Lohja etsii uutta kaupunginjohtajaa
Puolen tunnin ajomatkan päässä Helsingistä sijaitsevalle Lohjalle etsitään johtajaa, joka ylläpitää kaupungin elinvoimaa ja luotsaa kestävää kasvua.
Reilun 45 000 asukkaan Lohja vetää uusia asukkaita puoleensa muun muassa elinvoimaisuudellaan, huippuluokan kulttuuripalveluillaan, kiinnostavilla tapahtumillaan – ja tietysti erinomaisella sijainnillaan, sillä kaupungista on vain puolen tunnin ajomatka pääkaupunkiseudulle.
Nyt Lohja toivoo vetävänsä puoleensa myös uuden kaupunginjohtajan. Viranhaku on auki, ja kaupunginjohtajan toivotaan aloittavan tehtävässään elokuun alussa.
Jo kaksitoista vuotta Lohjan kaupunginvaltuuston puheenjohtajana toiminut Joona Räsänen toivoo, että Lohjalle löydetään johtaja, jolla on vahvaa julkishallinnon johtamiskokemusta sekä hyvää talous- ja henkilöstöosaamista.
Lohjalla syntynyt ja kansanedustajana töitä tekevä Räsänen kulkee viidettätoista vuotta bussilla töihin Lohjalta Helsinkiin.
”Kun hyppään Helsingissä Lohjalle lähtevään bussiin, jätän työt pääkaupunkiin ja siirryn viettämään arvokasta vapaa-aikaa”, Räsänen sanoo.
Sitä voi Lohjalla viettää myös tuleva kaupunginjohtaja, Räsänen lupaa. Lohjalta löytyy työn vastapainoksi monenlaisia aktiviteetteja.
”Lohjalaiset ovat välittömiä. Jos joku tunnistaa lenkkipolulla, voi olla levollisin mielin. Kuntalaiset arvostavat sitä, että päättäjät näkyvät tavallisessa arjessa heidän keskellään”, Räsänen sanoo.
Hänen mukaansa kaupunginjohtaja saa johdettavakseen kehityskelpoisen ja omaleimaisen kaupungin, jossa omasta kotiseudusta ollaan ylpeitä.
”Meillä on täällä ainutlaatuiset luonnon rikkaudet. Lohjan kaupunki ympäröi eteläisen Suomen suurinta järveä, ja lisäksi alueella on valtavasti pienempiä järviä. Olemme todellinen järvikaupunki.”
Lohjan tulevalla kaupunginjohtajalla olisi hyvä olla näyttöjä vahvasta johtajuudesta, Räsänen sanoo.
Lohjan kuntataloutta on onnistuttu tasapainottamaan tällä vuosikymmenellä, mutta ajat ovat haastavat joka ikiselle suomalaiskunnalle. Siksi kaupunginjohtajan täytyy hallita myös talous ja kyetä tasapainottamaan sitä entisestään niin, että kaupungin kestävä kasvu on mahdollista.
Räsänen painottaa, että kaupunginjohtajan täytyy saada asioita tapahtumaan. Hankkeita ja projekteja on vietävä konkreettisesti eteenpäin, joten on kyettävä paitsi innostumaan myös innostamaan kaupungin ammattitaitoista ja motivoitunutta henkilöstöä.
Lohjalla on meneillään runsaasti erilaisia hankkeita, joista suurimmat liittyvät liikenteeseen. Lohja on vahvasti mukana esimerkiksi suunnitteilla olevassa Länsirata-hankkeessa, jossa Helsingin ja Turun välille rakennetaan osittain kaksiraiteinen junayhteys. Reitti kulkee Lohjan ohi, joten rata tarkoittaa kaupungin asukkaille uudenlaisia liikkumismahdollisuuksia. Se tuo uusia mahdollisuuksia myös alueen kehitykseen.
Kaupunginjohtajan työhön kuuluvat myös yksityisten toimijoiden hankkeiden edistäminen, Räsänen muistuttaa.
”Meillä on Lohjalla vahva tahto tukea kaupunkilaisia hyödyttäviä yksityisiä hankkeita. Olemme olleet mukana muun muassa aurinkosähköhankkeissa ja datakeskuksen suunnittelussa.”
Työssä tarvitaan lisäksi verkostoja ja valmiuksia perinteiseen vaikuttamistyöhön.
”Kaupunginjohtaja valvoo Lohjan etua hyvinvointialueella, jossa tehdään päätökset kaupungin sote-palveluista. Suurimmat liikennehankkeet taas ovat riippuvaisia valtiovallasta, ja siksi hyviä suhteita on ylläpidettävä sinnekin suuntaan”, Räsänen muistuttaa.
Räsänen toivoo uuden kaupunginjohtajan huolehtivan myös siitä, että järvikaupunki säilyttää elinvoimaisuutensa ja vireytensä. Hän pitää tärkeänä sitä, että asukkaille tarjotaan tekemistä arjen vastapainoksi.
Lohjalla on jo vuosia ymmärretty kulttuurin ja tapahtumien merkitys kaupungin elinvoimaisuudelle, ja siitä halutaan pitää kiinni jatkossakin. Lohjan Teatteri täyttää pian 120 vuotta, ja kaupungilla on Räsäsen sanojen mukaan poikkeuksellisen laadukas kaupunginorkesteri.
Vuonna 2021 Lohja isännöi asuntomessuja, ja vuonna 2023 vietettiin kaupungin 700-vuotisjuhlia monenlaisin menoin.
”Kaupunkilaiset ovat kiitelleet, että tapahtumat herättävät kaupunkimme eloon”, Räsänen sanoo.
Lohja on myös asumismahdollisuuksiltaan monipuolinen kaupunki.
”Kaikkein pohjoisimmassa Lohjassa ollaan keskellä maaseutua. Sen vastapainoksi meillä on kaupunkikeskustaa ja sitten kaikkea siltä väliltä. Kaupunginjohtajan tulee kyetä viemään kehitystä eteenpäin niin, että hän toimii lohjalaisia yhteen kokoavana voimana”, Räsänen sanoo.
Hän nauttii Lohjalla erityisesti elämän helppoudesta, luonnosta ja liikuntamahdollisuuksista. Räsäsen ei ole vaikea nimetä suosikkipaikkaansa Lohjalta.
”Kun kävelen keskustasta Aurlahden rantaan ja katson järvelle, tulee sellainen olo, että olen kotona.”
Hae Lohjan kaupunginjohtajaksi
Oletko kehittämishaluinen, päämäärätietoinen ja vahvat vuorovaikutus- sekä yhteistyötaidot omaava kokenut johtaja? Hae Lohjan kaupunginjohtajaksi!
Kaupunginjohtajana vastaat kaupungin toiminnasta ja taloudesta yhteistyössä poliittisten luottamushenkilöiden kanssa. Tehtäviisi kuuluvat kaupunkikonsernin johtaminen ja kaupungin elinvoiman kehittäminen. Tehtävänäsi on johtaa kaupungin eri toimintoja, jotta kaupunki kehittyy kaupunkistrategian mukaisesti. Kaupunginjohtaja on kaupungin keskeinen edunvalvoja niin Uudenmaan kuin valtakunnan tasolla.
Avainsanat
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Lohjan kaupunki
Lohjan kaupunginorkesterin kevätkauden 2025 aloittaa perinteisesti Strauss-konsertti16.12.2024 11:07:13 EET | Tiedote
Lohjan kaupunginorkesterin kevätkauden 2025 avaa kolmatta kertaa perinteinen Strauss-konsertti 3.1. Laurentius-salissa, jossa juhlistetaan Johann Strauss nuoremman 200-vuotissyntymäpäivää. Solisteina ovat Goitsemang Lehobye, Tuomas Miettola ja Aubrey Lodewyk. Konsertti kuullaan myös Finlandia-talossa 4.1. ja 6.1.
Lohjan kaupunginorkesteri juhlii 60-vuotista taivaltaan suomalaisen musiikin juhlan merkeissä itsenäisyyspäivän aattona11.12.2024 17:09:53 EET | Tiedote
Lohjan kaupunginorkesteri juhlii 60-vuotista taivaltaan suomalaisen musiikin konsertissa itsenäisyyspäivän aattona 5.12.2024, kattaen myös Jean Sibeliuksen syntymäpäivän ja uuden levyn julkistuksen. Juhlassa jaettiin ansiomerkkejä pitkään orkesterin eteen työskennelleille ja kuultiin muun muassa Lotta Wennäkosken Verdigris.
Joulukaivos ihastuttaa aidolla tunnelmalla ja joulupukin tapaamisella5.12.2024 16:11:57 EET | Tiedote
Tytyri Elämyskaivoksen uumenissa miltei 100 metriä maan alla tapahtuu kummia. Vanhat kaivoskäytävät täyttyvät joulun tuoksuista, jouluisista äänistä, koristeista ja tunnelmasta. Keittiössä häärii joulumuori, ja tonttujen jo valmistaman lahjavuoren äärellä joulupukilla on aikaa ottaa vastaan kaikki lapset ja lapsenmieliset.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme