Työeläkeyhtiö Elo

”Mitä vähemmän on erilaisia väyliä pois työelämästä, sitä enemmän käännytään meidän puoleemme”

Jaa

Kaikista ikäryhmistä yli 60-vuotiaat hakivat eniten työkyvyttömyyseläkkeitä Elosta vuonna 2024. Eläkeyhtiössä ennakoidaan, että sosiaali- ja työttömyysetuuksiin tehdyt muutokset yhdistettynä terveydenhuollon haasteisiin tulevat lisäämään työkyvyttömyyseläkehakemusten määrää.

Mielenterveyden häiriöt olivat yleisin syy hakea työkyvyttömyyseläkettä vuonna 2024 työeläkeyhtiö Elosta.
Mielenterveyden häiriöt olivat yleisin syy hakea työkyvyttömyyseläkettä vuonna 2024 työeläkeyhtiö Elosta.

Mielenterveyden häiriöt olivat yleisin syy hakea työkyvyttömyyseläkettä vuonna 2024 työeläkeyhtiö Elosta. Eniten eläkkeitä myönnettiin tuki- ja liikuntaelinsairauksien diagnooseilla.

– Mielenterveysoireilu näyttää juurtuneen työelämään. Nuoret hakevat työkyvyttömyyseläkkeitä mielenterveysperusteilla eniten, mutta asia koskettaa kaiken ikäisiä suomalaisia. Työelämään tarvitaan aiempaa systemaattisempia keinoja kuormituksen ennaltaehkäisyyn ja mielenterveyden haasteiden torjuntaan, sanoo Elon palvelujohtaja Heini Pellinen.

Eniten työkyvyttömyyseläkkeitä hakivat yli 60-vuotiaat ja nämä määrät ovat olleet viime vuosina kasvussa. Pellisen mukaan julkisen terveydenhuollon ongelmat, eli hoitoon pääsyn ja diagnoosien saamisen vaikeus sekä pitkät leikkausjonot näkyvät myös eläkeyhtiöön tulevissa hakemuksissa ja yhteydenotoissa.

– Eläkeiän asteittainen nousu on erityisesti raskasta fyysistä työtä tekeville ihmisille vaikea rasti. Näemme eläkeyhtiössä, miten yli 60-vuotiailla tulee fysiikka vastaan. Leikkauksia ja hoitoa odotellessa ihmiset ovat pitkillä sairauslomilla ja se on omiaan aiheuttamaan myös haasteita mielenterveyden kanssa, toteaa Pellinen.

”Jaamme huolen, mistä nämä ihmiset saavat apua.”

Parin viime vuoden aikana työeläkeyhtiöissä on nähty uusi trendinomainen kehitys. Työkyvyttömyyseläkkeiden hakemusmäärät ovat kasvaneet ja samalla ovat nousseet myös hakemusten hylkäysprosentit. Vuonna 2024 Eloon tulleista hakemuksista 45 prosentille annettiin hylkäävä päätös.

Pellinen ennakoi, että hylkäysprosentit tulevat nykyisestä kasvamaan, kun sosiaali- ja työttömyysturvaan sekä erilaisiin etuuksiin tehdään muutoksia. Samaan aikaan työllisyystilanne on monella alalla hyvin vaikea.

– Siihen joukkoon suomalaisia, joiden kohdalla työelämä on syystä tai toisesta pirstaleista, kohdistuu samanaikaisesti isoja muutoksia. Mitä vähemmän on erilaisia väyliä pois työelämästä ja haasteita hoidon saamisessa, sitä enemmän käännytään meidän puoleemme. Meiltä haetaan tukea tilanteessa, jossa työkyvyttömyyden ehdot eivät täyty. Hylkäyspäätöksen jälkeen meillä ei ole keinoja auttaa ihmisiä eteenpäin. Jaamme huolen siitä, mistä nämä ihmiset saavat apua, sanoo Pellinen.

Hoitoon pääsyn vaikeudet syövät suomalaisten työkykyä

Työelämän muutos ja muutoksen vauhti nähdään työeläkeyhtiössä varsin konkreettisesti. Pellisen mukaan suomalaisten työkyvyn kannalta olennaista on sekä työpaikoilla tehtävä työkykyä vahvistava työ että terveydenhuollon toimivuus. Ongelmien ketjuuntuminen tulisi saada estettyä, jos halutaan vaikuttaa suomalaisen työkykyyn pitkässä juoksussa.

–  Työikäisen väestön kannalta olennaista on, että tilanteessa, jossa oma työkyky on jo heikentynyt, on mahdollista saada ajallaan diagnoosi ja hoitoa. Tilanne, jossa sairaudet ja oireet pahenevat odottelun takia on myrkkyä työkyvylle. Tiedämme tutkimuksista, että pidempi poissaolo heikentää töihin paluun onnistumista merkittävästi. Olisi koko yhteiskunnan kannalta tärkeää, että saisimme pitkien sairauslomien määrän laskuun, sanoo Pellinen.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Heini Pellinen
Palvelujohtaja, työkykyratkaisut
p. 040 1467146

Sara Salomaa
Viestinnän suunnittelupäällikkö
p. 044 5505450

Tietoja julkaisijasta

Olemme Elo, suuri suomalainen työeläkevakuuttaja. Huolehdimme, että asiakkaamme saavat ansaitsemansa eläkkeet. Autamme asiakasyrityksiämme menestymään ja vastaamaan muuttuvan työelämän haasteisiin. Hoidamme asiakkaidemme eläkevaroja tuottavasti, turvaavasti ja vastuullisesti. Sijoitusvarat on hyvin hajautettu kansainvälisesti ja eri omaisuusluokkiin. Ne turvaavat eläkkeet ja luovat pohjaa kestäville tuotoille vuosikymmeniksi eteenpäin.

Suomalaisista yrityksistä joka kolmas ja yrittäjistä noin 40 prosenttia on valinnut Elon työeläkekumppanikseen. Vastaamme noin puolen miljoonan työntekijän ja yrittäjän tulevista eläkkeistä, huolehdimme noin 250 000 eläkkeensaajasta ja noin 30 miljardin euron sijoitusomaisuudesta.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Työeläkeyhtiö Elo

Joka kolmas esihenkilö voi huonommin kuin puoli vuotta sitten22.1.2025 07:35:00 EET | Tiedote

Joka kolmas esihenkilö kokee työkykynsä heikentyneen viimeisen puolen vuoden aikana. Joka kolmas myös kertoo kokevansa korkeaa stressiä ja palautuvansa töistä heikosti. Nämä tulokset selviävät työeläkeyhtiö Elon asiakaskyselystä, johon vastasi 473 johtajaa ja esihenkilöä eri toimialoilta ja eri kokoisista organisaatioista. – Tämä suunta on saatava pysäytettyä. Jos esihenkilöiden jaksaminen heikentyy tätä vauhtia, on joka kolmas esihenkilö riskissä uupua työssään. Se heijastuu laajasti työyhteisöihin. Tällä on kova hinta sekä taloudellisesti että inhimillisesti katsottuna, sanoo Elon tutkimuspäällikkö Mikko Nykänen. Vain 65 % näkee pystyvänsä hyvään työsuoritukseen Kyselyn mukaan vain noin 65 prosenttia esihenkilöistä kokee pystyvänsä hyvään työsuoritukseen. Nykäsen mukaan tulokseen kiteytyy monta arkaa asiaa. Yksi niistä on se, että vain 56 % kokee saavansa riittävästi arvostusta työssään. – Jokainen haluaa, että omalla työllä on jotain merkitystä ja työssä saa onnistumisen kokemuksia.

Korjattu blogi: Elon Tiina Helenius: Trumpillakin on pomonsa – se on korkosijoittaja16.1.2025 13:03:04 EET | Blogi

Huom. blogissa on korjattu lukuja torstaina 16.1. klo 13 "Minkälaisessa tilanteessa Trump astuu valtaan? Hän aloittaa toisen kautensa hetkellä, jolloin USA:n talous on vahva. Huomionarvoista on se, että inflaatio on vielä liian nopeaa, jotta Trump voisi talousohjelmansa puitteissa tehdä mitä tahansa ilman negatiivia seuraamuksia inflaatiolle, markkinakoroille ja osakemarkkinoille, ja tietenkin ennen pitkää talouskasvulle. Jos Trumpin toimet lisäisivät nopeasti liittovaltion alijäämiä veronkevennysten seurauksena, ne yksinään olisivat kenties positiivisia osakemarkkinoille. Vastaavasti Trumpin ehdottamien tullien – erityisesti koskien kiinalaisia tuotteita odotetaan kiihdyttävän inflaatiota ja nostavan markkinakorkoja. Tämä taas painaisi osakekursseja, koska korkeampi korkotaso ja uudelleen kiristyvät rahoitusolosuhteet heikentäisivät ennen pitkää talouskasvua. 2 biljoonan säästötavoite on iso kysymysmerkki Inflaatiota kiihdyttävien toimien vastapainona Trump lupasi ennen vaaleja pienen

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye