Prismakeskus Järvenpään uudistus etenee – luvassa uutta ilmettä ja uusia palveluita
HOK-Elanto aloitti keväällä 2024 Järvenpään Prismakeskuksen uudistushankkeen. Remontti on edennyt hyvää vauhtia ja helmikuussa remontti etenee Prismakeskuksen myymäläkerrokseen. Uudistuksen myötä Järvenpäähän saadaan esimerkiksi uusia ravintoloita, kun koko perheen buffetravintola Pizza & Buffa sekä kahvila Presso avataan Prismakeskukseen.
Prismakeskuksen uudistuksen myötä kauppakeskuksen tiloista tehdään nykyaikaisemmat ja entistä viihtyisämmät. Koko uudistushankkeen on tarkoitus valmistua alkusyksystä 2025.
– Kehityshankkeen myötä toivomme, että Prismakeskus palvelee järvenpääläisiä ja muita Prismakeskuksen asiakkaita entistä paremmin. Haluamme, että Prismakeskus on jatkossakin Järvenpään houkuttelevin kaupallinen keskittymä, josta löytyy laajasti erilaisia palveluita ja toimijoita kaikkien alueen asukkaiden tarpeisiin, kertoo HOK-Elannon kiinteistöjohtaja Timo Myllynen.
Pala palalta kohti parempaa Prismakeskusta
Vaiheittain toteutettava remontti aloitettiin keväällä 2024 Prismakeskuksen parkkihallin parannustöillä. Parkkihallin uudistus jatkuu vielä muutamien alueiden osalta vuodenvaihteessa 2025, mutta suurin urakka maan alla on jo valmis. Parkkihalliin avattiin myös joulukuussa Prisman uusi ruoan verkkokaupan noutopiste, mikä sujuvoittaa ruokaostosten tekoa entisestään.
Parkkihallin remontin myötä hallissa sijaitseva Ekopiste uudistettiin niin ikään. Jo tuttujen kartonki-, pienmetalli-, lasi-, paperi-, paristo- ja vaatekeräyslaatikoiden ohella Ekopisteelle avattiin uutuutena Kierrätyskeskuksen itsepalveluperiaatteella toimiva lahjoituspiste Boksi. Boksiin voi lahjoittaa käyttökelpoisia kirjoja, vaatteita, leluja ja muuta särkymätöntä kodin käyttötavaraa.
Prismakeskuksen remonttia on tehty jo pienimuotoisesti yksittäisissä liiketiloissa vuoden 2024 lopulla. Myymäläkerroksen varsinainen remontti alkaa helmikuussa 2025. Tällöin Prismakeskuksessa aloitetaan keskusaukion kauppakäytävän ja sen ympärillä olevien liiketilojen ehostus ja muutostyöt. Myöhemmin keväällä myös Prismakeskuksessa sijaitseva Prisma Järvenpää saa uuden ilmeen.
Uusia makuja ja palveluita
Prismakeskuksen uudistuksen myötä Järvenpäähän saadaan uusi ravintola ja kahvila. Herkullinen koko perheen buffetravintola Pizza & Buffa tarjoaa meheviä pizzoja, raikkaita salaatteja sekä lämpimiä ruokia ja virvokkeita. Arkisin tarjolla on vaihtuva ja monipuolinen lounaspöytä. Kahvila Pressosta puolestaan löytyy uunituoreita leivonnaisia, täyttäviä leipiä ja tietenkin tuoretta kahvia. Sekä Pizza & Buffa että Presso avataan kesällä 2025.
Ravintoloiden ohella HOK-Elannon osalta Prismakeskuksesta tulee jatkossa löytymään myös uudistetut Prisma ja Emotion sekä ABC-latausasema. Uudistuneisiin liiketiloihin on tulossa myös uusia kiinnostavia vuokralaisia, kun tanskalainen vähittäiskauppaketju Normal avaa myymälänsä Prismakeskuksessa.
Prismakeskuksen uudistusta tehdään vaiheistetusti eri alueilla. Osa Prismakeskuksen liikkeistä, esimerkiksi Prisma Järvenpää ja apteekki, palvelevat asiakkaita keskeytyksettä koko uudistushankkeen ajan. Tavoitteena on, että Prismakeskuksen aulatilojen ja liiketilojen remontti valmistuu toukokuussa ja Prisma Järvenpään uudistus alkusyksyllä 2025.
Prismakeskus Järvenpää:
- Osoite: Rantakatu 5, 04400 Järvenpää
- Järvenpään suurin kauppakeskus, josta löytyy laaja valikoima palveluita, kuten Prisma Järvenpää, Emotion, ravintoloita ja kahviloita, apteekki, ABC-latauspiste sekä paljon muuta.
- Osa Prismakeskuksen liikkeistä, esimerkiksi Prisma Järvenpää ja apteekki, ovat avoinna koko uudistuksen ajan.
- Uudistus valmistuu alkusyksyksi 2025.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
HOK-Elannon viestintäMediapuhelin
HOK-Elannon viestintä tarjoaa median edustajille ajankohtaista tietoa HOK-Elannosta. Viestintämme palvelee mediaa arkisin klo 9–16.
HOK-Elanto
S-ryhmän suurin osuuskauppa HOK-Elanto on yli 700 000 asiakasomistajan oma osuuskauppa, jonka liikevaihto vuonna 2023 oli 2,6 miljardia euroa. HOK-Elannossa työskentelee yli 6 800 henkeä, ja osuuskaupan monipuolisia palveluita käyttää vuosittain yli 150 miljoonaa asiakasta Espoossa, Helsingissä, Hyvinkäällä, Järvenpäässä, Keravalla, Mäntsälässä, Nurmijärvellä, Tuusulassa ja Vantaalla.
Kun kaikki Alepat, S-marketit, Prismat, Food Market Herkku, ravintolat, ABC-asemat ja latauspisteet, Sokokset ja Sokos Emotion -myymälät, Hautaus- ja lakipalvelupisteet sekä Omistajapalvelupisteet lasketaan yhteen, toimipaikkoja HOK-Elannolla on yli 400.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta HOK-Elanto
Kesätyöt odottavat – HOK-Elanto rekrytoi yli 2 000 kesätyöntekijää7.1.2025 10:40:41 EET | Tiedote
HOK-Elannon kesätyöntekijöiden rekrytointi alkaa tiistaina 7. tammikuuta. Kesätöissä pääsee kokeilemaan siipiään monipuolisissa ja mielenkiintoisissa tehtävissä mm. S-ryhmän kaupoissa, tavarataloissa, Sokos Emotioneissa, ABC-asemilla, HOK-Elannon ravintoloissa, Kukkasitomolla, S-Herkkukeittiöllä sekä Asiakasomistajapalveluissa.
Prisma Sello saa uuden ilmeen - myymälä palvelee koko remontin ajan2.1.2025 10:49:18 EET | Tiedote
Uusi vuosi tuo uudet kujeet mukanaan Prisma Selloon Espoossa. Tammikuun 2025 alussa myymälässä aloitetaan uudistus, jonka tavoitteena on kehittää myymälän palveluita ja valikoimaa entistä monipuolisemmiksi ja elämyksellisemmiksi. Vaiheittain toteutettavan remontin yhteydessä Prisman myyntitiloja laajennetaan ja osastoja uudistetaan asiakkaiden tarpeita paremmin vastaaviksi. Remontti valmistuu arviolta huhtikuussa 2025, ja myymälä palvelee asiakkaita koko remontin ajan.
HOK-Elanto tukee mielenterveystyötä 71 000 euron joululahjoituksella19.12.2024 12:37:26 EET | Tiedote
HOK-Elanto lahjoittaa 71 000 euroa Mielenterveyden keskusliitolle mielenterveystyön edistämiseen. Joululahjoituksen saajan päätti viime vuoden tapaan koko HOK-Elannon henkilöstö yhdessä.
Yllättääkö nälkä yöllä? – HOK-Elannon kuljetusrobot tuovat ruokaostokset perille nyt ympäri vuorokauden12.12.2024 13:55:42 EET | Tiedote
Kumiseeko jääkaappi tyhjyyttään yöllä kotiin tullessa tai jäikö aikaisen aamun kahvimaito ostamatta? Alepoista tutut kuljetusrobot tuovat nyt ruokaostokset kotiin myös yöaikaan. Yöllisiä robotilauksia kokeillaan ensi alkuun Vantaan Kivistön alueella. Yöaikaan toimitettavat robokuljetukset ovat uraauurtavia paitsi Suomessa, myös koko Euroopassa.
Kaikenkokoiset ruokaostokset tunnissa kotiovelle – HOK-Elanto laajentaa pikatoimituksia pääkaupunkiseudulla3.12.2024 09:35:08 EET | Tiedote
Tiesitkö, että jo 15 % prosenttia Uudenmaan alueella asuvista on käyttänyt S-kaupat-palvelua? Ruoan verkkokaupan helppous vetää asiakkaita puoleensa enenevissä määrin, ja nyt HOK-Elanto laajentaa ruoan verkkokauppansa pikatoimitusten alue- ja kumppaniverkostoaan pääkaupunkiseudulla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme