Uusia johtajia Koulutuskuntayhtymä OSAOssa
Koulutuskuntayhtymä OSAOssa on aloittanut kolme uutta johtajaa vuoden 2025 alussa.

Kiinteistöjohtaja Timo Jääskeläinen
Kiinteistöjohtajan virassa on aloittanut tekniikan lisensiaatti Timo Jääskeläinen. Jääskeläinen siirtyi OSAOlle Consti Korjausrakentaminen Oy:n projektijohtajan tehtävästä.
Jääskeläisellä on pitkä kokemus kiinteistö- ja rakennusalan johtotehtävistä Pohjois-Suomessa.
”Koen olevani työurallani vaiheessa, jossa minulla on paljon annettavaa OSAOlle kiinteistöjohtajana. Minua motivoi, että saan olla mukana yhteiskunnallisesti tärkeässä toiminnassa”, Jääskeläinen sanoo.
Kiinteistöjohtajan keskeisiä tehtävä- ja vastuualueita ovat Kiinteistöpalvelut-yksikön toiminnan johtaminen ja esihenkilötehtävät, kiinteistöomaisuuden hallinta ja kiinteistökehittäminen, kiinteistöjen ylläpito ja rakennuttaminen, kiinteistöihin liittyvien palveluiden järjestäminen, tilahallinta sekä vuokrasopimusasiat.
Kiinteistöjohtaja toimii merkittävässä roolissa OSAOn uuden kampuksen rakentamishankkeessa, jonka on määrä valmistua Oulun Kaukovainiolle vuoden 2033 loppuun mennessä.
”Tiedän jo nyt, että työni tulee olemaan haastavaa, mutta myös motivoivaa. Odotan, että pääsen antamaan oman ammattitaitoni laajasti organisaation käyttöön, ja samalla edelleen kehittämään osaamistani yhdessä osaavien ja kannustavien kollegoiden kanssa”, Jääskeläinen kiteyttää.
OSAOlla on tällä hetkellä kiinteistöjä 156 000 neliömetriä, mutta tavoitteena on vähentää tiloja 95 000 neliömetriin vuoteen 2033 mennessä. OSAOn kiinteistöt sijaitsevat 6 paikkakunnalla: Oulussa (Kontinkangas, Kaukovainio, Sanginsuu, Haukipudas), Muhoksella, Limingassa ja Kempeleessä. Pudasjärvellä ja Taivalkoskella OSAO toimii vuokratiloissa.
Kehitysjohtaja Esa Lahtela
Kehitysjohtajan virassa on aloittanut YAMK insinööri Esa Lahtela. Lahtela työskentelee myös OSAO Edu Oy:n sivutoimisena toimitusjohtajana. Lahtela siirtyi kehitysjohtajan virkaan OSAOn Kontinkankaan yksikön yksikönjohtajan virasta.
Kehitysjohtaja vastaa oppilaitoksen pedagogisesta johtamisesta ja osaamisen tuottamisen prosessista. Lisäksi hän vastaa tutkintojen ja koulutuksen laadusta sekä laadunhallinnan jatkuvasta parantamisesta. Työhön kuuluu myös Opiskelijapalvelut-yksikön tuloksellinen johtaminen. Kehitysjohtaja johtaa opetuksen suunnittelua sekä hyväksyy opetustarjonnan ja tutkintokohtaiset osaamisen arvioinnin toteutussuunnitelmat sekä vastaa kuntayhtymän hanketoiminnasta ja kansainvälisyystoiminnoista.
Kontinkankaan yksikön vs. yksikönjohtaja Sari Veijola
OSAOn Kontinkankaan yksikön yksikönjohtajan viransijaisena toimii kasvatustieteiden maisteri Sari Veijola ajalla 1.1. – 31.7.2025. Veijola siirtyi tehtävään yksikön sisältä opintopäällikön virasta.
Yksikönjohtaja vastaa yksikön toiminnan pedagogisesta johtamisesta sekä kehittämisestä. Lisäksi hän vastaa henkilöstöjohtamisesta, toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta sekä oman vastuualueensa sidosryhmäyhteistyöstä.
Kontinkankaan yksikön yksikönjohtajan tehtävää ei täytetä vakinaisesti, sillä OSAO siirtyy toimialamalliin vuoden 2026 alusta. Tulevan toimialamallin myötä OSAO luopuu yksikköjaosta ja siirtyy koulutusalakohtaiseen hallintoon.
OSAOn Kontinkankaan yksikkö kouluttaa sosiaali- ja terveysalan, hius- ja kauneudenhoitoalan, lääkealan, välinehuollon, hieronnan, liikunnan- ja valmennuksen sekä kasvatus- ja ohjausalan ammattilaisia. Lisäksi yksikössä järjestetään tutkintokoulutukseen valmentavaa koulutusta (TUVA) sekä maahanmuuttajien kotoutumiskoulutusta. Yksiköllä on myös laaja täydennyskoulutustarjonta. Yksiköstä valmistuu vuosittain noin 550 opiskelijaa ja henkilökuntaa on noin 120.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kiinteistöjohtaja Timo JääskeläinenKoulutuskuntayhtymä OSAO
Puh:040 8098 032timo.jaaskelainen@osao.fiEsa LahtelaKehitysjohtaja ja OSAO Edu Oy:n toimitusjohtajaKoulutuskuntayhtymä OSAO
Puh:0505708759esa.lahtela@osao.fivs. yksikönjohtaja Sari VeijolaOSAO Kontinkankaan yksikkö
Puh:050 3174 929sari.veijola@osao.fiKuvat
Linkit
Koulutuskuntayhtymä OSAO
Koulutuskuntayhtymä OSAO mahdollistaa ammatillisen kasvun, työelämäosaamisen ja jatkuvan oppimisen. Koulutuskuntayhtymän konserniin kuuluvat OSAOn koulutusyksiköt ja OSAO Edu Oy. OSAOn koulutusyksiköt sijaitsevat Oulussa, Kempeleessä, Limingassa, Muhoksella, Pudasjärvellä ja Taivalkoskella.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Koulutuskuntayhtymä OSAO
OSAOlla vahva maine suuren yleisön keskuudessa – erityisesti tuotteet ja palvelut saavat kiitosta11.4.2025 11:59:14 EEST | Tiedote
Koulutuskuntayhtymä OSAOn maine on hyvällä tasolla suuren yleisön keskuudessa, saaden arvosanan 3,5/4. Vahvimpana maineen osa-alueena ovat OSAOn tuotteet ja palvelut. Myös talous, työpaikka ja hallinto ovat OSAOn vahvuuksia. Tämä selvisi T-Median alkuvuodesta tekemässä Luottamus&Maine -tutkimuksesta, johon osallistui 25 ammatillista oppilaitosta.
OSAO myi Metsäkouluntien kiinteistöt8.4.2025 14:03:44 EEST | Tiedote
Koulutuskuntayhtymä OSAO on myynyt Oulussa Metsäkouluntie 4:ssä tarpeettomaksi jääneet koulukiinteistöt Sangis Oy:lle. Aikaisemmin Oulun ammattikorkeakoulun luonnonvara-alan opetuskäytössä olleet rakennukset ovat olleet tyhjillään vuodesta 2017.
OSAOn automaalarit saivat huippulaitteiston – digitalisaatio nostaa automaalausopetuksen uudelle tasolle31.3.2025 08:57:49 EEST | Artikkeli
Digitaalisuus tehostaa OSAOn automaalauskoulutusta. Pinnoitevalmistaja PPG:n lahjoittama automaalinsekoitusjärjestelmä vie opiskelijat uusimman tiedon ja teknologian äärelle. “Viimeisen päälle ajantasaisella laitteistolla opitaan, mitä huippuammattilaisuus on autonmaalauksessa”, sanoo koulutuspäällikkö Sauli Turpeinen.
OSAOn vetovoima nousi kevään yhteishaussa21.3.2025 08:26:48 EET | Tiedote
Yhteishaku toisen asteen koulutukseen on päättynyt. OSAOn ensisijaisten hakijoiden ja kaikkien hakijoiden määrä nousi edellisestä vuodesta. OSAO oli ensisijaisten hakijoiden määrällä mitattuna Suomen isoista ammatillisista oppilaitoksista kolmanneksi suosituin.
Automaalauksen teknologiat ja tulevaisuus -tapahtuma OSAO Haukiputaalla 19.3.12.3.2025 08:11:12 EET | Kutsu
Pinnoitevalmistaja PPG lahjoittaa Koulutuskuntayhtymä OSAOn Haukiputaan yksikölle älykkään ja tarkan MOONWALK®-automaalinsekoitusjärjestelmän, sekä siihen liittyvät uusimmat digitaaliset työkalut ja järjestelmät. MOONWALK® lisää pintakäsittelyprosessiin edistyksellistä automaatiota ja digitalisaatiota.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme