Työterveyslaitos

Tutkimus vahvistaa etenkin työmatkapyöräilyn hyötyjä sairauspoissaolojen vähentämisessä

Jaa

Työmatkan taittaminen aktiivisesti liikkuen voi vähentää sairauspoissaolopäiviä ja pitkien sairauspoissaolojaksojen riskiä. Erityisesti työmatkapyöräilyllä on yhteys pienempään sairauspoissaoloriskiin. Viesti työnantajille on selvä: työmatkaliikuntaa kannattaa tukea. 

Työterveyslaitoksen mediatiedote 22.1.2025 

Työterveyslaitoksen artikkeli aktiivisten työmatkatapojen yhteydestä sairauspoissaoloihin on julkaistu tieteellisessä Scandinavian Journal of Medicine and Science in Sports -lehdessä. Tutkimus tehtiin osana Työsuojelurahaston rahoittamaa COMMUTE-hanketta ja Strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittamaa Ilmastotuuppaushanketta. 

– Aktiivisen työmatkan terveys- ja ympäristöhyödyistä on ennestään tutkimusnäyttöä, mutta esimerkiksi työmatkaliikunnan yhteyttä pitkien sairauspoissaolojen riskiin ei ole aiemmin tutkittu lainkaan, artikkelin vastuukirjoittaja, väitöskirjatutkija Essi Kalliolahti Työterveyslaitoksesta ja Itä-Suomen yliopistosta muistuttaa. 

– Nyt tiedetään, että säännöllisellä työmatkapyöräilyllä voi olla mahdollista pienentää pitkien sairauspoissaolojen riskiä ja siten vähentää sairauspoissaolojen määrää, Kalliolahti summaa. 

Työmatkatavassa hyödyt edellyttävät reippaasti kilometrejä 

Tutkimuksessa selvitettiin kuntatyöntekijöiden työmatkatavan yhteyttä suhteelliseen ja absoluuttiseen sairauspoissaoloriskiin. Kävellen tai pyöräillen työmatkojaan kulkeneiden sairauspoissaoloriskiä verrattiin niihin, jotka kulkivat työmatkansa passiivisesti eli autolla tai joukkoliikenteessä.  

Aktiivisimmat liikkuivat työmatkallaan viikoittain yli 30 kilometriä ja keskimäärin 61 kilometriä viikossa. Työmatkan yhdensuuntainen pituus tässä ryhmässä oli keskimäärin 9,4 kilometriä ja työmatka taitettiin useammin pyörällä kuin jalan. Suuri viikoittaisten aktiivisten työmatkakilometrien määrä oli yhteydessä pienempään sairauspoissaoloriskiin. 

  • Verrattuna passiivisiin työmatkaajiin, aktiivisimmilla työmatkaliikkujilla oli seurannan aikana 8–18 prosenttia pienempi sairauspoissaolopäivien riski ja pitkien, vähintään kymmenen päivän sairauspoissaolojaksojen riski. 
  • Kun kävelyä ja pyöräilyä tutkittiin erikseen, vain aktiivisimpien työmatkapyöräilijöiden ryhmässä havaittiin pienempi sairauspoissaoloriski. 
  • Aktiivisimmilla työmatkaliikkujilla oli keskimäärin 4,5 sairauspoissaolopäivää vähemmän henkilötyövuotta kohti kuin passiivisilla työmatkaajilla. 
  • Pitkiä, vähintään kymmenen päivän sairauspoissaolojaksoja aktiivisimmilla oli yksi vähemmän kuin passiivisilla työmatkaajilla kymmentä henkilötyövuotta kohti. 

Tutkimus antaa lisäsyyn kannustaa työmatkaliikkumiseen 

–  Kun tiedetään, että vain puolet aikuisista liikkuu suositusten mukaisesti, työmatkan kulkeminen jalan tai pyörällä voi olla toimiva keino lisätä terveyttä edistävää liikuntaa, johtava tutkija Jenni Ervasti Työterveyslaitoksesta toteaa. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen Terve Suomi -tutkimuksen mukaan alle viidennes työikäisistä kulkee työ- tai opiskelumatkansa kävellen tai pyöräillen ympäri vuoden. 

Aiemman tutkimustiedon perusteella aktiivinen työmatkatapa on hyväksi myös ainakin fyysiselle terveydelle. Lisäksi vähäpäästöiset työmatkatavat tuovat ympäristöhyötyjä. Esimerkiksi monet kunnat ovat asettaneet strategiseksi tavoitteeksi päästöjen vähentämisen ja hiilineutraaliuden. 

–  Tutkimuksen tulokset tarjoavat lisäsyyn kannustaa ja panostaa aktiiviseen työmatkatapaan ja erityisesti työmatkapyöräilyyn, Ervasti korostaa. 

Tutustu tieteelliseen artikkeliin 

Tutustu taustalla oleviin hankkeisiin

Lue verkkouutinen THL:n Terve Suomi -tutkimuksesta 

Lisätiedot

  • Essi Kalliolahti, väitöskirjatutkija, Työterveyslaitos ja Itä-Suomen yliopisto, puh. 050 304 7821, essi.kalliolahti@ttl.fi
  • Jenni Ervasti, johtava tutkija, Työterveyslaitos, puh. 043 825 5475, jenni.ervasti@ttl.fi 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Juha Hietanenmediaviestinnän erityisasiantuntijaTyöterveyslaitos | Finnish Institute of Occupational Health | Arbetshälsoinstitutet

Puh:+358504773267juha.hietanen@ttl.fi

Linkit

Työterveyslaitos on työhyvinvoinnin asiantuntija, joka tutkii, palvelee ja vaikuttaa.

Kehitämme asiakkaidemme kanssa hyviä työyhteisöjä ja turvallisia työympäristöjä sekä tuemme työntekijöiden työkykyä. Asiakkaitamme ovat työpaikat, päättäjät, kansalaiset, työterveysyksiköt sekä muut työhyvinvointia kehittävät organisaatiot.

Visiomme on ”Hyvinvointia työstä”, sillä terveellinen, turvallinen ja mielekäs työ luo hyvinvointia. Toimipisteemme sijaitsevat Helsingissä, Kuopiossa, Oulussa, Tampereella ja Turussa. Henkilöstön määrä on noin 500.

Lisätietoja:

Tietoa meistä 

Medialle-sivulta löydät asiantuntijoiden yhteystiedot, mediakalenterin ja aiemmat tiedotteemme.

Tilaa uutiskirjeemme suoraan sähköpostiisi.

X: @tyoterveys (fi), @FIOH (en)

Työterveyslaitoksen logo.

Muut kielet

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Työterveyslaitos

Minskad sjukfrånvaro på grund av psykisk ohälsa kräver mer samarbete och att fördomar övervinns29.1.2025 06:00:00 EET | Pressmeddelande

Ny forskningsdata har erhållits om minskad arbetsoförmåga på grund av psykisk ohälsa. En undersökning av MYÖTE-verksamhetsmodellens genomförande genomfördes. I modellen ökas samarbetet mellan företagshälsovården och andra social- och hälsovårdsaktörer i behandlingen av psykiska störningar. I stödet för återgång till arbetet måste man beakta stigmatiseringen i frågan och öka samarbetet mellan aktörerna.

Mielenterveyspoissaolojen vähentäminen vaatii lisää yhteistyötä ja ennakkoluulojen voittamista29.1.2025 06:00:00 EET | Tiedote

Mielenterveysperustaisen työkyvyttömyyden vähentämisestä on saatu uutta tutkimustietoa. MYÖTE-toimintamallista tehtiin toimeenpanotutkimus. Mallissa lisätään työterveyshuollon ja muiden sote-toimijoiden yhteistyötä mielenterveyshäiriöiden hoidossa. Työhön paluun tukemisessa on otettava huomioon aiheeseen liittyvä stigma ja lisättävä toimijoiden yhteistyötä.

Reducing mental health-related sickness absences requires more collaboration and overcoming prejudices29.1.2025 06:00:00 EET | Press release

There is new research data on the reduction of mental health-related incapacity for work. An implementation study was carried out on the MYÖTE operational model. The model increases co-operation between occupational health services and other social welfare and health care sector parties in the treatment of mental health disorders. Supporting return to work requires more co-operation between different parties and considering the stigma related to the topic.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye