UMK25: NEEA RIVER nousi kulisseista parrasvaloihin: “Vien meiltä maailmalle puhdasta poppia”
Uuden Musiikin Kilpailun 2025 ensimmäinen kilpailubiisi, NEEA RIVERin Nightmares on julkaistu tänään. Yle Areenassa voi katsoa kappaleen musiikkivideon. Artistikuvat löytyvät UMK:n pressipankista.
Englanninkielistä pop-musiikkia tekevän, Nurmijärveltä kotoisin olevan, NEEA RIVERn intohimo kansainväliseen laulu-uraan syttyi jo teini-iässä. Varsinainen harppaus unelmia kohti tapahtui sattumalta lomamatkalla Los Angelesiin. River latasi reissun aikana omia lauluvideoitaan Instagramiin, jossa eräs paikallinen tuottaja törmäsi niihin ja pyysi Riverin studiolle. Suomeen palattuaan River jatkoi yhteydenpitoa tuottajaan ja kaksi vuotta myöhemmin hän ehdotti, että River muuttaisi asumaan Los Angelesiin.
“Mietin pari kuukautta ja säästin samalla rahaa. Kaikki alkoi tuntua surrealistiselta amerikkalaiselta unelmalta, joten mä pakkasin kaksi matkalaukkua ja läksin Los Angelesiin tietämättä tulevasta yhtään mitään”, River sanoo.
Amerikkalainen unelma toteutui Riverin kohdalla nopeasti. Artistin kolmas biisi päätyi elokuvan ääniraidalle ja tahti kiihtyi entisestään. River verkostoitui Yhdysvalloissa suomalaisten musiikintekijöiden kanssa, minkä seurauksena hän solmi Suomessa kustannussopimuksen Warner Music Finlandin kanssa. Kolmen vuoden ajan River nikkaroi hittejä niin kotimaisille kuin ulkomaisille artisteille ja Riverin maine musiikkiteollisuudessa vahvistui.
Hiljalleen River alkoi tajuta, että hän haluaa tehdä biisejä itselleen. Hän lopetti biisien kirjoittamisen muille ja alkoi keskittyä puhtaasti oman laulu-uransa luomiseen. Samalla hän perusti oman levy-yhtiön.
“Kolme vuotta kirjoitin biisejä ainoastaan itselleni. Moni alalla luuli minun lopettaneen, mutta tilannehan oli päinvastainen. Siinä ajassa sain tehtyä noin 300 biisiä”, River kertoo.
River tekee musiikkia englanniksi. Kielivalinta on tuonut eteen isoja haasteita Suomessa, jossa musiikkiteollisuus on etenkin pop-musiikin saralla keskittynyt hyvin vahvasti suomenkieliseen musiikkiin.
“Mä kuulin jatkuvasti alan ihmisiltä sellaisia kommentteja, että älä nyt lähde tuohon. He kysyivät minulta, että miksi edes yritän.”
Riverille lupailtiin levytyssopimuksia ja kesän isoja keikkalavoja, mikäli hän vaihtaisi englannista suomeksi. Kiusauksesta huolimatta River päätti kuitenkin pysyä linjallaan.
“Mä pidin pääni kylmänä. Saan pientä nautintoa siitä, että nyt nämä samat ihmiset kyselevät, että miten olen päässyt näin pitkälle.”
River toivoo kansainvälistä läpimurtoa. Ei pelkästään itsensä, vaan myös muiden kansainvälisille markkinoille tähtäävien suomalaisartistien vuoksi.
“Olisi hienoa olla yksi niistä, jotka näyttävät että kyllä Suomesta pop-tähtiä löytyy siinä missä Ruotsistakin. Siihen vaaditaan vaan onnistuneita esimerkkejä. Ruotsilla on Zara Larsson ja Tove Lo. Meillä voisi olla sama tilanne, jos alalla tapahtuisi asennemuutos”, River kuvailee.
Muun muassa Britney Spearsia, Rihannaa ja The Weekendiä fanittava NEEA RIVER kiteyttää oman artistiutensa yhteen sanaan: “poppikone”.
“Mulla on semmonen pop-haarniska, joka on täynnä voimaa. Kun mulla on se päällä, mua ei pysäytä mikään!”
Vapaa-ajallaan River ajelee moottoripyörällä ja tekee puutöitä. “Mä olen sydämeltäni nurmijärveläinen bensalenkkari. Olen tosi usein hiukset sahanpurussa tekemässä puutöitä mummilan ladolla.”
Nightmares kertoo omien traumojen selättämisestä
UMK on NEEA RIVERIN nousujohteiselle uralle luonteva jatkumo ja ensimmäinen kerta, kun River esittää oman kappaleensa julkisesti. UMK-biisi Nightmares muistuttaa kuulijaa siitä, ettei mikään vaikea olotila tai vaihe elämässä ole lopullista. Kaikesta on tie ulos.
“Vein todella traumaattisen elämänkokemuksen biisiin, ja tein siitä itselleni ja toivottavasti myös muille voimavaran.”
Taustalla oli kunnianhimoinen ajatus luoda Euroviisujen voittajakappale. Kappale syntyi Riverin, Ilkka Wirtasen ja Petri Alangon yhteistyöllä. Biisinteko oli tunteikas hetki kaikille kolmelle.
“Päätimme siinä hetkessä, ettemme tee kappaleesta balladia. Halusimme niin päräyttävän melodian, että jengi putoaa tuolilta”, River sanoo.
Euroviisujen suhteen Riverillä on hyvin selkeä tavoite: “Vien meiltä maailmalle puhdasta poppia. Sellaista, jolla takuuvarmasti voitetaan myös viisut.”
Kuuntele ja katsele Nightmares
NEEA RIVERin UMK-kappale ja musiikkivideo löytyy nyt Yle Areenasta ja YouTubesta sekä Spotifysta ja muista musiikin suoratoistopalveluista. Areena-videot ovat vapaasti upotettavissa mille tahansa nettisivuille. Upotuskoodin saat viemällä hiiren videon päälle ja klikkaamalla "Jaa".
NEEA RIVER – Nightmares
Biisintekijät: NEEA RIVER, Ilkka Wirtanen ja Petri Alanko
UMK25-tapahtuma ja -show 8. helmikuuta Nokia Arenalla Tampereella
Uuden Musiikin Kilpailun voittaja valitaan 8.2.2024 Tampereen Nokia Arenan UMK25-tapahtumassa. Suora lähetys UMK-show’sta nähdään ja kuullaan suorana Yle TV1:ssä, Yle Areenassa sekä Ylen radiokanavilla. Voittaja selviää laskemalla yleisöäänet ja kansainvälisen raadin antamat pisteet yhteen: katsojien äänten painoarvo on 75 % ja kansainvälisen raadin 25 %.
Materiaalia medialle:
UMK25-mediakansio
Yle.fi/umk
Mediakontaktit:
NEEA RIVERin haastattelupyynnöt:
Joni Rahkola
joni.rahkola@preeriarecords.com
+358 44 2745621
UMK ja Euroviisut:
Juhani Lassila
Mediasuhteet ja PR
ext-juhani.lassila@yle.fi040 541 2365
UMK ja Euroviisut:
Anssi Autio
Päätuottaja
anssi.autio@yle.fi040 749 0047
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Juhani Lassilamediaviestinnän asiantuntija
Puh:040 541 2365ext-juhani.lassila@yle.fiKuvat
Linkit
Yle on suomalaisten oma, vuonna 1926 perustettu julkisen palvelun mediayhtiö. Ainutlaatuiseen tehtäväämme kuuluu välittää luotettavaa tietoa, sivistää ja viihdyttää, vahvistaa demokratiaa ja kulttuuria sekä edistää sananvapautta, tasa-arvoa ja yhteenkuuluvuutta. Palvelemme suomalaisia televisiossa, radiossa ja verkossa vuoden jokaisena päivänä kellon ympäri.
Tilaa Ajankohtaista Ylestä -uutiskirje. Jos et jatkossa halua vastaanottaa Ylen viestinnän lähettämiä tiedotteita, lähetä viesti osoitteeseen yleisradio@yle.fi. Tutustu Ylen viestinnän lähettämien tiedotteiden tietosuojaselosteeseen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Yleisradio Oy
Uusi sarja Special Rescue – Asema 63 – spessua elämää vapaapalokuntaharrastuksen parissa Ylellä 6.2. alkaen9.1.2025 10:00:00 EET | Tiedote
Uudessa Special Rescue - Asema 63 -sarjassa seurataan seitsemän erityistä tukea tarvitsevan vapaapalokuntalaisen elämää. Erilaisesta taustasta tuleva ihminen voi nousta autettavasta aktiiviseksi pelastajaksi ja sankariksi. Sykähdyttävän sarjan päähenkilöt avaavat rohkeasti näkökulmia arjestaan ja opettavat samalla tärkeitä ensiaputaitoja kotikatsomoon.
Tässä he ovat: Ylen Uuden Musiikin Kilpailun kauden 2025 kilpailijat8.1.2025 20:19:58 EET | Tiedote
Ylen Uuden Musiikin Kilpailun kauden 2025 seitsemän kilpailijaa julkistettiin hetki sitten suorassa lähetyksessä. UMK-show’n lavalle Tampereen Nokia Arenalla 8.2.2025 nousevat NEEA RIVER, Nelli Matula, costee, VIIVI, One Morning Left, Goldielocks ja Erika Vikman.
Kutsu: Save the date – Yle Kioski 10 vuotta 24.1.20252.1.2025 14:04:57 EET | Kutsu
Tule tapaamaan rakastetun, ristiriitaisen ja palkitun nuorisomedian tekijöitä, kokemaan Kiskan kohokohdat vuosien varrelta, kuulemaan ohjelman tulevaisuudesta ja ennen kaikkea juhlimaan!
EU-kommissionens beslut tryggar finländarnas älskade Yle Arenan även i fortsättningen20.12.2024 11:50:52 EET | Pressmeddelande
Enligt Europeiska kommissionen fanns det ingen grund för Sanomas klagan om Yles public service-tjänst.
EU-komission päätös turvaa suomalaisille rakkaan Yle Areenan myös jatkossa20.12.2024 11:50:52 EET | Tiedote
Euroopan komission mielestä Sanoman kantelulle Ylen julkisesta palvelusta ei ollut perustetta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme