Sähkönkulutuksen liitettävyys kantaverkkoon väliaikaisesti tiukilla eteläisessä Suomessa
Uuden teollisen kulutuksen liittämisessä kantaverkkoon on paikallisia rajoituksia eteläisessä Suomessa vuosina 2025-27, kunnes kantaverkkoa vahvistavat investoinnit valmistuvat. Liityntäkapasiteetin niukkuus on väliaikaista ja sen takana on sähkön kulutuksen ennakoitua nopeampi kasvu ja alueellisen säätökykyisen sähköntuotannon poistuminen käytöstä Etelä-Suomessa.
Sähkön kantaverkon liityntäkapasiteetti on lähivuosina väliaikaisesti ja paikallisesti rajoittunut Uudenmaan, Varsinais-Suomen sekä Hämeen alueilla. Niukkuuden takana on sähkön kulutuksen ennakoitua nopeampi kasvu eteläisessä Suomessa samaan aikaan, kun alueellista yhdistettyä sähkön ja lämmön tuotantoa on poistunut toiminnasta. Myös sähköntuonnin loppuminen Venäjältä on osaltaan heikentänyt tilannetta.
Käytännössä tämä tarkoittaa, että uudet suuret sähkön kulutushankkeet saattavat vuosina 2025-27 joutua odottamaan liittämistä kantaverkkoon totuttua kauemmin. Rajoitettu liitettävyys koskee uutta teollisen mittakaavan kulutusta, joka ei ole vielä sopinut liittymisestä sähköverkkoon.
Liityntäkapasiteetin tilanne helpottaa, kun kantaverkkoa vahvistavat investoinnit valmistuvat vaiheittain. Nämä pitävät sisällään uusien siirtolinjojen rakentamista, sähköasemien muuntajien lisäämistä sekä erilaisia sähköverkon jännitteen ylläpitämistä tukevia kompensointiratkaisuja. Fingridin neljän miljardin euron suuruisesta investointiohjelmasta merkittävä osa kohdistuu Etelä-Suomen kulutuksen kasvun sekä sähköjärjestelmän puhtaan siirtymän mahdollistamiseen.
”Tilanne on väistämättä hankala asiakkaillemme. Ennakoitua nopeammin kasvava sähkönkulutus ja poistuva sähköntuotanto haastavat alueellisesti kantaverkon siirtokykyä ja liitettävyyttä”, sanoo Fingridin kantaverkkopalveluista vastaava johtaja Jussi Jyrinsalo.
”Investointiohjelmamme vastaa tähän haasteeseen jo lähivuosina ja pyrimme hyvällä yhteistyöllä varmistamaan mahdollisimman monelle asiakkaalle liitynnän kantaverkkoon”, Jyrinsalo jatkaa.
Uuden kulutuksen liittämistä eteläiseen Suomeen edesauttaa ennen kaikkea kulutuskohteen kyky joustaa sekä tiivis yhteistyö sähkön kantaverkon, paikallisen jakeluverkon sekä asiakkaan kanssa. Liityntäkapasiteetin riittävyyttä tukee myös alueellinen säätökykyinen sähköntuotanto, erityisesti yhdistetyn sähkön ja lämmön tuotannon pysyminen käytössä lähivuosina.
Lisätietoja:
Johtaja Jussi Jyrinsalo, Fingrid Oyj, puh. 030 395 5118
Sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@fingrid.fi
Tietoja julkaisijasta
Fingrid on suomalaisten kantaverkkoyhtiö. Turvaamme asiakkaille ja yhteiskunnalle kustannustehokkaasti varman sähkön ja muovaamme tulevaisuuden puhdasta ja markkinaehtoista sähköjärjestelmää.
Fingrid välittää. Varmasti.
www.fingrid.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Fingrid Oyj
Fingrid on toimittanut Suomen tarjousalueen suojausmahdollisuuksia koskevan selvityksen Energiavirastolle29.1.2025 11:56:18 EET | Tiedote
Selvityksen perusteella Fingridin puuttumiselle sähkön finanssimarkkinoiden toimintaan ei nähty välitöntä tarvetta. Selvitys on luettavissa tiedotteen lopussa löytyvästä linkistä.
Keski-Pohjanmaan tuulivoimakeskittymään valmistunut voimajohto osaksi kantaverkkoa29.1.2025 10:09:23 EET | Tiedote
Fingrid on ostanut osuuden Alajärven ja Lestijärven välille viime vuonna valmistuneesta voimajohdosta Lestijärven sähköverkolta. Osana kantaverkkoa voimajohdon käyttö tehostuu, mikä helpottaa alueelle syntyvän uuden tuuli- ja aurinkovoiman käyttöönottoja.
Fingrid on valinnut reitin kantaverkon voimajohdolle Hausjärveltä Sipoon Anttilaan27.1.2025 13:25:46 EET | Tiedote
Fingrid on valinnut reitin Hausjärven ja Sipoon Anttilan väliselle voimajohdolle. Johtoreittivalinta perustuu ympäristövaikutusten arviointiin ja sen yhteydessä saatuun palautteeseen. Hanke on tärkeä osa tulevaisuuden puhdasta sähköjärjestelmää ja mahdollistaa osaltaan Suomen ilmastotavoitteiden saavuttamista.
Päivänsisäinen kaupankäynti on siirtynyt varttiin Suomen ja Viron välisellä Estlink-yhteydellä23.1.2025 15:26:07 EET | Tiedote
Päivänsisäinen kaupankäynti on siirtynyt suunnitellusti varttiin Suomen ja Viron välisellä Estlink-yhteydellä 22.1.2025.
Eurooppalainen sähkön tarjousalueselvitys viivästyy22.1.2025 13:07:09 EET | Tiedote
Eurooppalaisen sähkön tarjousalueselvityksen julkaisu on viivästynyt. Selvityksen julkaisun uusi aikataulu on keväällä 2025.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme