Popin supertähtiä ja hevimusiikin helmiä – Tavara-asema on julkistanut ennätyksellisen ohjelmiston keväälle 2025
Yli satavuotiaan talon lavalle nousevat muun muassa Mirella, ABREU, Lordi, Elastinen, The Hellacopters (SWE) ja Oranssi Pazuzu. Tavara-asema lanseerasi myös uuden hyvinvointitapahtuman ja vastaa yleisön toiveisiin legendaarisilla yökerhoilla, ikäihmisten retrodiscolla sekä suositulla Second Hand -tapahtumalla.
Tampereen Tavara-asemalla on edessään poikkeuksellisen vauhdikas kevät. Moninkertaisesti palkitussa tapahtumatalossa konsertoi tulevina kuukausina yli 60 artistia, ja yökerhojen valikoima laajenee merkittävästi – näin siksi, että talo ottaa suojiinsa ison osan Tullikamarin kulttuuritarjonnasta perusparannuksen vuoksi.
– Alkavasta keväästä tulee selvästi aiempia vilkkaampi, sillä keikkojen ja muiden tilaisuuksien määrä kasvaa. Monet tapahtumat ovat jo myyneet tai tulevat myymään loppuun. Odotamme innoissamme, että entistä suuremmat ja moninaisemmat yleisöt löytävät tiensä Tavara-aseman tapahtumiin ja yökerhoihin, kertoo Tavara-aseman ohjelmapäällikkö Janne Laurila.
Musiikkitapahtumien lisäksi talossa nähdään inspiroiva Tampere Tattoo & Art Fest ja rakastettu kirppistapahtuma Tavara-asema Second Hand. Tammikuussa talossa järjestettiin myös ensimmäistä kertaa hyvinvointitapahtuma VIBE.
Rakastetut tähtiartistit Tavara-asemalla
Tammikuussa yleisöä hemmotellaan striimauslistoja hallinneen Mirellan kahdella konsertilla, joista koko perheen päiväkeikka on jo loppuunmyyty. Niin ikään täydelle talolle esiintyy ABREU, joka tuo maaliskuussa Tavara-asemalle näyttävän festivaalishow’n. Kotimaisen popin supertähdistä myös BESS ja Robin Packalen villitsevät yleisön energisillä keikoillaan.
Kevättä tähdittävät lisäksi omaperäiset lauluntekijät yhtyeineen, kuten 20 vuoden tauolta palaava Ville Leinonen & Valumo ja koko kansan suosikiksi noussut Arppa. Tavara-asemalla vierailevat myös Nokia Areenan hiljattain villinnyt Maija Vilkkumaa, Linnan juhlissa ihastuttanut Juha Tapio sekä uudet levynsä julkaisevat Anssi Kela ja J. Karjalainen. Myös ikisuosikit Pate Mustajärvi, Happoradio ja Michael Monroe esiintyvät talossa kevään aikana.
Raskasta poljentoa, räppiä ja kansainvälisiä vieraita
Metallifanien ei tarvitse olla huolissaan, vaikka Tullikamari on vetäytynyt lepotauolle. Helmikuussa Tavara-aseman seiniä tutisuttavat melodeath-genren superbändiksi tituleerattu The Halo Effect (SWE), äskettäin Reset-albuminsa julkaissut Turmion Kätilöt, ikoninen Lordi sekä harvoin keikkaileva, Metallican James Hetfieldinkin ylistämä Oranssi Pazuzu. Raskasta kevättä täydentävät Sonata Arctican ja Stratovariuksen yhteiskonsertti sekä ikoniset Combat Rock Industry 25 vuotta -tuplakeikat, jotka on jo loppuunmyyty.
Räpin ystäviä hemmotellaan puolestaan Eevil Stöön ja DJ Kridlokkin tähdittämällä illalla ja uuden levyn julkaisseen Elastisen keikalla. Maaliskuussa Tavara-aseman valloittaa nuoremman yleisön suosikiksi noussut Sexmane.
– Kansainvälisistä vieraista Tavara-asemalla nähdään muun muassa kulttimainetta nauttiva The Pineapple Thief, ruotsin rockylpeys The Hellacopters ja japanilainen pop punkin pioneeri Shonen Knife, joka on esiintynyt aikoinaan muun muassa Nirvanan lämppärinä, Laurila vinkkaa.
Yökerhoja jatkossa joka viikonloppu
Tavara-aseman yökerhovalikoima laajenee merkittävästi. Jokaviikonloppuiset yökerhot ovat käynnistyneet, kun talo on ottanut hoteisiinsa Tullikamarilta tutut klubikonseptit.
Voittokulkuaan jatkavat muun muassa legendaarinen Hang the DJ, indiedisko Big Pop, drum’n’bassiin ja jungleen keskittyvä Viidakko on massiivinen sekä elektropoppia tarjoileva Meininkidisko. Niiden rinnalla juhlakansaa villitsevät Tavara-aseman tutut suosikit K40-disco ja Tavara-asema <3 Ysäri.
Helmikuussa juhlijoita hemmottelevat teemayökerhot: viisukarsintahuumaa nostattaa Hang the DJ presents: Hello Europe, it’s Tampere calling, ja seuraavan perjantaina Tavara-aseman täyttävät Ystävänpäiväbileet.
– Vastaamme myös yleisön toiveisiin ja järjestämme helmikuussa ensimmäistä kertaa ikäihmisten Retrodiscon, jossa levyjä soittaa yli 50 vuotta tanssikansaa villinnyt DJ Börje. Lisäksi Tavara-aseman valloittavat Pakkahuoneelta tutut Päivähypyt, joissa voi kokea paritanssin hurmaa, Laurila kertoo.
Uusia etuja opiskelijoille ja ensimmäisen tunnin asiakkaille
Tavara-asema on myös opiskelijaystävällinen tapahtumatalo, ja se näkyy tänä keväänä erilaisin eduin. Arpan, Sexmanen ja Yonan keikoille sekä neljään Uusi Tampere -iltaan on myynnissä rajoitettu erä opiskelijahintaisia lippuja. Myös Tavara-aseman arkiyökerhoihin pääsee veloituksetta vilauttamalla voimassaolevaa opiskelijakorttia.
– Tampere on opiskelijakaupunki ja täynnä nuoria. Haluamme vastata yleiseen hintojen nousuun mahdollistamalla opiskelijoille saavutettavia ja edullisempia elämyksiä elävän musiikin ja yökerhojen parissa. Tähän liittyvät myös vuoden alusta alkaneet ensimmäisen tunnin edut, avaa Tavara-aseman markkinointi- ja myyntipäällikkö Kristiina Paananen.
Tavara-aseman Happy Hour kutsuu juhlimaan niin keikoille kuin yökerhoon ensimmäisen aukiolotunnin tarjouksin. Myös talon omiin yökerhoihin on sen aikana ilmainen sisäänpääsy.
Lisäyksiä Tavara-aseman tapahtumakalenteriin on luvassa lähikuukausina, kun esimerkiksi Uusi Tampereen ohjelma täydentyy. Raikkaaseen musiikkiin, taiteeseen ja ruokaelämyksiin keskittyvä illanviettojen sarja valloittaa historiallisen korttelin kesä–heinäkuussa. Tapahtumaa tähdittävät muun muassa good boys, Yeboyah, Jaakko Kulta ja Antti Autio.
Kevään koko ohjelmistoon voi tutustua täällä. Liput kaikkiin tapahtumiin myy Tiketti (Huom! Päivähypyillä ja osassa yökerhoista vain ovilipunmyynti).
Kaikissa Tavara-aseman tapahtumissa on käytössä turvallisemman tilan periaatteet ja häirintäyhdyshenkilötoiminta. Talo on myös We Speak Gay -yhteisön jäsen.
TÄHÄN MENNESSÄ JULKAISTU KEVÄÄN 2025 OHJELMISTO:
Keikat ja tapahtumat
PE 24.1. Mirella (perhekeikka) (loppuunmyyty)
PE 24.1. Mirella (iltakeikka)
LA 25.1. Eevil Stöö, DJ Kridlokk, Aivovuoto, MC Koo
TI 28.1. Päivähypyt: Kauko Simonen Duo
PE 31.1. Ánv Rising Tour pt I: Eluveitie, Infected Rain, Ad Infinitum
LA 1.2. Original Manserock -75 Night: Alwari Tuohitorvi Revisited & Coitus Int 50 Revival
TI 4.2. Päivähypyt: Jouni Keronen
TO 6.2. The Hellacopters (SWE)
PE 7.2.–LA 8.2. Tampere Tattoo & Art Fest
TI 11.2. Päivähypyt: Unelmavävyt Duo
TI 11.2. Retrodisco ikäihmisille: DJ Börje
KE 12.2. The Halo Effect (SWE), Bloodred Hourglass
TO 13.2. The Classic Rock Show
PE 14.2. Imminence (SWE)
LA 15.2. Elastinen
TI 18.2. Päivähypyt: Jere Toivonen & Pekka Juntunen
TO 20.2. Ville Leinonen & Valumo, Ne Lintuizet
PE 21.2. Insomnium, Omnium Gatherum
LA 22.2. Turmion Kätilöt, King Satan
TI 25.2. Päivähypyt: Anu Keronen & Saturnus
TO 27.2. Oranssi Pazuzu, Dome Runner
PE 28.2. Arppa
LA 1.3. ABREU (loppuunmyyty)
TI 4.3. While She Sleeps (UK)
KE 5.3. Michael Monroe
TO 6.3. Maija Vilkkumaa
PE 7.3. Sonata Arctica, Stratovarius, Arion (loppuunmyyty)
TI 11.3. Balls To The Wall – 40th Anniversary Tour: Dirkschneider (GER), Crownshift, All for Metal (GER)
PE 14.3. Jonne Aaron
LA 15.3. Sanansaattaja-levynjulkaisukiertue: Sexmane
PE 21.3. Lordi
LA 22.3. Anssi Kela
TO 27.3. BESS
PE 28.3. Klamydia
TO 3.4. Robin Packalen
PE 4.4. Happoradio
LA 5.4. J.Karjalainen (loppuunmyyty)
KE 9.4. Dark Tranquillity (SWE), Moonspell (PRT), Hiraes (GER)
PE 11.4. The Pineapple Thief (UK)
LA 12.4. Juha Tapio
TO 17.4. Neljä Ruusua
LA 19.4. Shonen Knife (JPN), Aino & Hajonneet, Tappajatomaatit
PE 25.4. Yona
LA 26.4. Pelkkää Patee: Pate Mustajärvi
PE 2.5. Mariska, Likaiset Pikkarit
LA 10.5. The Blind Boys of Alabama (USA)
LA 17.5. Tavara-asema Second Hand
PE 23.5. Combat Rock Industry 25 vuotta: Endstand, Manifesto Jukebox, Abduktio, Wasted (loppuunmyyty)
LA 24.5. Combat Rock Industry 25 vuotta: Endstand, Manifesto Jukebox, Abduktio, Wasted (loppuunmyyty)
Kesä–heinäkuu 2025: Uusi Tampere -tapahtumaillat
Kevään päivähypyt julkaistaan myöhemmin.
Yökerhot ja DJ-illat
PE 24.1. Viidakko on massiivinen: DJ:t Infekto, Pistolero & friends
LA 25.1. Big Pop: DJ:t Sami & Riku
PE 31.1. Tavara-aseman yökerho: DJ Sara-Maaria
LA 1.2. Tavara-asema <3 Ysäri: DJ:t Juissi & Jykke
LA 8.2. Hang the DJ presents: Hello Europe, it’s Tampere calling
PE 14.2. Ystävänpäiväbileet: DJ Sara-Maaria
LA 15.2. Big Pop: DJ:t Sami & Riku
PE 21.2. Tavara-aseman yökerho: DJ Riku
LA 22.2. Tavara-aseman yökerho: DJ Serial Kitty
PE 28.2. Tavara-aseman yökerho: DJ Sara-Maaria
LA 1.3. Meininkidisko: DJ:t Serial Kitty & Riku
PE 7.3. Tavara-aseman yökerho: DJ Riku
LA 8.3. Neonya!! Party: Prizmatic Overdrive
PE 14.3. Tavara-aseman yökerho: DJ Sara-Maaria
LA 15.3. Hang the DJ: DJ:t Antti H & Sami
PE 21.3. Tavara-aseman yökerho: DJ Serial Kitty
LA 22.3. K40-disco: DJ: Sami & Antti
PE 28.3. Tavara-aseman yökerho: DJ Sara-Maaria
LA 5.4. Big Pop: DJ:t Sami & Riku
PE 18.4. K40-disco: DJ:t Sami & Antti
LA 26.4. Meininkidisko: DJ:t Serial Kitty & Riku
KE 30.4. Hang the DJ: DJ:t Antti H & Sami
KE 28.5. K40-disco: DJ:t Sami & Antti
LA 31.5. Big Pop: DJ:t Sami & Riku
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Janne LaurilaOhjelmapäällikköTampereen Kulttuurikamari Oy
Puh:040 727 6134janne@kulttuurikamari.fiKristiina PaananenMarkkinointi- ja myyntipäällikköTampereen Kulttuurikamari Oy
Puh:044 706 2968kristiina@kulttuurikamari.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Tampereen Kulttuurikamari Oy hallinnoi jugend-tyylisen tapahtuma- ja konserttitalon Tavara-aseman toimintaa. Tammikuussa 2023 ovensa avannut 1 200 hengen talo tarjoaa vuosittain estradin lukuisille tähtiartistien keikoille, yökerhoille ja muille kulttuuririennoille – yritystilaisuuksia unohtamatta! Tampereen Kulttuurikamarilla on pitkä historia myös Tavara-aseman isomman sisaruksen, naapurissa sijaitsevan Tullikamarin pyörittämisestä. Legendaarinen tapahtumatalo on nyt väliaikaisesti kiinni perusparannuksen vuoksi. Tällä välin monet Tullikamarin Klubilta ja Pakkahuoneelta tutut tapahtumat ovat löytäneet uuden kodin Tavara-asemalta!
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tampereen Kulttuurikamari Oy
Uusi Tampere julkisti ensimmäiset esiintyjänsä – nämä omaehtoiset artistit nähdään kesällä Tavara-asemalla10.12.2024 13:01:38 EET | Tiedote
Yli satavuotiaassa talossa keikkailevat kesä–heinäkuussa Jaakko Kulta, Yeboyah, Antti Autio, Good Boys ja monet muut kotimaisen musiikkitaivaan nousevat tähdet. Myös Uusi Tampereen yhteistyö taidemuotibrändi Pispala Clothingin kanssa saa jatkoa.
Perusparannus suunnitteilla – Tullikamarin tapahtumat jäävät tauolle vuoden 2025 alusta1.10.2024 12:00:02 EEST | Tiedote
Muutoksen seurauksena tapahtumien määrä naapurissa sijaitsevalla Tavara-asemalla lisääntyy kevään aikana merkittävästi.
Popin pioneereja ja metallin mestareita – Tavara-asemalla ja Tullikamarilla esiintyy syksyllä yli 100 artistia!5.9.2024 12:01:37 EEST | Tiedote
Tamperelaisissa tapahtumataloissa konsertoivat SANNI, Apulanta, Pariisin Kevät, Blind Channel, Turisti, Haloo Helsinki! ja monet muut suosikkiesiintyjät. Myös yökerhorintamalla tapahtuu, kun Tullikamarin legendaariset Tummat tunnit tekevät paluun.
Uusi Tampereen tapahtumakesä starttaa – Tavara-asemalla konsertoivat ensimmäisenä Suomi-räpin suunnannäyttäjät12.6.2024 12:09:59 EEST | Tiedote
Kesän ensimmäisessä Uusi Tampere -illassa perjantaina 14.6. yleisöä villitsevät Eevil Stöö & Stepa, DJ Kridlokk ja Senya. Viiden tapahtuman sarja tuo moninkertaisesti palkitulle Tavara-asemalle myös muut indien isot nimet kesä–elokuussa.
[KVÄÄR] julkistaa ohjelmansa kesäkuulle – sateenkaaritapahtuma tuo Tavara-asemalle lavarunoutta, drag show’n ja queer-idolit7.5.2024 12:04:05 EEST | Tiedote
Hauska, outo ja seksikäs [KVÄÄR] kutsuu juhlimaan Manse Pride -viikkoa Tampereen Tavara-asemalle 13. kesäkuuta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme