Sähköteknisen Kaupan Liitto ry

STK ry:n tilasto: Myynti kääntyi plussalle vuoden 2024 lopulla - Koko vuoden myynti silti 4,1 prosenttia jäljessä edellisvuotta

Jaa

Sähköteknisten tuotteiden tukkumyynti kääntyi kasvuun vuoden 2024 lopulla: viimeisellä kvartaalilla myynnin arvo oli 4,7 prosenttia plussalla.

Vuoden 2024 yhteenlaskettu tukkumyynnin arvo oli 1,223 miljardia euroa.
Vuoden 2024 yhteenlaskettu tukkumyynnin arvo oli 1,223 miljardia euroa. STK

Alkuvuoden vaisusti käynyt kauppa piti kuitenkin koko vuoden 2024 tukkumyynnin miinuksella 4,1 prosenttia edellisvuoteen verrattuna.  Vuoden 2024 yhteenlaskettu tukkumyynnin arvo oli 1,223 miljardia euroa. Se on kautta aikain kolmanneksi suurin vuosimyynti Sähköteknisen kaupan liitto ry:n tilastoissa.

”Tilastossa näkyy käänne, mutta kovin vahvaa alan yhteenlaskettu kasvu ei vielä ole. Energiatehokkuustavoitteet pitävät investointeja ja alamme myyntiä yllä”, arvioi Mika Höijer, STK ry:n hallituksen puheenjohtaja ja Sonepar Suomi Oy:n toimitusjohtaja.

”Sen sijaan uudisrakentamisen elvyttämiseksi tarvitaan toimia Suomen hallitukselta, koska sen työllisyysmerkitys heijastuu kautta arvoketjun koko kansantalouteen”, hän toteaa.

Tuoteryhmistä positiivisina erottuvat vuoden lopun myyntitilastossa kaapelit, valaistus ja asennustarvikkeet, mistä voi päätellä korjausrakentamisen viriämistä. Koko vuoden 2024 ajan kasvoi vain kaapelien ja johdinten myynti.

”Valaistussuunnittelulla ja valaistuksen ohjauslaitteilla voi saavuttaa merkittäviä hyötyjä energiatehokkuudessa, minkä yhä useampi vaikuttaa oivaltaneen. Johtimet ja kaapelit ovat Suomen energiajärjestelmän uusiutumisessa keskeinen tuoteryhmä. Uusiutuvan energiantuotannon rakentamisvauhti ei näy tilastoissamme kokonaisuudessaan, koska suurhankkeiden kaikkia tavarantoimituksia ei tehdä sähkötukkuliikkeiden kautta ”, analysoi STK ry:n toimitusjohtaja Sallamaari Muhonen.

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Vuoden 2024 lopulla myynnin arvo oli 4,7 prosenttia plussalla.
Sähköteknisten tuotteiden tukkumyynti kääntyi kasvuun vuoden 2024 lopulla.
STK
Lataa
Vuoden 2024 yhteenlaskettu tukkumyynnin arvo oli 1,223 miljardia euroa.
Vuoden 2024 yhteenlaskettu tukkumyynnin arvo oli 1,223 miljardia euroa.
STK
Lataa

Sähköteknisen Kaupan Liitto ry (STK) edustaa sähköteknisten tuotteiden valmistajia, maahantuojia ja tukkuliikkeitä. Liitto edistää alan kehitystä ja vaikuttavuutta sekä tuottaa toimialalle digitaalisia palveluja, kuten 600 000 sähköteknisen tuotteen vakioidut tuotetiedot sisältävä Sähkönumerot.fi. Lue lisää www.stkliitto.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Sähköteknisen Kaupan Liitto ry

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye