Helsinki haluaa suojella kymmenen prosenttia maa- ja meripinta-alastaan vuoteen 2040 mennessä
Helsingin kaupungin neljäs luonnonsuojelualueohjelma on valmistunut. Siinä esitetään yhteensä 120 kohteen rauhoittamista vuosien 2025–2040 aikana. Kunnianhimoisen ohjelman tavoitteena on, että sekä Helsingin maa- että meripinta-alasta vähintään kymmenen prosenttia on tiukan suojelun piirissä ohjelmakauden lopussa. Ohjelman myötä suojeltu pinta-ala maa-alueilla kaksinkertaistuu ja kymmenkertaistuu merialueilla.
Helsingin maapinta-alasta noin 40 prosenttia on luontoalueita. Kaupunki on tehnyt pitkäjänteistä, kunnianhimoista luonnonsuojelutyötä ainutlaatuisen kaupunkiluontonsa turvaamiseksi.
"Luonnonsuojelualueiden perustaminen on yksi luontoarvojen säilyttämisen ja lisäämisen työkalu kaupungissa. On iso edistysaskel, että luonnonsuojeluohjelman myötä suojellun pinta-alan määrä yli kaksinkertaistuu ja nousee yli 10 prosenttiin. Ohjelman toteuttamisen myötä suojeltua aluetta on 10,9 prosenttia maapinta-alasta. Suojellun meripinta-alan osuus uudessa luonnonsuojeluohjelmassa kasvaa yhdestä prosentista 11,7 prosenttiin”, kertoo kaupunkiympäristön apulaispormestari Anni Sinnemäki.
Uusi luonnonsuojeluohjelma on aiempia ohjelmia huomattavasti laajempi ja kunnianhimoisempi
Uuteen luonnonsuojelualueohjelmaan 2025–2040 sisältyy 98 uutta luonnonsuojelulailla rauhoitettavaksi ehdotettavaa maa-alueiden ja sisävesien kohdetta Helsingin kaupungin alueelta. Kohteiden yhteispinta-ala on noin 1 221 hehtaaria. Uusia merialueita ohjelmassa on 22 kohdetta Helsingin kaupungin alueelta. Kohteiden yhteispinta-ala on noin 5 371 hehtaaria.
Rauhoitettaviksi ehdotettavien kohteiden valinnassa on painotettu kohteiden merkittäviä luonnonsuojelullisia ja luonnon monimuotoisuusarvoja sekä kohteiden kuulumista Helsingissä heikosti suojeltuun tai harvinaiseen luontoon. Tällaisia ovat eritoten vedenalainen luonto ja pienvedet sekä niityt, suot, kuivat kangasmetsät ja harvinaisimmat uhanalaiset luontotyypit. Merialuekohteiden valinta perustuu ensisijaisesti paikallisesti ekologisesti merkittäviin vedenalaisiin meriluontoalueisiin, jotka on arvioitu myös kansallisesti merkittäviksi. Suojeltavat alueet säilyvät pääosin virkistyskäytössä, jota kehitetään yhdessä kaupunkilaisten kanssa.
”Luonnonsuojelualueohjelma on valmisteltu laaja-alaisena asiantuntijatyönä kaupunkiympäristön toimialalla. Luonto, sen vahvistaminen ja vaaliminen kuuluu useimmiten kaupunkilaisilta saamiimme toiveisiin. Tätä toivetta haluamme toteuttaa muun muassa luonnonsuojelualueohjelman avulla. Ohjelman toteuttaminen vaatii edelleen tiivistyvää yhteistyötä, jotta luonnonsuojelua voidaan edistää kasvavassa kaupungissa. Toteuttamisaikataulu sovitetaan yhteen muun maankäytön suunnittelun kanssa siten, että samoissa kaupunginosissa tehdään samaan aikaan sekä uusien luonnonsuojelualueiden valmistelua että muuta suunnittelua”, kertoo toimialajohtaja Ville Lehmuskoski.
Luontoarvot otetaan kattavasti ja yhä tarkemmin huomioon kaupunkiympäristön toimialan jokapäiväisessä työssä mukaan lukien kaavoitus, muu suunnittelu, rakentaminen ja kunnossapito. Kaupunginhallituksen hyväksymissä Helsingin ympäristönsuojelun tavoitteissa kaupunki on sitoutunut luontokadon pysäyttämiseen viimeistään vuonna 2030.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kaisa Pajanen
Tiimipäällikkö
Kaupunkiympäristön toimiala
Ympäristöpalvelut
Puh. 09 310 31521
kaisa.pajanen@hel.fi
Kuvat
Linkit
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
PL 58200, 00099 Helsingin kaupunki
09 310 2611
http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto
Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Helsingfors vill skydda tio procent av sina land- och havsområden före 204010.1.2025 09:44:12 EET | Pressmeddelande
120 platser ska skyddas under åren 2025–2040. Det ambitiösa programmet syftar till att minst tio procent av både land- och havsområdena i Helsingfors ska vara strikt skyddade i slutet av programperioden. Programmet kommer att fördubbla den skyddade arealen på land och tiofaldiga den i marina områden.
Älä kasaa pihalumia kadulle tai puistoihin9.1.2025 12:00:41 EET | Tiedote
Pihojen ja kattojen lumien poisto ja poiskuljetus on kaikkialla Helsingissä kiinteistöjen vastuulla. Pihalumia ei saa kasata kadulle tai puistoihin. Kantakaupungissa kiinteistöt vastaavat myös jalkakäytävien talvikunnossapidosta.
Planen för nybyggnad för statsrådets slott har bearbetats så att den passar in i den historiska miljön9.1.2025 10:47:13 EET | Pressmeddelande
I statsrådets slott påbörjas en omfattande grundläggande renovering där en nybyggnad uppförs på slottets innergård. Den nya byggnaden möjliggör moderna lokaler och säkerhetskrav som statsledningen kräver.
Valtioneuvoston linnan uudisrakennuksen suunnitelmaa kehitetty historialliseen ympäristöön sopivaksi9.1.2025 10:47:13 EET | Tiedote
Valtioneuvoston linnassa on alkamassa laaja peruskorjaushanke, jonka yhteydessä linnan sisäpihalle rakennetaan uudisrakennus. Uusi rakennus mahdollistaa nykyaikaiset tilat ja valtiojohdon edellyttämät turvallisuusvaatimukset.
Plan for new building in Government Palace courtyard developed to match historical environment9.1.2025 10:47:13 EET | Press release
A significant renovation project is beginning at the Government Palace, which will include the construction of a new building in the courtyard. This new building will provide modern facilities and the security that our government requires.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme