Jyväskylän Messut Oy / Paviljonki

Nauti Paviljongin keväästä

Jaa

Messu- ja tapahtumakeskus Paviljongin tapahtumakevät käynnistyy torstaina 9.1. Jyväskylä Sinfonian kauden avajaiskonsertilla. Tänä keväänä Suomen monipuolisin tapahtumakeskus tarjoaa lukuisten konserttien lisäksi messutapahtumia, teatteria, tanssiesityksiä, stand uppia ja muuta viihdettä.

Jarkko Martikainen esiintyy Paviljongissa helmikuussa
Jarkko Martikainen esiintyy Paviljongissa helmikuussa Ville Malja

Monipuolisesti viihdettä

Kevään aikana Paviljongin Encore-salissa keikkailee muun muassa Jarkko Martikainen, Suvi Teräsniska sekä kriitikoiden ylistämä ja yleisön rakastama Saimaa ensimmäisellä konserttisalikiertueellaan.

Tarjolla on myös Michael Jackson -tribuuttishow, Queen-yhtyeen musiikkiin perustuva Show Must Go On -show, Joutsenlampi-baletti Kiovan Grand Balletin esittämänä, elokuvamusiikkia Harry Potterista sekä maailmanlaajuiseen suosioon vuoden 1999 Masters Of Chant -albumillaan noussut saksalainen Gregorian-kuoro, joka juhlistaa 25-vuotista taivaltaan juhlakiertueelle.

Kevään mittaan nähdään muitakin juhlakiertueita. Semmarit juhlistaa 35 vuoden ikään yltänyttä taivaltaan konserttisalikiertueella ja täysiä katsomoita ympäri Suomen valloittanut Kake Randelin täyttää tammikuussa 70 vuotta ja lähtee sen kunniaksi mittavalle juhlakiertueelle.

Tanssin ystäville kiinnostavia esityksiä ovat yli 800 000 katsojaa maailmanlaajuisesti 35 maassa saavuttaneen legendaarisen kuubalaisyhtyeen Pasión de Buena Vistan show sekä Tanssien Tähtiin Show. Taikuutta tarjoilee nyt neljättä kertaa toteutettava Maagikot, joka on Suomen suosituin magian ja illuusion kiertue.

Koko perheelle löytyy myös ohjelmaa esimerkiksi neljän dinosauruksen ja lohikäärmeen muodostaman suosikkiyhtyeen Hevisauruksen keikalla tai Jyväskylä Sinfonian koko perheen konsertissa Pentti, Arja & Markan possu. Silloin lavalla nähdään suomalaisen lastenmusiikin grand old man Pentti Rasinkangas ja Arja Koriseva sekä Jyväskylän musiikkiluokkien kuoro.

Stand upin ystäville viihdettä tarjoavat muun muassa Jape Grönroos ja Jussi Simola, Roosa Maskonen, Ursula Herlin, Mika Eirtovaara ja komiikan äänivirtuoosi RudiRok sekä Jaakko Saariluoma ja André Wickström.

Kauden tarjonta jatkuu aina kesäkuulle asti, jolloin pop-klassikoita vintage-sovituksina esittävä ja viraali-ilmiöksi kasvanut yhdysvaltalaiskollektiivi Scott Bradlee’s Postmodern Jukebox esiintyy Paviljongissa.

Jyv%E4skyl%E4n%20kaupunginteatteri%20muutti%20syksyll%E4%202024%20Paviljonkiin
Jyväskylän kaupunginteatteri muutti syksyllä 2024 Paviljonkiin Ilmari Heinäjärvi

Jyväskylä Sinfonia ja Jyväskylän kaupunginteatteri täydentävät tarjontaa

Jyväskylä Sinfonian ensimmäinen vuosi Paviljongissa ja uudistetussa Encore-salissa sai erinomaisen vastaanoton. Sinfonian kevätkauden 2025 avaa Mozart! -konsertti, jonka johtaa kapellimestari Tomas Djupsjöbacka ja solistina nähdään Radion sinfoniaorkesterin sooloklarinetisti Christoffer Sundqvist.  Tammikuussa nähdään lisää mielenkiintoisia solistivieraita, kun pianistitähti Mackenzie Melemed tulkitsee Robert Schumannin pianokonserton Adomas Morkūdasin johdolla. Päävierailija Okko Kamu jatkaa huhtikuussa Sibelius-sykliä, kun vuorossa on sinfonia nro 2. Konsertin solistina nähdään mezzosopraano Virpi Räisänen.

Sinfonian viihdekonserteissa puolestaan saadaan kuulla lauluyhtye Rajattoman Queen-tulkintoja ja Erja Lyytisen blueskitaraa. Kevätkauden päättää elokuvakonsertti, jossa nähdään elävän musiikin säestyksellä Tunturin tarina -luontoelokuva suurella valkokankaalla. Elokuva sopii koko perheelle, noin 6-vuotiaista alkaen.

Viime syksynä Paviljonkiin muuttaneen Jyväskylän kaupunginteatterin kevään ohjelmistoa täydentää Pasi Lampelan draama Mestari, jonka kantaesitys nähdään 22.1.2025 Ahti-näyttämöllä. Tiivis draama kertoo nyrkkeilijä ja palomies Tarmo Uusivirran ammattilaisuran viimeisistä vaiheista.

Tammikuussa ohjelmistoon palaa myös toiveuusintana valtavan suosion saanut Agatha Christien murhamysteeri Hiirenloukku. Uusintaensi-ilta nähdään Aune-näyttämöllä 18.1.2025.

Aune-näyttämöllä toukokuussa vierailee myös Teatteri Suosalon Sirkus. Starman on hurmaavan satiirinen ja ajankohtainen näytelmä luonnon monimuotoisuuden vaarantumisesta. Martti Suosalon virtuoosimaisesti näyttelemänä ja Raila Leppäkosken ohjauksessa monologi taipuu sarjaksi viiltäviä, ajankohtaisia puheenvuoroja.

”Tulossa on erittäin monipuolinen kevät, josta löytyy useita mielenkiintoisia ja ennen näkemättömiä tärppejä kävijöille. Suosittelemme tutustumaan tarjontaan tarkemmin Paviljongin tapahtumakalenterissa”, toteaa Paviljongin viihdetapahtumien koordinaattori Hanna Mursunen-Oikari.

Suosittuja yleisö- ja ammattimessuja

Konserttien ja muiden kulttuuri- ja viihdetapahtumien lisäksi Paviljongin tapahtumakevät tarjoaa useita mielenkiintoisia messutapahtumia.

Helmikuussa viheralan tärkein koulutus-, näyttely- ja verkostoitumistapahtumana Viherpäivät kokoaa viheralan ammattilaiset Paviljonkiin.

Maaliskuussa Paviljongin valtaa rakentamisesta ja remontoinnista kiinnostuneille kävijöille sekä rakennusalan toimijoille suunnatut Jyväskylän Rakennusmessut.

Huhtikuussa taas nähdään perinteiset Jyväskylän Kädentaitomessut ja Hyvinvointimessut sekä kolmatta kertaa järjestettävät Digiturvallisuusmessut, jotka tarjoavat ratkaisuja organisaatioiden tietoturvan kehittämiseen.

Uusi kuljetusalan verkostoitumistapahtuma KuljetusAreena täydentää Jyväskylän tarjontaa kuljetusalan yrityksille toukokuussa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Rakennusmessut kerää Paviljonkiin runsaasti rakentamisesta ja remontoinnista kiinnostuneita kävijöitä
Rakennusmessut kerää Paviljonkiin runsaasti rakentamisesta ja remontoinnista kiinnostuneita kävijöitä
Mika Nuorva Jyväskylän Messut Oy
Lataa
Jyväskylän kaupunginteatteri muutti syksyllä 2024 Paviljonkiin
Jyväskylän kaupunginteatteri muutti syksyllä 2024 Paviljonkiin
Ilmari Heinäjärvi
Lataa
Viherpäivät järjestettiin Paviljongissa viimeksi helmikuussa 2024
Viherpäivät järjestettiin Paviljongissa viimeksi helmikuussa 2024
Tero Takalo-Eskola Jyväskylän Messut Oy
Lataa
Jarkko Martikainen esiintyy Paviljongissa helmikuussa
Jarkko Martikainen esiintyy Paviljongissa helmikuussa
Ville Malja
Lataa
Tero Takalo-Eskola Jyväskylän Messut Oy
Lataa
Paviljongin keväässä nähdään monipuolisia tapahtumia
Paviljongin keväässä nähdään monipuolisia tapahtumia
Aki Rantala Jyväskylän Messut Oy
Lataa
Kimmo Rousku puhumassa Digiturvallisuusmessuilla 2024
Kimmo Rousku puhumassa Digiturvallisuusmessuilla 2024
Anne Kalliola Jyväskylän Messut Oy
Lataa
Anne Kalliola Jyväskylän Messut Oy
Lataa
Anne Kalliola Jyväskylän Messut Oy
Lataa

Linkit

Lisätietoa julkaisijasta

Jyväskylän Messut Oy vastaa messu- ja tapahtumakeskus Paviljongin toiminnasta kokonaisuudessaan. Järjestämme suosittuja ammatti- ja kuluttajamessuja sekä muita arvostettuja tapahtumia Paviljongissa Jyväskylässä ja muualla Suomessa. Vuokraamme Paviljongin muunneltavia tiloja ja tuotamme tapahtumapalveluja muille tapahtumajärjestäjille.

Messu- ja tapahtumakeskus Paviljonki on todellinen kohtaamispaikka ja yksi Suomen suurimmista tapahtumakeskuksista, jossa järjestetään noin 1000 tapahtumaa ja vierailee yli 400 000 asiakasta vuosittain.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän Messut Oy / Paviljonki

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye