8.5.2025 12:11:03 EEST | Tiedote
Holopainen vaatii hallitukselta rohkeita askeleita sukupuolia tasa-arvoisemmin kohtelevan sekä kansallista turvallisuutta vahvistavan maanpuolustusjärjestelmän kehittämiseksi. Jo enemmistö suomalaisista suhtautuu myönteisesti sekä miehiä että naisia koskevaan yleiseen kansalaispalvelukseen.
Sofia Virralle ei haastajaa – Vihreät valitsevat puheenjohtajansa kesäkuussa7.5.2025 18:00:00 EEST | Tiedote
Vihreiden puheenjohtajavalinnan ehdokasasettelu on vahvistettu. Ehdokkaita on yksi: istuva puheenjohtaja Sofia Virta.
Sofia Virta kritisoi Orpoa: Kertoo hallituksen arvovalinnoista, että hoitajien palkankorotukset ovat haastavia samalla kun rahaa riittää veronkevennyksiin7.5.2025 14:03:36 EEST | Tiedote
Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta kritisoi pääministerin lausuntoja siitä, että julkisen puolen palkankorotukset ovat kova lisähaaste julkiselle taloudelle. Virran mukaan on suorastaan irvokasta pääministeriltä kommentoida näin tilanteessa, jossa hallitus on juuri löytänyt rahaa veronkevennyksiin talouden tasapainon kustannuksella.
Saara Hyrkkö vihreiden ryhmäpuheessa: Pääministeri Orpo hyppäsi velkalaivan kapteenin paikalta risteilyisännäksi ykkösluokan matkustajille7.5.2025 13:59:17 EEST | Tiedote
Vihreiden eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Saara Hyrkkö nosti puheessaan esille miten suuria riskejä pääministeri Orpon hallitus ottaa julkisen talouden suunnitelmassaan, miten vaihtoehdottomuudesta puhuminen on kansalaisten sumuttamista ja miten suomalaiset olisivat kyllä valmiita talouden tasapainottamisen talkoisiin, kunhan se tehtäisiin oikeudenmukaisesti. Hyrkkö piti vihreän eduskuntaryhmän ryhmäpuheenvuoron hallituksen julkisen talouden suunnitelmaa koskevassa täysistunnossa.
Vihreiden Harjanne: Pääministeri sumutti helsinkiläisiä, jotta Daniel Sazonovista tulisi pormestari6.5.2025 14:01:21 EEST | Tiedote
Embargo, kunnes puhe on pidetty. Puhuttu versio pitää. Vihreiden helsinkiläinen kansanedustaja Atte Harjanne tarttui eduskunnan täysistunnossa esitykseen, jossa Helsingiltä ollaan leikkaamassa 35 miljoonaa euroa kohdennetusti eräänlaisena rangaistuksessa vastuullisesta taloudenpidosta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme